Onko nollatuntisopinus molempiin suuntiin joustava?
Eli sopiiko se esim omaishoitajalle, joka on välillä todella kiinni hoidettavassa ja välillä ei. Tai opiskelijalle?
Eli voiko myös työntekijä vaikuttaa, milloin sopisi? Miten aikaisin?
Onko myöhemmin työkkärin kanssa ongelmia kun on kerran suostunut nollatuntiin.
Kommentit (33)
Harvoin on. Mulla on ainakin käynyt joka kerta niin, että työnantaja on olettanut mun tekevän kaikki mahdolliset vuorot.
Voisin kuvitella, että joustoa näin päin harvemmin löytyy. Nollatuntisopimus perustuu sille ajatukselle, että työntekijä on käytettävissä, JOS työnantaja häntä tarvitsee. Lienee turha odottaa lisää keikkoja, jos yhdestä kieltäytyy.
Se on vähän sama kuin päivystystyö ilman palkkaa varallaoloajasta.
Juu, nollasta ei voi joustaa alaspäin mutta tarkoitan, että antaako työnantaja jo hyvissä ajoin tietyt päivät tai tunnit. Eli onko niihin sidoksissa hyvin kauan.
Entä jos jotain tarjotaan, onko se pakko ottaa vastaan, jos ei sovikaan. (Tai myöhemmin ei tarvita.)
On joustava. Esim duunitori.fi kertoo tarkemmin aiheesta.
Miten aikaisin ne työtunnit lyödään lukkoon?
Joustaa se. Jos ei ta jousta, niin sitten ei vain tehdä hänelle töitä. Nolla on nolla.
Stockalla ei ainakaan ole. Ne voi olla pyytämättä töihin mutta jos pyytävät niin pitää olla kirjallinen perustelu miksi ei käy. Luento tai tentti ei ole pätevä syy.
Tuolta duunitorin sivuilta:
Nollatuntisopimuksessa työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota yhtään työtuntia työntekijälle. Kuitenkin asia on myös toisin päin: työntekijällä ei ole myöskään velvollisuutta vastaanottaa työnantajan ehdottamia työtunteja. Lisäksi ehdotus tulevista työtunneista on tultava vähintään viikon varoitusajalla työnantajalta.
Vierailija kirjoitti:
Miten aikaisin ne työtunnit lyödään lukkoon?
Kaksi viikko etukäteen pitäisi antaa vuorolistat. Periaatteessa voi kieltäytyä vuoroista, mutta käytännössä se johtaa nopeasti siihen ettei vuoroja enää tarjota sitten ollenkaan. Nollasoppari on toimiva työntekijälle vain silloin, jos oikeasti käy vain silloin tällöin tekemässä työkeikan. Mutta jos yhtään säännöllisempää tuntimäärää ajattelee, niin minimitunnit kannattaa kirjauttaa soppariin.
Vierailija kirjoitti:
Tuolta duunitorin sivuilta:
Nollatuntisopimuksessa työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota yhtään työtuntia työntekijälle. Kuitenkin asia on myös toisin päin: työntekijällä ei ole myöskään velvollisuutta vastaanottaa työnantajan ehdottamia työtunteja. Lisäksi ehdotus tulevista työtunneista on tultava vähintään viikon varoitusajalla työnantajalta.
No tuo ei tietenkään poista sitä mahdollisuutta, että työnantaja voi katsoa kieroon työntekijää, jolle ei tarjottu työ kelpaa.
Ja kieroon varmasti katsookin. Englannin hallitus on ainakin tutkimassa mahdollisuutta kieltää 0-tuntisopimusten käyttö. Erityisesti työnantajapuolella suunnitelma on herättänyt vastustusta.
Ei. Se tarkoittaa että olet aina käytettävissä mutta hiljaisista hetkistä ei tarvitse sinulle maksaa.
Helposti tulee kenkää jos et ole heti käytettävissä kun kiire yltyy..
Vierailija kirjoitti:
Harvoin on. Mulla on ainakin käynyt joka kerta niin, että työnantaja on olettanut mun tekevän kaikki mahdolliset vuorot.
Ja sen lisäksi istut lähtövalmiina kotona, kutsu voi tulla milloin vain. Jopa kaksi kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Miten aikaisin ne työtunnit lyödään lukkoon?
Riippuu työnantajasta. Kaupanalalla voi parhaimmillaan saada kolme viikkoa aiemmin vuorot ja pahimmillaan soitto tulee tuntia ennen työvuoron alkua.
Pitäisi olla mutta käytännössä vain työntekijä joustaa. Jollet suostu tekemääbn vuoroja, lyhyelläkin varoitusajalla, voit olla varma ettei sulle vuoroja enää tarjota. Työnantajaa taas nollasoppari ei sido eikä velvoita mitenkään. Työntekijälle huonoin mahdollinen sopimnus, älä lähde.
Vierailija kirjoitti:
Juu, nollasta ei voi joustaa alaspäin mutta tarkoitan, että antaako työnantaja jo hyvissä ajoin tietyt päivät tai tunnit. Eli onko niihin sidoksissa hyvin kauan.
Entä jos jotain tarjotaan, onko se pakko ottaa vastaan, jos ei sovikaan. (Tai myöhemmin ei tarvita.)
Ei tarvi ottaa vastaan.
Kyllä on. Tietenkin olisi hyvä etukäteen ilmoittaa ne ajat, jotka eivät käy. Tietävät silloin hankkia ajoissa toisen työntekijän.
Työnantajalle ei kuulu työntekijän yksityiselämä, eli ei todellakaan kenenkään tarvitse kertoa, mistä syystä ei voi / halua ottaa työvuoroa.
Vierailija kirjoitti:
Ja kieroon varmasti katsookin. Englannin hallitus on ainakin tutkimassa mahdollisuutta kieltää 0-tuntisopimusten käyttö. Erityisesti työnantajapuolella suunnitelma on herättänyt vastustusta.
Nollatuntisopparit ovat joissain tapauksissa ainoa järkevä vaihtoehto yritystoiminnalle. Klassinen esimerkki: jäätelökioskit. Yrittäjä, joka pyörittää esimerkiksi seitsemää kioskia (eikä siten voi itse päivystää kuin korkeintaan yhdessä) tarvitsee täyden henkilökunnan aurinkoisina hellepäivinä. Toisaalta kylminä sadepäivinä kioskit kannattaa pitää kiinni, koska myyntiä ei ole. Yriitystoiminta ei mitenkään voisi olla kannattavaa, jos kaikille työntekijöille pitäisi taata täysi työaikaja myynnistä riippumatta.
Nollasta on vaikea joustaa alaspäin.