Kuinka monella kaksoset syntyneet keskosina?

Ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon tuskan ja surun, mitä Santsuman kertomuksesta välittyi. Mulle tuli ihan kyyneleet silmiin ja meidän poikien tarina niin, niin elävänä mieleen vaikka tapahtumasta on nyt jo 2,7-vuotta.



Meillä siis todettiin np-ultarassa rv 20, ettei A-pojalla ole kaikki hyvin. Lääkäri sanoi, että todennäköisesti A menetetään ja jos oikein huono onni on, niin B menee samalla. Nämä olivat siis lähtökohdat. Ultraa seuranneena päivänä pääsin onneksi heti lapsivesipunktioon ja piinallisen reilun viikon odotuksen päätteeksi (yksi elämäni kauheimpia ja tuskallisimpia viikkoja) saatiin tulokset, että kummallakin pojalla on kromonomit kunnossa. Muutoin olisi kuulemma harkittu sitä vaihtoehtoa, että A-vauvaan pistetään myrkkypiikki ja toivotaan, että B selviää ja kasvaisi. Ihan kauheaa!



Tuosta alkoi taistelu aikaa vastaan: oli selvinnyt, että A-vauvalla oli kasvain ja nyt pelättiin sen kasvavan raskausviikkoja nopeammin. Aluksi kävin ultrassa parin viikon välein, lopulta viikoittain ja aina oli ne pelottavat kasvaimen mitat tiedossa. Lopulta rv. 32 kävimme Naistenklinikalla Helsingissä tutustumiskäynnillä ja näyttäytymässä. Silläkin lääkärit tutkivat poikia ultralla ja suunniteltiin sektion ajankohtaa. Paikallisessa sairaalassa synnyttämistä ei edes harkittu tilanten vakavuuden ja harvinaisuuden vuoksi. Eräs lääkäri totesi, että ennemmin saa lottovoiton kuin tälläisen kasvaimen. No, meille tuli sitten tämä kasvain.



Rv 33+ ottivat sitten lopulta minut paikalliseen sairaalaan, enkä enää kotiin päässyt. Raskausmyrkytys oli päällä, ja vaikka itse tunsin oloni hyväksi (olin ihan turvonnut elefantti, painoa oli tullut yli 35 kiloa, 100 kilon raja siis pamahti rikki) lääkärit olivat eri mieltä. Viimeiseen saakka kotonakin siivoilin ja puuhastelin mitä jaksoin, se piti jotenkin edes järjissään. Töissäkin olin muistaakseni rv 26 tai 28 saakka, sekin oli selviytymiskeino: en ihan joka sekuntti ajatellut poikia ja vallitsevaa kauheaa epävarmuutta. Tuossa vaiheessa oli jo melkoisen varmaa, että B-poika selviää, hänellä asiat olivat ihan normaalisti, vaikka pienempi olikin.



Paikallisesta sairaalasta en sitten enää kotiin päässyt masun kanssa. Siirsivät suoraan Naistenklinikalle, missä suunniteltiin sektiota rv. 36:lle. Toisin kävi: tasan rv 35 yöllä A-poika päätti lopettaa epävarmuuden tuskan ja otti tulpan pois lorotelleen lapsivetensä :) Ja klo 11:05 hän sitten näki päivän valon sektiolla. B-poika tupsahti minuttia myöhemmin ja hänet kiidäettiin välittömästä Lastenvalvontaosastolle (keskolaan). A-pojan tiesin lähtevän heti leikkaukseen, en nähnyt häntä koskaan ilman avaruunpeittomaista huopaa, en siis tiedä miltä tuo 2,5 kiloa painanut kasvain näytti. Toisaalta voin olla onnellinen tuosta, mutta toisaalta mietin sitä aina välillä. A-poika itse painoi noin 2,3 kiloa ja oli 42,5 senttiä, veljen ollessa 1995 grammaa ja 42 senttiä.



A-poika sentäs näytettiin minulle tuohon peittoon käärittynä, enkä voinut/pystynyt muuta kuin pientä poskea silittämään ja toivottamaan onnea.



