Nainen, voisitko olla miehen kanssa joka aina välttelee konfliktia?

Juuri sellainen pitää olla,a

Kannattaa välillä mennä myös itseensä. Parisuhteessa pitäisi saada kertoa omia mielipiteitään ilman, että se johtaa konfliktiin. Itse olin vuosia hiljaa, koska en jaksanut enää tapella. Jos kerroin pitäväni jostain mistä eksä ei pitänyt, alkoi pitkä vääntö, jolloin sain kuulla mielipiteeni ovat aivan väärin. 

Nykyinen suhteeni on aivan erilainen. Saan olla mitä olen ja todellakin puhun asioista, koska ei tarvitse pelätä riitoja. 

Mielestäni konfliktit eivät ole mitenkään tärkeitä ihmiselon kannalta. Jos vuorovaikutus ja kommunikaatio toimivat, niin harvoin normaali ihminen tällaiseen ajautuu. 

Nämä "riidat kuuluvat parisuhteeseen"-ihmiset kannattaa yleensä kiertää kaukaa. Jokuhan on vikana, jos ihminen ajautuu aina riitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa välillä mennä myös itseensä. Parisuhteessa pitäisi saada kertoa omia mielipiteitään ilman, että se johtaa konfliktiin. Itse olin vuosia hiljaa, koska en jaksanut enää tapella. Jos kerroin pitäväni jostain mistä eksä ei pitänyt, alkoi pitkä vääntö, jolloin sain kuulla mielipiteeni ovat aivan väärin. 

Nykyinen suhteeni on aivan erilainen. Saan olla mitä olen ja todellakin puhun asioista, koska ei tarvitse pelätä riitoja. 

 

Tämäkin on ihan totta. Mutta joillekin jo se on konflikti, että pyydetään avaamaan vähän enemmän sitä omaa näkökulmaansa eikä vain oteta asiaa sellaisenaan piste. Tai tuodaan keskusteluun muita tekijöitä. Mun puolisolla on mielipiteitä esim. siitä matkustetaanko junalla vai autolla, moneltako avataan joululahjat aattona, otetaanko uusi hamsteri ja tarvitseeko kiveniskemä tuulilasista korjata. Mutta häneltä ei saa kysyä miksi ajattelee niin kuin ajattelee, koska se on hänestä heti hyökkäävää ja kyseenalaistavaa, kun minä taas ajattelen että kyllä musta on ihan kiva ymmärtää se toisen näkökulma ja sen perusteet jos sen mukaan on toimittava. Usein miehellä on hyvin kapeita ajatuksia, esim. ei halua hamsteria koska häkki rämisee (sen voi vaihtaa) tai ei halua mennä junalla koska pitäisi lähteä niin aikaisin (perustaa tietonsa vanhoihin juna-aikatauluihin jotka ei enää pidä paikkaansa). Musta on ihan ok ettei oteta hamsteria ja mennään autolla jos siihen on joku hyvä syy, mutta kai niistä voi jutella ja miettiä yhdessä? 

Nössön kynnysmaton kanssa? Ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni konfliktit eivät ole mitenkään tärkeitä ihmiselon kannalta. Jos vuorovaikutus ja kommunikaatio toimivat, niin harvoin normaali ihminen tällaiseen ajautuu. 

Nämä "riidat kuuluvat parisuhteeseen"-ihmiset kannattaa yleensä kiertää kaukaa. Jokuhan on vikana, jos ihminen ajautuu aina riitaan. 

Konfliktit ei ole tarpeellisia! Mutta mahdollisia. Jos välttelee edes pientä riskiä konfliktiin sillä että kieltäytyy keskustelusta ja mielipiteen kertomisesta niin eipä siitä kovin avointa ja syvää ihmissuhdetta synny. Niin kuin ei tietenkään siitäkään jos jyrää toisen mielipiteet sen sijaan että pysähtyisi kuuntelemaan ja yrittäisi ymmärtää.

Yleensä ne tyypit ovat vaarallisia. Jossain vaiheessa mitta tulee täyteen ja henki voi lähteä.

