Nainen, voisitko olla miehen kanssa joka aina välttelee konfliktia?

Ehkä vähän aikaa jos ei esitä uhriutuvaa eli en heti tavallaan huomaa ongelman laajuutta. Kun sen tajuaa ja alkaa suhde olemaan sillä pohjalla, että sitä arempikin nainen uskaltaa vaatia jo mielipidettä ja sanoa, että kun et koskaan kerro tai aina minä joudun päättämään.

On tapauksia ketkä uhriutuu et: ihan sama. Päätä sä. Ja sit naamasta näkee kissan päähän ettei ole hyvä tai käytös paljastaa kuitenkin vastarintamaa niin se on väärin silloin sitä naista kohtaan tai olisi nämä jaot rooleissa kumminpäin vaan niin sitä kohtaa kenelle kaatuu kaikki päätösten vastuu. Kun se on helppoa sitten jälkikäteen arvostella (vaikka vuosienkin päästä) miten se ja se tilanne olisi pitänyt mennä toisin. Siinä kyllä paremminkin hakemalla hakee sitä konfliktia ja vieläpä usein niin isoa, että se voi johtaa eroon. Kun usein siellä taustalla on jokin syy miksi toinen sitä välttelee ja niin kauan kun sitä syytä ei ole kohdannut ja selvittänyt/kasvanut ohi niin se tulee suhteeseen aina mukaan. Usein se syy voi olla tiedostamattaan sekin ettei uskalla sitoutua tai ei kyseisen ihmisen kanssa jopa tiedostamattaan halua, haluaa vaan suhteen missä kelpaa. Kun itse konfliktia pelkäävä ei uskalla riidellä saati erota kun ei kestä sitä niin tavallaan käyttäytyy siten, että se toinen osapuoli tekisi senkin päätöksen sun puolestasi ja päätyisi eroon. Sinä voisit jatkaa ajelehtimista seuraavaan ajatellen ettet sinä mitään ole tehnyt . Se on itselleen valehtelua ja väärin toista kohtaan.

Sanoisin, että kun moista mietit niin hae asiaan ensin apua. Niin kiire ei ole kenenkään sydäntä tai päätä rikkomaan. 

"On kyse myös KUINKA puolisolta mielipidettä tai perustelua kysytään. 

"No miksi ihmeessä tämä pitäisi näin tehdä?" Silmiä pyöritellen ja puhallellen; tuo on varsin yleinen ja hyökkäävä tapa käydä keskustelua.

Ja jos puolison mielipide on väärä, niin sitten itketään."

Tämä on totta, mutta onko vaikea uskoa että se vuorovaikutusellinen ongelma VOI olla myös siellä mykässä päässä? Olen reflektoinut paljonkin omaa toimintaani näissä tilanteissa (en pyörittele silmiäni tai draamaitke), myös perheneuvolassa miehen kanssa, ja kyvyttömyys tuoda ajatuksia esiin saattaa olla kiinni vaikka miehen lapsuudenperheestä eikä minusta. Jotain tilanteesta voi kertoa sekin että miehellä ei esim. ole yhtään kaverisuhdetta tai muutakaan ihmissuhdetta minun ja lasten lisäksi. Onko mahdoton ajatus, että kyse voisi olla hänen(kin), eikä (vain) minun taidoistani? Tilanteita on monenlaisia, eikä kaiken sairaaloiden konfliktin välttelyn taustalla ole raivoava puoliso. 

Miksi parisuhteessa pitäisi puolustaa omia näkemyksiään?. Kumppanin tulisi olla se ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiansa eikä niitä tarvitse erikseen puolustaa. 

Jos sanosin vaikka, että musta on lempivärini, en kaipaisi siihen kumppanin viisasteluja, että musta ei muuten ole väri lainkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa pitäisi puolustaa omia näkemyksiään?. Kumppanin tulisi olla se ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiansa eikä niitä tarvitse erikseen puolustaa. 

Jos sanosin vaikka, että musta on lempivärini, en kaipaisi siihen kumppanin viisasteluja, että musta ei muuten ole väri lainkaan. 

Entä jos sanoisit että haluat teidän muuttavan Lahteen tai ostavan lemmikkipossun, oletko yhtään valmis perustelemaan näitä toiveitasi vai pitäisikö ne vaan ottaa sillein "aha, hienoa, pakkaan kassini / minäpä teen possulle pedin"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa pitäisi puolustaa omia näkemyksiään?. Kumppanin tulisi olla se ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiansa eikä niitä tarvitse erikseen puolustaa. 

Jos sanosin vaikka, että musta on lempivärini, en kaipaisi siihen kumppanin viisasteluja, että musta ei muuten ole väri lainkaan. 