A-poika oli reilun viikon teholla, josta siirtyi osastolle tarkkailuun. B-poika oli parisen viikkoa VVO:lla josta hänet siirrettiin ennen veljeä kotipaikkakunnan sairaalaan kasvamaan ja nenäletkusta luopumaan. Tuo oli myöskin todella raskasta kaiken muun keskellä: joutui valitsemaan kumman vauvan luokse jää, ja kumman jättää. Väliä kotipaikkakunnan ja Helsingin välillä on useita satoja kilometrejä. Mielestäni tuollaiseen päätökseen ei saisi pakottaa, varsinkin kun muutenkin on todella rankkaa ja raskasta. Tuo on myös asia, josta suoraan sanottuna olen hieman katkera vielä nytkin.



Onneksi kuitenkin A-poikakin pääsi kotisairaalaan noin viikon veljensä jälkeen. Kotisairaalassa kohtelu oli todella hienoa ja ymmärtäväistä, mistä iso kiitos. Pojat olivat kahden hengen huoneessa keskenään ja nenäletkuistakin luovuttiin heti kun kotisairaalaan päästiin. Kaiken kaikkiaan pojat pääsivät kotiin noin neljän viikon sairaalassa olon jälkeen, eli aika tasan oikeana laskettuna aikana.



Tuosta kaikeasta on tosiaan aikaa jo 2,7-vuotta, mutta koskaan sitä ei unohda. Muistaa olla kiitollinen joka päivä, että on saanut nyt terveet lapset. Vaikka tilanne näyttäisi miten pahalle se ratkeaa kuitenkin aina, tavalla tai toisella, siten kuin on tarkoitus. Varsinkin alku uusille vanhemmille (ei ennestään lapsia) voi olla todellista totuttelua, mutta se menee loppujen lopuksi nopeasti ohi ja tosiaan kun muistaa, ettei kaikilla ole onnea saada edes yhtä lasta. Ja kaksosperhettä on siunattu jopa kahdella ihanalla vauvalla :)



Aurinkoisia ja lämpimiä kevät päiviä!

t. Meku ja epelit

Mukava kun jaoit oman kokemuksesi tänne. On teillä ollut kans tosi raskasta. Kuinka A-poika nyt voi??? Missä se kasvain oli, jos saa kysyä??



Jos jatkaisin vielä vähän pojista, mitä Jamille tehtiin...



Meidän toiselle pojalle Jamille tehtiin venekalloleikkaus 28.8.06. Tampereen Yliopistollisessa Sairaalassa. Tämä leikkaus oli toinen, joka Taysissa tehtiin. Aikaisemmin oli tehty myös yhdellä kaksospojalle. Muuten näitä leikkauksia ollaan tehty vain Oulussa ja Ruotsissa Göteborgissa. Onneksi ei siis tarvinnut lähteä mihinkään toisee sairaalaan, saatikka sitten Ruotsiin asti.



Sunnuntaina 27.8.06 jouduimme viemään Jamin jo valmiiksi lastenosastolle LO5:lle, jossa hänet valmisteltiin leikkausta varten. Otettin verikokeita ym.



Poikien syntymästä asti jo Jamin päänkasvua alettiin tarkkailemaan. Lääkärit huomasivat, että päänmalli kasvaa taaksepäin. Ja kun itsekin aloin tarkemmin sitä katsomaan, niin pää todella kasvoi takaroivasta taaksepäin. Erikoisen näköinen oli. Pää oli siis jo kohdussa muotoutunut sellaiseksi. Niin ainakin itse olen ymmärtänyt, että näin oli tapahtunut.



Shocked Kun kuulin leikkauksesta, tuntui se kamalalta. Että pienen ihmisen päätä mennään leikkaamaan.!!! Mutta pakkohan se oli leikata, koska muuten aivot eivät pääsisi kasvamaan normaalisti.



Yläaukile ja sagittaalisauma olivat luutuneet ennenaikaisesti kiinni.

Leikkaus meni ihan hyvin. Kolme ekaa päivää poika oli todella väsynyt eikä syönyt mitään, joten sai nestettä keskuslaskimokatetrin kautta.

Tulehdusarvot nousivat leikkauksen jälkeen ja niin Jami sai sitten muutamien päivien ajan antibioottia.

Päässä oli n." turbaani" ; painesidos 4 päivää, joka poistettiin torstaina. (Ma siis oli leikkaus tehty.) Painesidos ehkäisi turvotuksen syntymistä päähän ja suojasi päätä muutenkin. Tehon puolella Jami oli seurannassa 6 päivää, jonka jälkeen pääsi lastenosaston puolelle. 10 päivää leikkauksen jälkeen poistettiin hakaset päästä, joilla haava oli laitettu kiinni. Hakasia oli 29kpl.

