Miten kannattaa kertoa erosta lapsille?
On näkyy aika monella sama tilanne kuin minulla, siis ero tulossa, surullista mutta totta. Olen itsekin eroamassa, päätös tehtiin pari viikkoa sitten. Eron taustalla on miehen juominen, valehtelu ja pettäminen. Mietin eroa monta vuotta, pelkäsin sitä yksinjäämistä, ja yritin kestää tätä suhdetta lasten vuoksi. Nyt päätin että riittää. Ei enää pakkoseksiä (jota muuten inhosin) eikä muutakaan " mielistelyä" ! Itselläni olo on hyvä, tiedän että tämä on minun kannaltani täysin oikea ratkaisu, tämä suhde on ollut jo kauan kaukana rakkaudesta.
Sitä tässä mietin, että miten te jo eronneet olette kertoneet lapsille asiasta ja miten he ovat suhtautuneet? Me asutaan vielä yhdessä (mieheni hakee siis omaa asuntoa), ja ei olla vielä kerrottu lapsille. Olen paljon miettinyt syyllisyyttä siitä, että olisiko vielä pitänyt yrittää kestää tässä suhteessa, mutta tulin siihen tulokseen etten halua antaa lapsilleni väärää kuvaa parisuhteesta. Rakkaus ja läheisyys kuuluu siihen, ja sitä meillä ei ole. Kumma kyllä, en ole katkera miehelleni näistä vuosista. Yritän miettiä niitä hyviä hetkiä mitä meillä on ollut. Olisi kiva jos saisin neuvoja miten lapsille kannattaa kertoa asiasta, ja muutkin kommentit ovat tervetulleita!
taisin kertoa pojalle, joka oli silloin 3v4kk että isi muuttaa omaan kotiin pian. oltiin sen aika lomalla, jottei tarttenut nähdä kun isi kantaa kamat veke. puhuttiin että nyt sitten on spesiaalitilanne ja poika on spesiaalilapsi, jolla on jopa kaksi kotia! kaksi sänkyä, kaksi sitä ja kaksi tätä. että isin kotona on tosi kivaa ja äitikin tulee joskus sinne kylään katsomaan pojan uutta hienoa uutta huonetta, ja käytiinkin toisillamme kylässä puolin ja toisin että poika huomaa että molemmissa kodeissa on hyvä olla, eikä ole mitään rajoja taikka tabuja.
eli sellaista wow-factoria siihen rakennettiin, että täähän on vaan hyvä juttu. Nyt tietty ajan kanssa arki ja rutiinit molemmissa taloissa on asettuneet uomiinsa ja kohta jo 4vee tajunnut että mikä on homman nimi, että isi ei enää asu kotona ikävöi isäänsä, että me ei enää olla perhe. pitkään asiaa sulatteli, ja siitä usein puhutaan vieläkin että äiti rakastaa, ja isi rakastaa, poika on äidille tärkeä, on isille tärkeä, isilläkin on joskus ihan yhtä ikävä, käydään näitä tunteita läpi kun musta näyttää että tämä asia kaivertaa pientä mieltä. En sen enempää ole selitellyt että miksi, poika kun ei sitä kysellyt.
Taisin kertoa että vaikka ennen asuttiin yhdessä, enää se ei onnistu, sillä isin on aika muuttaa omaan kotiin, että samanlailla se isi on pojan isi ja rakastaa ja etc etc. vaikka asuukin omassa kodissa.
En tiedä oliko tämä hyvä tapa vai huono tapa, mutta muutamia hankalia öitä lukuunottamatta, en usko että sen suurempaa traumaa tästä ole jäänyt, kun asiasta puhutaan edelleen silloin tällöin.