Entä jos sanoisit että haluat teidän muuttavan Lahteen tai ostavan lemmikkipossun, oletko yhtään valmis perustelemaan näitä toiveitasi vai pitäisikö ne vaan ottaa sillein "aha, hienoa, pakkaan kassini / minäpä teen possulle pedin"?

Ja se konflikteja välttävä ihminen kertoisi 20v myöhemmin katkerana että unelmien työtarjous meni ohi, kun ei muutettu Lahteen, mutta ei koskaan edes ottanut puheeksi Lahteen muuttamista koska oli riski että puoliso on eri mieltä. 

Jos kohtaan väärän mielipiteen, sanon että tuo on täyttä paskaa. Siinä se. Olen avoin ja kommunikoiva siis.

M54

Rakastan riitelyä, pieni räksytys ja läksytys on parasta parisuhteessa. N29

Vierailija kirjoitti:

Naisethan löytää sielunkumppaneita aina näistä miehistä jotka on aina samaa mieltä. Koska hehän ovat sielunkumppaneita!

En tiedä kenen naisen puolesta kirjoitat, mutta terve, aikuinen ihminen yleensä haluaa toisen mielipiteen kuulla sekä siihen johtaneet ajatukset. Perusteluja toisinaan. On eri asia olla SAMAA MIELTÄ kun muka alentua nyökkäileen. Sellainen on myös toisen aliarviointia ja ettei tarvitse siihen suhteeseen osallistua. Se voi pahimmillaan olla valtava loukkaus. On eri asia kysyä käykö sininen vai vihreä laatta ja olettaa, että ollaan samaa mieltä kun kysyä tahtooko myös toinen lapsen. Näin nyt esimerkkinä.

Eli suosittelen sinua tutkimaan mitä sana: sielunkumppani pitää sisällään ja mitä se oikeasti on. Se ei ole kaupan hyllyyn äärellä verhojen katselua ja hyväksyä ne kaikki mitä toinen osoittaa, mutta ei pysty lopussa kertomaan mikä niistä olisi hänen mielestä kivoin/paras tai onko sittenkään mikään, jolloin jäädään etsimään sellaista mikä on kummallekin hyvä. Sielunkumppanuus toimii nimittäin kahteen suuntaan ja siten myös tässä keskustelussa oleva nainen ei tahdo tehdä päätöstä yksin vaan sitten kun he kumpikin tuntee vetoa/samoin, vaikka nyt niitä verhoja kohtaan ja kummallakin on suhteessa tilaa, hyvä olla ja yhteys pelaa muun muassa sitä on sielunkumppanuus, vaikka toki paljon muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan riitelyä, pieni räksytys ja läksytys on parasta parisuhteessa. N29

Minä en rakasta, koska se päätyy aina siihen että sinä loukkaannut verisesti koska olen eri mieltä ja pysyn kannassani.

Läksytystä en tähään ikään enää tarvitse.

Ei naiset tykkää kilteistä miehistä

Pahaa pelkän, että aika nopeasti minulla palaisivat päreet tuollaisen tyypin kanssa. 

Kyllä sitä oppii vaikenemaan, kun ne konfliktit kestävät viikkotolkulla ja päättyvät lopulta vasta, kun annat itse periksi. Mitä järkeä on sanoa omaa mielipidettään, kun sitä ei koskaan huomioida. 

Konfliktinhakuisten tulisi olla keskenään ja keskusteluun kykenevien keskenään. Näin ei kuitenkaan monesti käy, koska se dominoiva etsii mielellään itselleen kynnysmaton ja arempi ihminen ajautuu helposti dominoivan vietäväksi, koska siinä ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sellainen kanssa 25v. En minä nyt vaihtamaan ole ryhtymässä, mutta jos aloittaisin alusta niin valitsisin toisin. Ihan hirveän väsyttävää yrittää arvailla toisen ihmisen tarpeita kun se ei saa niitä kakistettua ulos, ja tuntuu ettei sellaista ihmistä oikein voi koskaan tuntea joka ei uskalla kertoa ajatuksiaan, koska siitä saattaisi seurata lisäkeskustelua (toive oman mielipiteen perusteluille, toinen näkökulma tai eriävä näkemys). 

Itse mietin, että mistä tuollainen mahtaa johtua? Raskasta on.

Mulla ainakin hylkäämisen pelosta. Riidan pelosta.

Olen itse tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisethan löytää sielunkumppaneita aina näistä miehistä jotka on aina samaa mieltä. Koska hehän ovat sielunkumppaneita!

En tiedä kenen naisen puolesta kirjoitat, mutta terve, aikuinen ihminen yleensä haluaa toisen mielipiteen kuulla sekä siihen johtaneet ajatukset. Perusteluja toisinaan. On eri asia olla SAMAA MIELTÄ kun muka alentua nyökkäileen. Sellainen on myös toisen aliarviointia ja ettei tarvitse siihen suhteeseen osallistua. Se voi pahimmillaan olla valtava loukkaus. On eri asia kysyä käykö sininen vai vihreä laatta ja olettaa, että ollaan samaa mieltä kun kysyä tahtooko myös toinen lapsen. Näin nyt esimerkkinä.