Haava siis menee pään ylitse hieman sixsax-mallisesti. Toisen korvan takaa toiselle puolelle korvan taakse. Pään sisällä myös tikkejä, jotka sulavat itsestään.

Leikkauskertomuksessa luki, että pää laajalta alueelta auki. Ja niin se onkin. Sen tuntee päältäpäin, kun se on paljon pehmeämpi kohta kuin jos vertaa toisen kaksospojan (Topin) päähän.



Itselläni oli todella vaikeaa ja raskasta aikaa käydä Jamia katsomassa sairaalassa, kun pelkäsin, minkä näköinen haava on ja kuinka Jami siitä toipuu. Joka kerta itkin, kun menin sinne.

Topi pojan kanssa kävimme isoveljeä katsomassa (Jami 1min vanhempi) joka päivä. Topi kotiutui 22.8 ja Jami pääsi silloin vain kotilomalle vähäksi aikaa. TOPI oli 10.7-22.8 välisen ajan ja Jami 10.7-22.8 ja 27.8-8.9.06 välisen ajan Taysissa.



Jami pääsi pois sairaalasta 8.9.06. Tällä hetkellä Jami on todella hyvin selviytynyt ja toipunut leikkauksesta. Iloinen ja hymyileväinen pikkuveijari. Kiitos siitä Tayssin lastenkirurgille IBERille, joka leikkasi.



Toivottavasti tästä kirjoituksesta on apua jollekin, jos tällainen leikkaus tulee eteen. Kaikesta selviää, mutta raskasta on ja voimia tarvitsee todella paljon.



Käykäähän kurkkaamassa meidän sivuilla Irc-galleriassa:

http://irc-galleria.net/view.php?nick=ELNino



Topilta leikattiin nivustyrä kiireellisenä ma 12.3.07!!!

Sunnuntaina illalla alkoi Topi oksentelemaan ja ajateltiin, että on oksennustautia. Maanantaina oksentelu jatkui...Mies vei Topin näytille terveyskeskukseen, josta sai varmuudeksi lähetteen Taysiin, jos oksentelu ei lopu klo: 18.00 mennessä.

Taysiin sit Topin kanssa mentiin...kotona aloin seuramaan Topin nivusta, jossa huomasin turvotusta....Taysissa selvisi, että erittäin paha NIVUSTYRÄ on Topilla ja leikataan kiireellisenä. Ei saatu painettua tyrää takaisin. Oli kureutunut eli melkein kuoliossa....



Topi oli Taysissa Lasten ja nuorten kirurgisella osastolla...Kuumekin nousi korkealle 39.3 :( ja ruoka/maito ei ole maistunut kunnolla...Haava oli tulehtunut...Antibiootti aloitettiin ja nestettä menitipan kautta. Mutta kun kävin Topia katsomassa, Topi jo söi ja joi paremmin ja jaksoi naureskella ja hymyillä ja jokeltelikin...Kuumekin oli silloin laskenut (tosin lääkkeiden avulla) 37.5.



Perjantaina 16.3 Topi pääsi kotiin. Ja sai sitten päälle päätteeksi vielä keuhkoputkentulehduksen, joka jo sairaalassa todettiin ennen kotiin pääsyä. Kotona jatkui antibiootti 7 päivän ajan.



Ja noi tyrän oireet alkoivat tosi äkillisesti. Jos ei oltais ajoissa leikattu, olisi suoli voinut REVETÄ mahalaukkuun ja siihen voi kuolla...aiheuttaa jotain verenkiertoon siten...

Onneksi leikattiin ajoissa...Vaikka nyt toipuminen vie enemmän aikaa. :(

Ja aina meille vaan sanottiin Topin nivusesta, että seurataan, seurataan....ja näin sit pääsi käymään. Ikinä ei mainittu missää lausunnoissa, että olisi tyrä...puhuttiin vain pullistumasta ja turvotuksesta ja että SEURATAAN....



SIIS SE EI OLLUT OKSENNUSTAUTIA, vaan oire tohon TYRÄÄN!!!