Naisethan löytää sielunkumppaneita aina näistä miehistä jotka on aina samaa mieltä. Koska hehän ovat sielunkumppaneita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisinko käydä ikuisia väittelyitä ainoasta oikeasta puoluekannasta tai muista arvoista. Pitääkö kaikesta olla samaa mieltä ap:n kanssa? 

Vai onko kyse siitä minkä värinen sohva ostetaan ja se on miehelle ihan sama? 

Olis kyllä outoa jos politiikasta ei voisi keskustella lainkaan kumppaninsa kanssa. Ja mitäs puhuttavaa siinä on jos kaikki ajatukset olisi identtiset? Parasta on se kun pääsee juttelemaan jonkun kanssa joka tuo keskusteluun jotain mitä ei itse ole oivaltanut. Mutta jos toinen ei kestä ollenkaan sitä että ollaan eri mieltä tai katsotaan asioita eri näkökulmasta tai että omaa ajatusta voisi joutua vähän perustelemaan tai kuulemaan myös sen toisen eroavaa näkökulmaa, niin eihän siitäkään keskustelua synny. 

Mutta haluatko oikeasti jutella jonkun sellaisen kanssa, joka pystyy samantien kumoamaan mielipiteesi perustelut, vaikka ei varsinaisesti olisi kanssasi eri mieltä, kunhan osoittaisi logiikkasi aukkokohdat? Harva pystyy kuuntelemaan sitä, miten oma mielipide murennetaan kohta kohdalta osoittaen, että mielipide on muodostettu perin vähäisen aivotoiminnan perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi olla konfliktihakuinen? Jos asialla ei ole miehelle mitään merkitystä ja hän tietää keskustelukumppanin vain haastavan riitaa, niin fiksu mies on ihan samaa mieltä kuin tyhmä riidanhaastaja. Siinä on vain yksi voittaja eli se mies, joka ei mene mukaan turhanlänkytykseen.

Koska nainen kyllästyy jollei elämässä ole draamaa. 

Mitä mieltä siitä että joku hakee aina konfliktia tai jos aloittaa sellaisen ei osaa normaalisti ja  rakentavasti selvitellä sitä? 

Itse taisin sitten olla tällainen konfliktia välttelevä mies kun en pitänyt yhtään siitä miten toinen pimahti vähän väliä täysin pienistäkin. Se oli todella epämiellyttävää ja siihen lopulta sitten kyllästyinkin, kun en vaan jaksanut tapella aina. Nainen puolestaan ihmetteli, että eikö hän koskaan saisi suuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa välillä mennä myös itseensä. Parisuhteessa pitäisi saada kertoa omia mielipiteitään ilman, että se johtaa konfliktiin. Itse olin vuosia hiljaa, koska en jaksanut enää tapella. Jos kerroin pitäväni jostain mistä eksä ei pitänyt, alkoi pitkä vääntö, jolloin sain kuulla mielipiteeni ovat aivan väärin. 

Nykyinen suhteeni on aivan erilainen. Saan olla mitä olen ja todellakin puhun asioista, koska ei tarvitse pelätä riitoja. 

 

Tämäkin on ihan totta. Mutta joillekin jo se on konflikti, että pyydetään avaamaan vähän enemmän sitä omaa näkökulmaansa eikä vain oteta asiaa sellaisenaan piste. Tai tuodaan keskusteluun muita tekijöitä. Mun puolisolla on mielipiteitä esim. siitä matkustetaanko junalla vai autolla, moneltako avataan joululahjat aattona, otetaanko uusi hamsteri ja tarvitseeko kiveniskemä tuulilasista korjata. Mutta häne

On kyse myös KUINKA puolisolta mielipidettä tai perustelua kysytään. 

"No miksi ihmeessä tämä pitäisi näin tehdä?" Silmiä pyöritellen ja puhallellen; tuo on varsin yleinen ja hyökkäävä tapa käydä keskustelua.

