Kuinka pitkään perhepetiä, vai eikö ollenkaan?

lapsi nukkuu välillä perhepedissä, välillä omassa sängyssä. Poika on 1kk. En ole huomannut eroa omassa sängyssä nukkumisen tai perhepedissä nukkumisen välillä.



Ja mitä tulee tuohon " ei koskaan opi nukkumaan itsekseen" on sanottava, että kyllä aika tekee tehtävänsä. Tulevat jossain vaiheessa siihen ikään, että huomaavat, että äidin ja isin välissä nukkuminen on " pikkulasten puuhaa" ja siinä vaiheessa (viimeistään) siirtyvät omaan sänkyyn.



Toinen juttu on se, että onko se oikesti niin hirveää, jos omat lapset nukkuvat vieressä vielä vauvaiän jälkeen? " Vanha kansa" on sitä mieltä, että lapsille ei saisi antaa liikaa läheisyyttä, etteivät totu siihen, mutta mitä kauheaa läheisyyteen tottumisessa on? Itse olen sellainen henkilö, että pidän ihmisten läheisyydestä (meillä kotona sitä läheisyyttä oli) ja vielä kouluiässä nukuin satunnaisesti äidin ja isin välissä (muutenkin olin ihan mieletön äidin tyttö), mutta aivan tavallinen ihminen minusta on kasvanut. Että en oikeastaan ymmärrä tuota keuhkoamista, että " ei saa tottua läheisyyteen" , mitä pahaa siitä voi seurata? Ei taida " vanha kansa" itsekään tietää...



Minä viikonloppuna kuulin oman mummini suusta, että " no siinähän se sitten nukkuu aina" kun sanoin, että poika nukkuu vieressä. Enpä millään jaksa uskoa, että edes 10-vuotiaaksi asti viihtyisi välissämme, mutta kai se kymmenen vuottakin voi jollekin olla " aina" .



Mutta aika näyttää, miten asiat lähtee rullaamaan, meillä kuitenkin poika vielä hyvin pieni :)

Esikoinen, nyt 3,5v. ikäinen nukkui ekat kuukaudet omassa sängyssään. N. 4kk iästä otin yösyötöltä viereen nukkumaan, kun koin sen helpommaksi (vauva heräsi muuten heti kun syötöltä laskin omaan sänkyyn). Kokonaan mamman kainaloon vauva siirtyi n. 7kk iässä, kun vauvan uni alkoi omassa sängyssä olla todella levotonta ja heräili vähän väliä, nousi seisomaan pinnasängyssään, konttaili siellä onnessaan jne. Äitin kainalossa nukkui paremmin. Oma sänky oli koko ajan meidän sängyssä kiinni ja 1v. iässä se vaihdettiin tavalliseen lastensänkyyn. Pääasiassa lapsi nukkui 1v. iästä eteenpäin omassa sängyssää, mutta se oli siis siinä meidän sängyssä kiinni. Yöllä saattoi välillä mönkiä meidän puolelle. 2v4kk iässä muutettiin ja lapsi sai oman huoneen (siihen asti siis vain yksi makkari). Sinne siirtyminen kävi kivutta ja lapsi nukkui omassa sängyssään ja omassa huoneessaan siitä lähtien. Silloin tällöin kömpi meidän viereen, jos yöllä pelotti. Tätä siis kesti siihen asti että uusi vauva syntyi esikoisen ollessa 3v. Nykyään poika mönkii n. 5 yönä viikossa meidän sänkyyn, enkä henno kieltää, kun vauva kuitenkin saa nukkua meidän kanssa, enkä halua esikoisen tuntevan itseään ulkopuoliseksi (muu perhe nukkuu yhdessä makkarissa, hän yksin toisessa...). Mutta meitä tämä ei siis haittaa ollenkaan, mahdutaan hyvin nukkumaan ja saadaan kaikki hyvin nukuttua.