T: Santsuma & tyttö 10/04 ja kaksospojat 10.7.06 RV 31+4

Synnytys lähti itsestään käyntiin, vielä alkuviikon kontrolliultrassa (oli monokoriaalinen diamniaalinen raskaus) kohdunkanavaa oli 2,5cm ja ulkosuu sormelle auki, kun loppuviikosta kanava kadonnut (kalvoraja tuntui) ja paikat auki 3-4cm. Mut siirrettiin Naistenklinikalle, jossa sitten pojista A syntyi alateitse, B hätäsektiolla sydänäänten heikkenemisen vuoksi. A oli 2700g, 48cm ja B 2560g, 48cm.



B poika oli ollut syntyessä veltto ja jouduttu elvyttämään ja laittamaan hengitysputki (joka onneksi voitiin poistaa saman päivän iltana). Molemmat kiikutettiin Lastenklinikan teholle, jossa olivat 4 päivää, sen jälkeen siirrettiin VVO:lle, jossa olivat muutaman päivän. Nyt ovat Hyvinkään sairaalassa opettelemassa syömistä ja kasvattamassa painoa.



B pojalla löydettiin sydänvika, Fallotin tetralogia, joka joudutaan korjaamaan alle vuoden ikäisenä. Mutta se nyt olisi joka tapauksessa pojalla ollut, vaikka oltaisiin selviydytty täysiaikaiseksikin.



Molemmilla vointi on hyvä, B:llä sydämen tilanne entisellään, ei ole huonontunut. Tiuhaan seurataan ennen leikkausta, joten tulee Lastenklinikan osasto 4 tutuksi. Leikkaukseen asti eletään normaalia vauvaelämää.

Kyllä teillä on oikeasti ollut todella raskasta ja raastavia hetkiä enemmän kuin saisi yhdelle perheelle tulla :( Vielä tuon Jamin jutun lisäksi siis toisellakin pojalla oli tuo tyrä. Onneksi kuitenkin saivat leikattua ajoissa ja asiat ovat nyt hyvin. Sitä osaa olla niin kiitollinen siitä kun asiat sitten näyttävät sujuvan normaaliinpaan tapaan. Mutta ainakin mulla on vieläkin koko ajan sellainen pelko, että entäs jos vielä tulee jotain.



Meillä A-pojan tilanne on ollut tuosta leikkauksesta lähtien vakaa. Tosin täyttä varmuutta ei ole pisun ja kakan pidätyskyvystä, vaurioituiko leikkauksessa jotain siltä suunnalta. Tuo yli pojan itsensä painoinen kasvain oli siis suurimmalta osalta ulkopuolella, mutta osin myös pojan sisällä, häntäluussa kiinni. Häntäluu leikattiinkin siinä samassa yhteydessä pois, ettei kasvain uusisi.



Olemme siis nämä reilut 2,5-vuotta käyneet kontrolleissa välillä Helsingissä, välillä kotipaikkakunnan sairaalassa. Verinäytteitä, joilla seurattiin ettei kasvaimen uusimisesta näy viitteitä oli välillä kuukausittain, koska NSE-arvo pompsahti koholle. Onneksi oli väärä hälytys ja se laski sittemmin normaalimmaksi.



Hankalaa varmasti niin teidän kuin tässä meidänkin tapauksessa on niiden harvinaisuus. Alkuvaiheessa, kun pojat olivat vielä masussa ja heti A-pojan leikkauksen aikaan olisi kaivannut erittäin kipeästi muiden kokemuksia vastaavista tilanteista. Totta kai jokainen tapaus on omanlaisensa, mutta olisi saanut edes kuulla miten muilla on mennyt.



Yksi asia mikä mietityttää, vaikka tosiaan nyt kaiken pitäisikin olla kunnossa, on lapsen nukuttaminen. Meillä A-pojalle nyt torstaina magneettikuvausta varten tehtävä nukutus on 6. tai 7. Itseäni ei ole koskaan nukutettu mitään toimenpidettä varten, joten ei ole edes omakohtaista kokemusta siitä miltä nukutuksen jälkeen esim. tuntuu tms.



A-pojalta on muuten leikattu laskeutumaton kives, missä yhteydessä tuli tuota samaa nivustyrä epäilyä mitä teilläkin Santsuma oli. Saa nähdä miten sen kanssa vielä käy...



Pitääkin käydä tuolla IRCgalleriassa katsomassa teidän kuvat :)



Voimia ja jaksamista!

Lämpimin halauksin, Meku ja epelit 2,7-v.