Ja jos puolison mielipide on väärä, niin sitten itketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa välillä mennä myös itseensä. Parisuhteessa pitäisi saada kertoa omia mielipiteitään ilman, että se johtaa konfliktiin. Itse olin vuosia hiljaa, koska en jaksanut enää tapella. Jos kerroin pitäväni jostain mistä eksä ei pitänyt, alkoi pitkä vääntö, jolloin sain kuulla mielipiteeni ovat aivan väärin. 

Nykyinen suhteeni on aivan erilainen. Saan olla mitä olen ja todellakin puhun asioista, koska ei tarvitse pelätä riitoja. 

 

Tämäkin on ihan totta. Mutta joillekin jo se on konflikti, että pyydetään avaamaan vähän enemmän sitä omaa näkökulmaansa eikä vain oteta asiaa sellaisenaan piste. Tai tuodaan keskusteluun muita tekijöitä. Mun puolisolla on mielipiteitä esim. siitä matkustetaanko junalla vai autolla, moneltako avataan joululahjat aattona, otetaanko uusi hamsteri ja tarvitseeko kiveniskemä tuulilasista korjata. Mutta häne

Siis sinulle ei kelpaisi miehen perustelut, vaan etsisit tekosyyn, jolla ne perusteltu voi kumota? Entä jos miehen mielestä rotanpaska ei kuulu kotiin ja hamsterihan on verrattavissa rottaan ja omalla autolla on joustavampi ajella, niin sinä ilmoittaisit, että hamsteri ei pasko ja junan voi kaapata?

Jos mies aloittaa huutamaan parilla lauseella että elämä on tylsää, koska ei ole hänellä muuta kun työ, kotiin ja työ niin voisiko miehen puolella olevat kertoa naiselle miten hän on aiheuttanut riidan, aloittanut riidan tai edes mukana siinä?

Tai onhan se nainen väkisinkin mukana jos hänelle purnataan ja jos vastaa pari lausetta tyyliin: Ei tarvitse tuollaista huudella. Mun ei tarvitse kuunnella tuota. Eikä lasten. Onko mukana jos on vaikka toisessa huoneessa eikä vastaa? Ai niin  no sitten taas onkin se joka ei suostu keskustelemaan Hehheh. 

Ja huom! kyllä tuo tulee vihaisten sävyyn ja huutaen. Pikku mumina olisi taas täysin eri. 

Ertä sellaista. Riitelyyn tarvitaan aina kaksi, ei aina pidä paikkaansa. 

Mitä ap tarkoittaa konfliktilla?

Jos se tarkoittaa "tunteiden tuulettamista" riitelemällä, niin todellakin välttelen sellaista. En kylläkään sanomalla joo, vaan ilmoittamalla, että nainen voi pakata kimpsunsa.

Keskusteleminen käy oikein hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisinko käydä ikuisia väittelyitä ainoasta oikeasta puoluekannasta tai muista arvoista. Pitääkö kaikesta olla samaa mieltä ap:n kanssa? 

Vai onko kyse siitä minkä värinen sohva ostetaan ja se on miehelle ihan sama? 

Olis kyllä outoa jos politiikasta ei voisi keskustella lainkaan kumppaninsa kanssa. Ja mitäs puhuttavaa siinä on jos kaikki ajatukset olisi identtiset? Parasta on se kun pääsee juttelemaan jonkun kanssa joka tuo keskusteluun jotain mitä ei itse ole oivaltanut. Mutta jos toinen ei kestä ollenkaan sitä että ollaan eri mieltä tai katsotaan asioita eri näkökulmasta tai että omaa ajatusta voisi joutua vähän perustelemaan tai kuulemaan myös sen toisen eroavaa näkökulmaa, niin eihän siitäkään keskustelua synny. 

Mutta haluatko oikeasti jutella jonkun sellaisen kanss

En tietenkään haluaisi olla ihmisen joka käyttäytyisi tarkoituksellisen nöyryyttävästi, mutta minusta on kiinnostavaa juurikin löytää niitä (myös oman!) logiikan aukkoja, tarkastella eri näkökulmista, oivaltaa ja oppia. Niin kuin vaikka nämä koulun väittelyharjoitukset, haastetaan joko todistamaan tai päivittämään näkemystään. Sillon päästään ehkä vähän lähemmäs yhteistä totuutta, vaikkei sitä siinä hetkessä myönnettäisi. Jos me molemmat ollaan sitä mieltä että lähdetään lomalla Ahvenanmaalle / nahkainen sohva on kankaista parempi / aluevaaleissa äänestäminen on hyödytöntä / Purra puhuu fiksuja, näkemys on harkittu ja perusteltu vasta kun, joku (tai molemmat) on nostaneet keskusteluun myös ne vasta-argumentit, ja nekin on huomioitu. 

