Synnytystä ei millään suostuta käynnistää vaikka olen jo viikolla 42+4!!
Kävin tänään taas Jorvissa yliaikaisseurannassa ja totesivat kaikkien testien jälkeen että kaikki hyvin vauvalla ja ei vielä käynnistetä!!!!?!?!
Edellisten kanssa tuo ehdoton raja on kulkenut 42 viikon kohdalla... harmittaa niin vietävästi kun en jaksais enää odottaa eikä sisaruksetkaan ja on niin tukala olo kun on isomaha haittaamassa arkiaskareita.
Onko muilla venytetty synnytyksen käynnistämistä näin pitkään??
Kommentit (24)
Viikon 43 jälkeen vauvan ennuste elävänä syntymiseen heikkenee todella nopeasti.
Mun kohalla lapsi arvioitiin melkein kilo pienemmäksi.. tiedän tapauksen missä heitti vieläkin enemmän.
42+2 oli viikot. Olisivat laittaneet tuona aamuna kotiin, oltuani siis siellä jo yön, olin edellisenä päivänä saanut cytotekin ja yön hieman supisteli. Aamulla oli eräs rouva jo jaanut 2 käynnistys tablettia ja oli yksi vedenmeno. Olivat siis passittamassa mut kotiin koska ottavat vain kaksi käynnistystystä päivälle. Minun onni oli että olin kuitenkin kalvojenpuhkaisu kunnossa ja pääsin lääkärin hämmästykseksi suoraan saliin. 4740 ja 55 oli poikani. Syntyi alakautta, ilman vaurioita. Olen suht. pieni ihminen. Totesivat kontrolleissa että olemme vauvan kanssa hyvä pari. Tiesivät siis sen hyvin, vaikkakin pa meni 700g pieleen.
Tuttavani on minua fyysisesti kookkaampi, ja repesi lasketun ajan korvilla syntyneen 3kg vauvan syntymässä. Luota siis lääkäreihin ja muuhun hoitohenkilökuntaan, varmasti tietävät sinut tutkineena tilanteesi paremmin kuin av emot ;D
Onnea ja halauksia. Kohta sulla on käärö kainalossa :)
niin VAADI sektiota. Kuitenkin tuossa on aina se vaara että vauva on jo liian iso synnytettäväksi eikä jälki ole sellaisen jälkeen kovinkaan kaunista...
Jotkut saa oikeasti tosi vakavia vammoja.
Minulla viimeisin synnytys vain 40+6 ja silti vauva painoi jo 4200g. Yhtään isompi ei olisi voinut olla tai olisin revennyt TOSI pahasti. Nyt oli siinä ja siinä rajoilla. Pidätysvaikeuksia on tosin vieläkin. Synntyksestä 7 vuotta.