Kävin pikaisesti IRC-galleriassa ja rupesi naurattamaan nuo synttäripäivät - juhlimme sinun kanssasi samassa kuussa ja Neea & pojat juhlivat vain muutaman päivän erolla :D



Jatkanpas sivujen tutkimista - tulee ihan poikien vauva ajat mieleen noita kuvia katsellessa...



- Meku :)

Tuo Irc-galleria on mun miehen nimellä... :)

Mä oon vm.81(tammikuussa syntynyt) ja mies on. tuo vm.75.



Haluaisitko kirjoittaa mulle s.postia????

kanksa@jippii.fi



T: Santsuma & tyttö 10/04 ja kaksospojat 7/06

syntyi tasan viikolla 35. Jouduttiin käynnistämään raskausmyrkytyksen uhates ja ite oon aika mini (147cm) olisko silläki jotain osuutta asiaan =) eniwei, 3 viikoa tytöt olivat keskolassa kasvamassa. Painoivat syntyesään 2410g ja 2310g. synnytys oli tosi nopea n.reilu tunti. Syntyessä kaikki ok mut syödä eivät itse vielä jaksaneet joten ruoka meni nenämahaletkulla. Unirytmi/ruoka-aikojen välit kotiinpäästyämme pysyi samana, luojan kiitos. yöllä söivät 1-2 kertaa ja aina nukahtivat samantien syötyään, kuin taas esikoisemme harrasti sitä et alettiin " leikkimään" öisinki.. heh, heh.. nämä neidit tajusivat nukkua öisin. Vauvavuosi meni todella nopeeta, tosi helppo vuosi, siis oikeesti helppo kun aattelee nykyistä hetkee kun neidit tasan 2-vee, tappelee, tekee kaiken pahan tuplaten ja äidin verenpaine nousee.. Joku kaveri sanoiki et no onneks teillä on vauvavuosi jo takana et nyt varmaan jo helpottaa, päinvastoin, antaisin mitä vain jos nuo viikarit pysyis hereilläki ollessaan hetki paikallaan. Varmaan luuli et nyt kun ovat isompia on enemmän seuraa toisilleen, että leikkivät nätisti nukeillaan ja kävelevät, ei tarvi kannella.. nythän ne huutavat kun molemmat ei mahdu yhtäaikaa syliin taikka toinen potkii toista pois jos jollain konstein saisin molemmat pysymään sylis. Onneks meillä asuu mumma ja paappa lähellä että edes poika pääsee välillä huilaamaan tästä " sirkuksesta" . Ihan lyhyesti sanottuna eka vuosi ihan helmi mutta sit alkaa se vilske...mut hengis ollaan selvitty tähänki asti joten eiköhän tää tästä jokupäivä vielä helpota! Jaksamisia kaikille tuplatyöntekijöille =)

Itse jouduin jo Tayssiin 3.6 lapsiveden menon ja verenvuodon takia, RV 26+2. Ambulanssilla sinne menin. A-vauvalta meni lapsivesi. Osastolle jouduin heti jäämään ja vuodelepoon. WC:ssa ja suihkussa sain käydä, mut suihkussa käyntiäkin piti sitten rajoittaa, koska aina kun nousin vähänkin sängystä, niin lapsivettä lorahteli. Ja välillä tuli oikein kunnolla, lätäkkö lattialle asti.

Lääkäri sanoi, että päivän tai kuukauden päästä alkavat tulehdusarvot nousemaan ja niin kävikin. Tasan kuukausi meni ja arvot nousivat (4.7), jolloin alettiin miettimään synnytystä. Päädyttiin suunniteltuun sectioon. Synnytys meinasi käynnistyä itsestään parikin kertaa muutamaa päivää ennen sectioaikaa., mutta sain sitten supistuksia estäviä piikkejä, joilla supistukset loppuivat.



Pienet kaksospojat syntyivät 10.7.06 sectiolla RV 31+4. A-poika klo: 9.43. 1600g ja B-poika klo: 9.44. 1370g. Molempien pituus 39,5cm. Pojat vietiin suoraan teholle, jossa viettivät 5 päivää ja sitten pääsivät siirtymään lastenosastolle. Toinen vietti sairaalassa aikaa 6vk ja toinen yht. 8vk. A-pojalle on tehty venekalloleikkaus: yläaukile ja sagittaalisauma olivat luutuneet liian aikaisin kiinni, jo kohdussa.