Parhaat, opettavaisimmat ja omaa ajattelua avartavimmat (ja omia perusteluja haastavimmat ja vahvistavimmat) keskustelut esim. koronasta olet käynyt koronakieltäjä-ystäväni kanssa, kunnioittavasti ja vahvasti eri mieltä ollen. Oli ihan tosi hyvä puhua jonkun kanssa joka on täysin eri mieltä! Kumpikaan ei varsinaisesti muuttanut kantaansa ja ystävyys jatkui, mutta kummankaan ei tarvinnut myöskään vältellä aihetta tai esittää mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tarkoittaa konfliktilla?

Jos se tarkoittaa "tunteiden tuulettamista" riitelemällä, niin todellakin välttelen sellaista. En kylläkään sanomalla joo, vaan ilmoittamalla, että nainen voi pakata kimpsunsa.

Keskusteleminen käy oikein hyvin.

Tämä.

"Välillä pitää tuulettaa tunteita"

"Pitää osata riidellä"

Kierrä tällainen nainen kaukaa.

Olen oppinut että ihmiset jakautuvat konflikteja välttelevä - konflikteja hakeva -janalla kuka minnekin, ja että se ei ole puhtaasti opittu ominaisuus. Konfliktinratkaisua on kaikkien opittava.  

 

Tiedän itse sijoittuvani lähemmäs konfliktinhakuisuutta kuin keskivertoihminen. Olen yleensä se joka nostaa kissan pöydälle, joskus teen virhearviointeja ja pusken asiaa liikaakin. Pitkään tunsin siitä syyllisyyttä koska naisilla tuota ominaisuutta ei varsinkaan varhaiskasvatuksessa ja koulussa katsota hyvällä. Nykyään hyväksyn itseni paremmin, ja myös sen etteivät kaikki tykkää musta ja heilläkin on siihen oikeus. Enää en kuitenkaan pystyisi läheisempään ystävyyteen tai parisuhteeseen sellaisen kanssa joka ei selkeästi kerro mielipiteitään, koska kokisin että minun pitää koko ajan olla varpaillani. 

"Siis sinulle ei kelpaisi miehen perustelut, vaan etsisit tekosyyn, jolla ne perusteltu voi kumota? Entä jos miehen mielestä rotanpaska ei kuulu kotiin ja hamsterihan on verrattavissa rottaan ja omalla autolla on joustavampi ajella, niin sinä ilmoittaisit, että hamsteri ei pasko ja junan voi kaapata?"

Sehän riippuu perusteluista. Ei sekään minusta ole ok että kaikki tehdään niin kuin mies sanoo eikä kukaan perheessä saa edes olla kiinnostunut siitä miksi toimimme näin.

Mies oli esim. sitä mieltä ettei kuopuksen kannata harrastaa futista. Ihmettelin että miksei. Koska se saattaa kyllästyä. Ei minusta ollut hyvä syy, ilmoitin lapsen futikseen ja hän on harrastanut sitä neljä vuotta. Saattaa edelleen kyllästyä. Mies ilmoitti myös ettei halua kesällä ulkomaille. Koska se on hänestä stressaavaa ja liian kallista. Ne on tosi ymmärrettävät syyt, ei mennä, vaikka minä olisin halunnut ja minusta se ei ole liian stressaavaa tai kallista. Mutta ymmärrän kirje näkökulman paremmin jos hän kertoo sen minulle.

Ja siis mies ei haluaisi näitä perusteita kertoa, vaan ne pitää nyhtää, mutta minusta se on ihan reilua että nekin tuodaan pöytään eikö pelkästään se "ei".