Tämä uusi tulokas oli alkuun tosi tyytyväinen omassa sängyssään. 3kk ikään asti nukkui täysiä yöunia (9h) omassa sängyssään, välillä laitoin ehkä tutin suuhun. 3kk iässä yhdessä yössä tilanne sitten muuttui, ei millään jäänyt sänkyynsä ja jos jäikin, niin heräsi heti huutamaan eikä rauhoittunut kuin kainaloon. No, nykyään vauva siis nukkuu äitin kainalossa (ja esikoinen isin). Minua ei siis vauvan vieressä nukkuminen haittaa, päin vastoin! Jos joskus vauva nukahtaa vaunuihin yöunille (omaan sänkyyn ei ikinä...), niin yleensä itse pyörin hereillä siihen asti, että saan nostaa vauvan viereeni ;) Tykkään pitää pientä tuhisijaa vieressä. Eikä minua hirvitä se, että oppiiko vauva omaan sänkyyn ikinä. Varmasti oppii. Vuoden iässä ollaan ajateltu laittaa kerrossänky lapsille, esikoinen siis yläsänkyyn ja nuorempi laidalliseen alasänkyyn. Uskon, että kun saavat mennä yhteiseen huoneeseen (eikä siis kukaan jää yksin), niin homma onnistuu.



Ja tosiaan esikoisella ei siis aikanaan ollut mitään ongelmaa oppia omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, uuden vauvan syntymä vaan teki ns. takapakkia. Tiedän myös, että saisin hänet kyllä nykyiselläänkin pysymään omassa sängyssä, mutten siis halua!

kuulun kyllä itse siihen koulukuntaan että " ihanaa vauva vieressä nukkumassa" . silti meillä nukutaan vain ja ainoastaan omassa sängyssä.

Vauva siis nyt 7kk vanha. alussa saatoin nukahtaa vauva vieressä imettäen illalla ja aamulla katsoin, et oho vauva onkin siinä vieressä. Kerran kävi mummolassa käydessä niin et nukahdettiin taas iltasyötöllä molemmat ja aamulla vauva oli jalkopäähän mennyt. säikähdin ihan kamalasti et jos olisin potkinutkin häntä yöllä tai hän olisi tipahtanut sängyltä, reunalla kun oli. en siis ole uskaltanut pitää häntä vieressäni.



kuitenkin suurin syy siihen, että vauvamme nukkuu omassa sängyssä on ettei me kukaan saada nukuttua jos hän on vieressä. mulla on koko kroppa ihan jumissa aamulla jos on vahingossa jäänyt viereen. nykyään hän on myös niin kova huitomaan ja potkimaan ettei nukkumisesta tulisi mitään.



Meillä nukutaan putkeen yöllä 10h omassa sängyssä mutta vieressä ei nukuttaisi näin pitkään. valikoin siis mielummin oman sängyn kuin huonot unet 120cm sängyssä.



päikkäreillä kyllä nukutaan vierekkäin jos sisällä joudutaan nukkumaan esim. pakkasen vuoksi.



tuosta milloin menee omaan sänkyyn nukkumaan eikä tulee enää viereen. Minä nukuin itse yhdeksän vuotiaaksi äitin ja isän vieressä tai ainakin hiippailin jossain vaiheessa viereen. nuorin veljeni nukkuu aika usein äitin vieressä edelleen, vaikka on jo 13-vuotias.

Esikoinen nukkui meillä perhepedissä melkeen 4-vuotiaaksi, keskimmäinen ja kuopus nukkuvat vielä molemmat vieressä, toinen tosin aina sivuvaunussa. Ikää näillä kahdella siis 3,5v ja 1v11kk. Heidät aiomme siirtää kerrossänkyyn tässä kevään kuluessa, ja luulen, että sujuu hyvin.



Olisimme voineet varmasti siirtää kaikki lapset jo paljon aikaisemmin omiin sänkyihin, mutta me tykätään nukkua näin.

Ajattelin raskausaikana, että vauva nukkuu pinnasängyssään jos siellä tyytyväisenä nukkuu.. Joittenkin vauvathan eivät ole moksiskaan siitä sängyssä nukkumisesta erillään äidistä, mutta meidän typy protestoi sitä jo synnärillä. Valvominen oli tarpeeksi raskasta ilman pinnasänky rumbaakin ja etenkin kun vauvamme ei ole ikinä ollut sellainen että " pistetään vain sänkyyn ja se nukahtaa" niin vieressä nukkuminen on ollut käytännöllisin ratkaisu. Nyt kun neiti on reilun puoli vuotta vieressä nukkunut, niin emme näe mitään syytä että häntä tarttisi siitä alkaa varta vasten vieroittaa. Tuskin se viereen enää 15-vuotiaana haluaa tulla öisin :D Eli oman huoneen ja sängyn saa sitten kun hän alkaa sitä itse kaivata.



Yöelämän vietosta miehen kanssa - me ruukaamme nukkua öisin vaikka vauva ei olisi vieressäkään..