Päivää ennen sairaalaan joutumista ehdimme meneen miehen kanssa naimisiin maistraatissa 2.6 ja samana päivänä, kun jouduin sairaalaan, valmistuin lähihoitajaksi. Ajoin vielä valmistujaisjuhlista koulusta kotiin, kun parkkipaikalla tunsin, että jotain lämmintä valuu ja sanoin miehellekin. No, vertahan se oli, jossa oli sitten joukossa lapsivettä. Puolituntia valmistumisesta olin siis jo ambulanssissa menossa kohti sairaalaa.

Äidilleni soitin sairaalasta, että mentiin muuten naimisiinkin. Piti olla yllätys kaikille. Kun sunnuntaina 4.6 oli tarkoitus pitää valmistujaisjuhlani, jossa piti naimisiin menosta kertoa. Juhlittiin sitten vasta elokuun 6.päivä kaikkia kerralla.



Tässä nyt tuli vähän muutakin, mutta kaikki liittyi kaikkeen tapahtumaan.



Nyt pojat ovat kohta 8kk (ki 6kk) ja ovat reippaita poikia.

7½kk neuvolassa mitat: 7320g/63,2cm ja 7055g/62,2cm.

Pojat ovat nukkuneet yönsä kokonaan (11.11.06) lähtien. Että tosi hyvin nukkuvat.



T: Santsuma & tyttö 10/04 ja kaksospojat 7/06

aluksi kaikki tuntui kotona tosi raskaalta ja poikien sairaala-aika oli minulle tosi vaikeaa aikaa. Ja myös oma aikani sairaalassa, kun siellä jouduin makoilemaan...

Vieläkin muistelen aika ajoin poikien syntymää ja sairaala-aikaa, niin kyllä aina itku tulee niitä muistellessa. Tunteet ovat niin vahvat...Kokemuksena kauhea.

Mutta kun pojat pääsivät kotiin. Kaikki alkoi pikkuhiljaa helpottumaan ja ei ole ainakaan tarvinnut olla huolestunut poikien kasvusta ja kehityksestä. Ruoka maistuu pojille.

Jamin venekalloleikkaus oli kyllä tosi kova pala. Oli kauhean vaikea mennä katsomaan poikaa, kun leikkauksen jälkeen tuli turvotusta...



Mutta ihanaa tää arki jokatapauksessa on lasten ja miehen kanssa.

Päivääkään en vaihtais pois!!!

meidän tarina, koska meillä tytöt syntyivät aika isoina. Pienempi laskettiin keksoseksi painon vuoksi ( 2460g), mutta siis iso oli hänkin. Ruokailu onnistui tissistäkin opettelun jälkeen. Meilläs iis ovat jo 3kk vanhoja ja vaikka olenkin väsynyt, niin esikoisen vauva-aika oli paljon raskaampi allergioiden ym vuoksi, joten siksi nyt tuntuukin helpommalta kummallista kyllä. Esikoisen kohdalla myös ehkä ei ollut niin varma ja teki " kaikki suositusten mukaan" , nyt mennään vaan siitä mikä parhaiten sopii. Tosin tytöt ovat myös " helpoja" vauvoja. Syömään heräilevät muutaman kerran yössä.

Koita jaksaa raahautua ulos lasten kanssa edes välillä niin raitis ilma tekee kyllä hyvää ( ainakin minulle). Uskon, että ikävien asioiden täytyy unohtua, koska minäkin halusin lisää lapsia esikoisen vauva-ajan jälkeen.....



Olisko teillä mahdollisuus saada esim. opiskelijaa tai muuten apua päiviin? Tai varaa ostaa vaikka MLL:n lastenhoitaja muutamaksi tunniksi parina päivänä, että saisit nukkua? Onko esikoinen kanssasi kotona?

täysiaikaisina viikolla 38, mutta painon perusteella toinen on keskonen

Meillä epäidenttiset pojat syntyi rv 24+1, 790 g/33 cm ja 810 g/33 cm. Mitään varsinaista syytä ei tiedetä, miksi syntyivät niin aikaisin. Jokin lievä infektio oli kohdussa, mutta se ei yksin selitä miksi tilanne muuttui niin älyttömän nopeasti, torstaina oli kontrollissa kaikki ok, perjantaina alkoi supistelut ja sunnuntaina pojat syntyivät.