Eli suosittelen sinua tutkimaan mitä sana: sielunkumppani pitää sisällään ja mitä se oikeasti on. Se ei ole kaupan hyllyyn äärellä verhojen katselua ja hyväksyä ne kaikki mitä toinen osoittaa, mutta ei pysty lopussa kertomaan mikä niistä olisi

Hienosti siinä toisen viesti poljettiin alas ja tuotiin oma mielipide esille ainoana oikeana. Tätähän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa pitäisi puolustaa omia näkemyksiään?. Kumppanin tulisi olla se ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiansa eikä niitä tarvitse erikseen puolustaa. 

Jos sanosin vaikka, että musta on lempivärini, en kaipaisi siihen kumppanin viisasteluja, että musta ei muuten ole väri lainkaan. 

Entä jos sanoisit että haluat teidän muuttavan Lahteen tai ostavan lemmikkipossun, oletko yhtään valmis perustelemaan näitä toiveitasi vai pitäisikö ne vaan ottaa sillein "aha, hienoa, pakkaan kassini / minäpä teen possulle pedin"?

Terveessä parisuhteessa voisin sanoa myös, että haaveilen lemmikkipossusta tai Lahteen muutosta. Kumppanin ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä. Eikä tämän tarvitse myöskään johtaa riitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mun miesystävä ei välttele sitä konfliktin syntymistä, mutta kun se riita on päällä hän toteaa ettei jaksa riidellä ja ei vastaa enää viesteihin tai keskustele asiasta. Kaikki lakaistaan maton alle. Todella syvältä. 

Todella fiksu mies! Ja tiedätkö miksi mies näin toimii? Koska nainen aina jääräpäisesti inkuttaa riidassa vastaan sillä omalla mantrallaan. Se on ihan turhaa keskustella, koska se homma ei etene mihinkään, vaan pyörii samaa ympyrää. Miehen on joko valehdeltava mielipiteensä naisen mieliksi, jotta tilanne laukeaa, tai sitten vetäydyttävä tilanteesta. Minäkin teen aina jälkimmäisen, koska muutoin räjähtäisin akan provosointiin niin, että rupeaisiin karjumaan, ja sitten akka menisi paniikkiin ja rupeaisi pillittämään. Ei tsiisus, ajatuskin sitten siitä sirkuksesta, joten antaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Miksi parisuhteessa pitäisi puolustaa omia näkemyksiään?. Kumppanin tulisi olla se ihminen, jolle voi kertoa kaikki asiansa eikä niitä tarvitse erikseen puolustaa. 

Jos sanosin vaikka, että musta on lempivärini, en kaipaisi siihen kumppanin viisasteluja, että musta ei muuten ole väri lainkaan. 

Ei pidä, jos ei halua. Toiset tykkää väittelystä ja dialogista. 

 

Mä en jaksa keskustella lempiväriasioista yhtään, jos siihen ei saa kommentoida mitään siinä pelossa, että toinen kokee sen ahdistavaksi. En minä tarkoituksella lähde viisastelemaan tai kinaamaan, mutta jotkut kokevat että he eivät halua perustella yhtään mitään tai he pelkäävät että kaikesta syntyy konflikti, ja se on minusta suunnattoman tylsää. 

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni konfliktit eivät ole mitenkään tärkeitä ihmiselon kannalta. Jos vuorovaikutus ja kommunikaatio toimivat, niin harvoin normaali ihminen tällaiseen ajautuu. 

Nämä "riidat kuuluvat parisuhteeseen"-ihmiset kannattaa yleensä kiertää kaukaa. Jokuhan on vikana, jos ihminen ajautuu aina riitaan. 

Kaikki konfliktit eivät ole riitoja. Minusta ristiriidat kuuluvat parisuhteisiin, koska yhtään missään ihmissuhteessa kaksi ihmistä eivät aina ole asioista samaa mieltä. Silloin on oleellista, miten niitä konflikteja ratkaistaan. 

En todellakaan voisi. Terveessä parisuhteessa molemmat uskaltavat sanoa ajatuksensa, mielipiteensä ja toiveensa suoraan. Se ei ole mitään riidan haastamista. En voisi elää niin että toinen kulkee perässä ja on kaikesta samaa mieltä, vain siksi että pelkää ristiriitaa. Veisi aika paljon kunnioitusta. Jos mies (tai nainen) on tuollainen niin hänen pitäisi terapiassa käsitellä asiaa ja opetella arvostamaan itseään ja ajatuksiaan, ja ymmärtää, ettei ristiriidoissa ole mitään pelottavaa. Ihan normaalia että ollaan välillä eri mieltä!