Mielenkiintoinen keskustelu! Meilla siis esikoinen kyseessa, eli en osaa kokemuksesta vastata tuohon omaan sankyyn/huoneeseen siirto kysymykseen, mutta ajattelinpa silti kirjoittaa omia ajatuksiani. Itse kuulun joukkoon ' perhepetiin siirtyneet' - poikamme nukkui ensimmaiset kolmisen kuukautta tyytyvaisena omassa sangyssa (tosin aina nukahti silloinkin rinnalle) mutta sitten alkoivat tiheat yoheraamiset joihin auttoi vain imetys (nama ovat vasta nyt pikkuhiljaa vahenemassa, poika nyt 10kk). Aluksi yritin aina nostaa pojan takaisin omaan sankyyn imetyksen jalkeen, vaikka herasi pahimmillaan puolen tunnin valein - ihan zombieksihan siina muuttui eika kellaan ollut kivaa. Sitten olin niin vasynyt etta aina nukahdin siihen imetykseen ja havahduin kun poika aloitteli taas ruokailua tunnin parin paasta - ja taas uinahdimme mukavasti molemmat. Tasta siirryimme asteittain nukkumaan ' tayspaivaisesti' perhepedissa, ja se oli kaikkien mielesta ihanaa. :) Pari kuukautta sitten alkoi kuitenkin tila vahan loppua ja rakensimme pinnasangysta sivuvaunun, ja taas paranivat younet kun oli pojalla tilaa kaantyilla eika aina tormannyt aitiin ja maitoon kun kaansi kylkea. Uskon etta kun sen aika tulee niin seuraava siirtokin sujuu hyvin.



Raskaana ollessani uskoin kaikkia kehotuksia etta vain ja ainoastaan oma sanky, mutta kaytanto ja omat tunteet ja vaisto sanoivatkin ihan muuta lapsen synnyttya. Ja tosiaan, tamakaan lapsi ei sairaalassa nukkunut muuten kuin vieressani. Jalkeenpain sitten luin paljonkin artikkeleita perhepedin puolesta, ja monet tutkimukset osoittavat etta maissa joissa tama on kaytanto (kuten Japani, jonka Napanoora mainitsikin) on katkytkuolemakin paljon harvinaisempaa. Ja, sanovathan monet psykologit etta ihmisesta kasvaa itsenaisempi seka tasapainoisempi kun saa mahdollisimman paljon laheisyytta. Mielestani lahes kaikki perhepedin puolesta puhuvat ' asiantuntijat' kylla vakuuttavat etta siirtyminen omaan sankyyn ja huoneeseen sujuu ongelmitta kun on sen aika. (Toivottavasti en nyt aiheuta arsytysta nailla epatarkoilla viittauksillani, en vaan muista tarkalleen keta tassa lainaan!)



Minusta tuntuu aika kauhealta tama lansimainen ajattelu etta ihan pienesta pitaa olla taysin itsenainen ja oppia olemaan yksin - eihan se ole kovin luonnollista. Kyllahan aikuisetkin laheisyytta kaipaavat!



Tassa omia ajatuksiani, anteeksi etta meni ehka hieman aiheen vieresta... ;) Mukavia unihetkia kaikille!

Meillä on tyttö (n.4 kk) nukkunut yöt viimeiset 2,5 kk ihan vaan perhepedissä meidän keskellä, mutta olen harkinnut omaan sänkyyn siirtämistä, en vain ehkä raaski :) Alussa siis nukkui omassa sängyssä meidän vieressä yöt ja jossain vaiheessa " lipsui" siihen, että nukutin vieressä ja niin se on jatkunut.

Kukahan se puhui ettei lapsi enää 15-v tule viereen..Serkkuni nukkui 13-v asti vanhempiensa välissä. (ainoa lapsi) Hänellä oli kyllä oma sänky ja huonekin, mutta lähes joka yö kömpi viimeistään aamuyöstä vanhempien keskelle.

Vauva oli todella itkuinen enkä uskaltanut siirtää omaan sänkyyn kun yöt sujuivat perhepedissä niin hyvin. Mullakin äiti hieman painosti, että siirrä omaan sänkyyn. No kokeilimme sitten 6 viikon iässä siirtää omaan sänkyyn. Vauva nukahti sinne tosi hyvin ja nukkui yönsä yhtä hyvin kuin ennenkin. Oma yöuneni parani huomattavasti ja miehen kanssa jäi kahdenkeskistä aikaa enemmän. Meillä omaan sänkyyn siirtäminen siis kannatti.