Sairaalassa pojat olivat yhteensä 4,5 kk, ensin 3,5 kk kaukana kotoa yliopistosairaalassa joten jouduin itsekin asumaan sen ajan poissa kotoa että sain olla lasteni luona. Sitten 1 kk lähellä kotia keskussairaalassa. Rankkaa oli sairaala-aika, toisen pojan menettäminenkin oli pari kertaa todella lähellä. Rankkaa on ollut kotonakin, onneksi mies piti sen vanhempainvapaan pidennysosan poikien kotiuduttua.



Pojat ovat kohta 9 kk, painot vasta 5,5 ja 6,6 kg. Onhan tämä tavallaan helpottanut, kun pojat nyt jo viihtyy vähän puuhamatolla yksinäänkin, että saa vessassa käytyä ja ehkä kahvit juotua. Mutta rankkaa on se, että koko ajan pitää ravata kontrolleissa, pelätä kehitysviivästymiä ja ties mitä diagnooseja, vaatia tutkimuksia ja lääkkeitä vaikka keskosia muka hoidetaan niin tarkasti (meillä toisella pojalla suostuttiin tutkimaan asiat vasta 3 kk kestäneen päivittäisen oksentelun jälkeen, ja todettiin refluksi). Pöpöjä yritetään vältellä ja lokakuun lopusta asti (silloin pojat kotiutuivat) on istuttu lähes täysin neljän seinän sisällä, vappuun asti vielä pitäisi sitä jaksaa. Silti helmikuu meni sairastellessa ja pienikin tauti vie helposti osastolle, koska vastustuskyky pojilla olematon. Itse tulee kytättyä lähes hysteerisesti kaikkia oireita ja kehitysaskelia...



Tavallaan aika on kyllä mennyt nopeasti, toisaalta pojat on olleet kotona vasta 4,5 kk. Kamalat asiat ei unohdu varmaan koskaan, mutta ehkä niitä alkaa ajatella joskus vähän harvemmin. Kuulemma 1-vuotissynttäreiden aika on äideille usein henkisesti pahinta (vuoden takaiset tapahtumat palautuu elävinä mieleen), koitan varautua siihen jotenkin ettei tule yllätyksenä. Senkään vuoksi tuo vaikea alku ei varmaan unohdu, että meillä siitä on mitä ilmeisimmin pojille monia pitkäaikaisia seurauksia terveyden ja kehityksen suhteen. Eikä äidinkään pää helposti toivu siitä, että hyvin sujunut raskaus loppui yhtäkkiä noin puolivälin tienoilla.



Tässä lyhyesti mun ajatuksia - jos et ole vielä liittynyt, suosittelen kevyt.netin keskustelupalstaa, siellä saa hyvää vertaistukea! Toivottavasti saatte tukea myös neuvolasta ja sairaalan vauvaperhetyöntekijältä, meille on heistä ollut hurjasti apua henkisellä puolella. Käytännössä apua taas on saatu MLL:n hoitajalta (sieltä löytyi peräti yksi hoitaja, joka uskalsi meille tulla) sekä terveydenhoitajaopiskelijoilta, jotka ovat olleet meillä työharjoittelussa.



Tsemppiä ja jaksamista!

mutta kaukana keskosista. Tytöt syntyivät sektiolla lapsiveden mentyä vk 36, sektio oli päätetty etukäteen molempien poikittaisen perätilan vuoksi. A-vauva oli 2810g/47cm ja B 3280g/49cm, syömiset yms sujui alusta asti hyvin, ennenaikaisuutta ei juuri muusta huomannut kuin siitä, että ekat 6 viikkoa vauvat lähestulkoon vain nukkuivat, mitä nyt söivät ja kakkasivat välillä. Kummallekaan ei tullut keltaisuutta tms. Nautin koko ekasta vuodesta ihan täysillä, meillä ei sairasteltu, yöt nukuttiin ja sain vain nauttia ihanista vauvoista ja esikoisestamme.

että sairaalasta kotiuduttiin neljäntenä päivänä, koska molemmilla painot pysyi aika hyvin.

meillä tytöt syntyivät rv 32+1, mulla heikko kohdunkaula joka siis ilmeisimmin syy ennenaikaisuuteen. kohdunsuu lähti itekseen aukeamaan rv 27+ ja sain pideltyä typyjä onneksi noinkin kauan masussa :)



a-vauva 1870g/42cm ja b-vauva 1840g/44cm.