Eihän se lapsi tosiaan 10-vuotiaana siinä välissä nuku, mutta itse en haluaisi kyllä lapsen nukkuvan edes 1-vuotiaana minun vieressä. Tämä siis ihan parisuhteen hyvinvoinnin kannalta. Toki jos vauva on joku yö tosi levoton tai kipeä, niin otamme hänet viereen. Mutta olemme huomanneet, että vauva nukkuu paremmin omassa sängyssä.



Tytteli-83 ja neiti 9kk

Sängyssä ollaan aina vaan nukuttu ja muu kiva hoidettu muualla. Minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä pienen lapsen paikka on " emon kyljessä" . Siis en vastusta lapsen yksin nukkumista, mutta silti vieressä nukkuminen on musta luonnollista. Yhteisiä vuosia on miehen kanssa kohta 10 ja lapsia nuo kolme, ja parisuhde kukoistaa =)



Meillä yksi lapsista on aina nukkunut tosi huonosti, yksi tosi hyvin ja yksi siltä väliltä eikä sillä ole ollut lasten unien kannalta mitään merkitystä missä ovat nukkuneet. Oman jaksamiseni kannalta sitten kun kyseessä on ollut huonosti nukkuva lapsi niin tuo perhepeti on ollut ainoa mahdollinen ratkaisu.



Mulla menee muutenkin vähän toisesta korvasta ulos nuo oman äitini sukupolven neuvot neljän tunnin syöttöväleineen, kahden kuukauden äitiyslomineen ja että kiinteät alotettiin vajaa kuukauden ikäselle.

En siis mitenkään tuomitse sitä että lapsi nukkuu jo vauvana omassa sängyssä. Tiedän, että ihminen on aika paljon vieraantunut biologisesta ihmis-eläimestä, eikä sellanen luonnon elämäntapa meille enää sellasenaan sopisikaan tällaseen elinympäristöön. Pyrin kuitenkin niitä juttuja toteuttamaan jotka on helposti toteutettavissa ja joista uskon olevan pelkästään hyötyä lapselle, ja jotka sopivat koko perheen kuvioon. Monille ei perhepeti sovi, olipa syy mikä tahansa, eikä sitä sillon tarvi käyttääkään.



Ap:n tapauksessa kuitenkin perhepeti tuntuu olevan kaikille hyvä ratkasu joten mitään kiirettä siitä ei ole pois, ainakaan siksi että lapsen isoäiti on sitä mieltä.

Meillä tosiaan tilanne sillä tavalla helppo, että nykyisin kun lapsen syöttää ja laittaa sitten sänkyyn (perhepetiin) klo 21, nukahtaa mukisematta itsekseen. Tajusin joskus viime viikolla, että jos haluan aina vaan nukuttaa ja nukuttaa häntä joka ilta, sen tosissaan saan tehdä ties kuinka pitkään. Sitten kun olimme päättäneet, että ei enää nukutusta, poika hieman protestoi kahtena iltana kun ei ollutkaan ketään nukuttamassa, mutta ainoastaan noina kahtena iltana! Nyt ollaan onnellisia, kun illat ovat ' meidän' , lapsi on nukahtamaan itsekseen. Kömmimme sitten myöhemmin hänen molemmille puolilleen nukkumaan.



Ehkä just tän nukutushomman seurauksena rupesin miettimään noita kauaskantoisempia seurauksia tämän perhepedin ja omaan sänkyyn siirtämisen suhteen. Että oppiiko liian vanha koira sitten, (miten tää sananlasku meni?) Kun tuntuu, että on itse tehnyt paljon asioita spontaanilta pohjalta, niin nyt tän lapsen kanssa onkin parempi harkita muutamaan kertaan joitakin toimintatapoja....ettei ihan metsään menisi.



Joku kirjoitti että oman äidin neuvot menee usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin mullakin monesti, mutta toisaalta kuuntelen äitiäni pikkuisen kun hän on kuitenkin 3 lasta kasvattanut ja jotakin siis tietää aiheesta ;-) Ja yritän olla avoin monille tavoille toimia.