tytöt olivat muutaman päivän keskoskaapissa, sen jälkeen lämpökehdossa. hengityskoneeseen eivät joutuneet lainkaan, c-bap oli noin viikon hengityksen apuna. tytöt syntyivät 15.11.06, b-vauva amanda pääsi kotiin 16.12 ja a-vauva veera 22.12. nyt ovat siis 4-kuukauden ikäisiä ja painoa molemmilla jo viitisen kiloa :)

Meilläkin syntyi pojat vkolla 35+5 ja olivat hyvän kokoisia vaikka siksi leikattiin nuilla vkoilla koska epäilivät yli kilon painoeroa. Pojat siis olivat 2760g/47,5cm ja toinen 2320g/46,5cm. Meillä meni kaikki sairaalassa hyvin mutta sitten koitti arki. Perheeseen kuuluu myös seitsemän vuotias tyttö ja mies joka on viikot kokonaan poissa työn takia ja minä yksin kotona lasten kanssa. Pojille tuli kovat vatsavaivat jota kesti ainakin kaksi kuukautta,nukkuivat eri aikaan ja rinta ruokinta oli hankalaa. Olin tosi väsyny,itkeskelin paljon. Nyt pojat reilun puoli vuotta ja moni asia helpottunu tosin varmasti uusia juttuja tulee koko ajan lisää. Mietin myös alussa että voi kun kuukaudet menisi eteenpäin ja ei tule ikinä se päivä kun vähä edes helpottaa mutta kappas tulihan se sieltä. Itse olen identtinen kaksonen ja tiedän miten kiva on kun on toinen samanlainen ja tuki ja turva aina. Tsemppiä,voimia ja vilinää ja vilskettä!!

Meillä keskoset syntyivät rv 31+5, tyttö 1,5kg, poika 2kg. Sairaalassa olivat kummatkin 4vkoa. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Pojalla oli nivustyrä ja se leikattiin kotiutumisen jälkeen 2vkoa. suurin haaste oli maito!! Tyttö päätti 4kk, poika 6kk iässä, että maito ei maistu. Muuten ruoka maistui suht hyvin...paitsi taisin itse stressata siitä enemmän. Vuoden iässä taas maito alkoi maistua liikaakin ja taas ruoka ei millään.

Ensimmäinen vuosi meni älyttömän nopeasti. Surin hirveästi sitä, että lapseni syntyivät keskosina ja tuntui, etten selviä siitä koskaan. 1v.synttärit oli kauheat: en yhtään nauttinut niistä, juuri kun ne muistuttivat mitä vuosi sitten tapahtui. Meille ei ole koskaan selvinnyt syytä ennenaikasuuteen, joten itseäni syyttelin koko ekan vuoden; miksi kannoin senkin kauppakassin, tai imuroin yms...

Toinen vuosi oli sitten henkisesti jo paljon helpompi ja aloin nauttimaan hirveästi lapsista. Silloin vasta rupesin pääseen henkisestä taakasta yli. Nyt lapset ovat 2,5v ja olen unohtanut keskosuuden melkein kokonaan. Kiitollinen olen lapsista joka päivä ja jotenkin ajattelen, että jotain paljon pahempaakin olisi voinut tapahtua, jos olisivat olleet mahassa kauemmin. Luulen, että keskosaika on kasvattanut minusta vielä paremman äidin.

Lapset (tyttö ja poika) syntyivät rv 35+2 vajaat 2,5 kiloisina. Olin ollut tätä ennen 1,5 viikkoa sairaalassa vuodelevossa kohdunkaulan lyhentymisen vuoksi. Vuodelepo auttoi, ja pääsimme viikolle 34. Lapset olivat sairaalassa 2 viikkoa opettelemassa syömistä ja keräämässä painoa. Samalla opettelin mieheni kanssa lastenhoitoa. Lapset ovat nyt 4 vuotiaita, ja tuosta alkuajasta ei ole enää niin tarkkoja muistikuvia eikä aikainen maailmaan tulo ole vaikuttanut lapsiin mitenkään. Lapset ovat neuvolankäyrien mukaan normaalikäyrillä ja touhuavat ihan niin kuin muutkin tämän ikäiset.