Just tämä, että meidän poika vaikuttaa suht voimakastahtoiselta tapaukselta....siksikin ehkä mietin, tuleeko joskus ylivoimaiseksi siirtää omaa sänkyyn jos siihen menee ' liian kauan' . Kuitenkin tunnen samalla tavalla kuin joku kirjoitti, että länsimaisessa maailmassa pitäisi olla liian itsenäinen liian varhain (että siis epäluonnollista kun vauvankin heti pitäis viihtyä yksin).



Eli varmaan mun omaakin ristiriitaa, kun toisaalta haluaisin tarjota sitä läheisyyttä lapselle, ja toisaalta vaan käpertyä miehen kainaloon ja rentoutua öisin......



Saa kirjoittaa vielä lisää aiheesta!



-ap

että vauva/lapsi tottuu siihen mihin se totutetaan.



Meillä vauva on nukkunut aina omassa sängyssä, alusta asti. Ihan pienenä vauvana en uskaltanut häntä perhepetiin ottaa, koska lähipiirissäni on tapahtunut ikävä tapaturma vastasyntyneelle vauvalle joka nukkui äidin vieressä. (ei siitä sen enempää)Jokatapauksessa olen päättänyt jo ennen lapsen hankintaa, että pientä vauvaa en viereen nukuta ellen itse ole valveilla. Teinkin sotten oman vauvani kanssa pitkään niin, että päivällä annoin sen nukkua mun sylissä ja viekussa ja itse valvoin. Yöllä laitoin aina omaan sänkyyn.



No aika kului ja vauvasta tuli isompi. olin ajatellut, että sitten kun vauva on isompi niin saa tulla perhepetiin nukkumaan. Kun osaa jo päästää ääntä jos jää alle tai jos sitä tönäsee jollain tapaa. No mutta, toi meidän lapsi ei enää osaakkaan sitten nukkua vieressä. Siitähän ei tule yhtään mitään jos viereen koittaa nukutta. Se veuhtoo vaan ja koittaa leikkiä. Heräilee monta kertaa yössä ja aamulla on silmät suurina jo seitsemältä. Mutta kun pistää omaan sänkyyn, niin nukahtaa heti ja nukkuu heräämättä 13-14h putkeen. Ja ikää on 1 vuotta. Lapsesta huomaa, että haluaa rauhoittua omaan sänkyyn omien unilelujensa kanssa. kun lapsi on kipeä, niin silloin asia on eri, hänet saa hyvinkin nukahtamaan viereen ja mielellään siinä pientä hoidankin.



Vaikka pakko sanoa, että vaikka lapseni suostuisikin nukkumaan perhepedissä, niin en siltikään nukuttaisi siinä aina. Luultavasti vain niinä öinä kun mies on yötyössä. Sillä olen kovin onnellinen siitä kahdenkeskisestä ajasta illalla mikä minulle ja miehelleni jää. Syväälisiä keskusteluja, leffan katsomisia ja rakastelua. Eikä kukaan häiritsemässä vaan nukkumassa :)

Miten selität sen, että jotkut vauvat eivät saa yksin unta edes synnärillä?? Ovatko äidit kenties jo raskausaikana opettaneet heidät nukkumaan vieressään?



Keskustella voi päivälläkin (ja jopa illalla, kun lapsi nukkuu vieressä), leffoja emme myöskään katso nukkuessamme ja tosiaan, unissamme emme myöskään rakastele xD Oli vain niin huvittavia nuo perustelut..



Hienoa jos on onnistunut saamaan superhyvän nukkujan itselleen, mutta kaikki vauvat eivät todellakaan ole sellaisia.

usein perhepetiä " syytetään" siitä, että joku tutun tutun tuttu on kuuleman mukaan kierähtänyt lapsensa päälle. Googlettamalla " perhepeti" -hakusanalla löytyy aika laajasti faktatietoa asiasta. Terve äiti, joka ei ole unilääkkeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen, ei kierähdä jälkeläisensä päälle edes unissaan.

Minusta on aika kaukaa haettua väittää, että vauvan voi opettaa/totuttaa johonkin, mihin hänellä ei ole luontaista taipumusta. Minä väitän ihan tosissani, että vanhemmat on ne, jotka tottuu ja oppii. Jos vauva jää omaan vuoteeseen ja nukkuu yön rauhassa, niin eihän se vauva nyt ole mitään oppinut. Äiti ja isä ovat oppineet, että heidän vauvansa kaipaa unirauhaa ja nukkuu hyvin itsekseen. Näin oli meillä ne ekat 3kk.

Mutta jos vauva protestoi yksin jäämistä kovalla huudolla, niin ei vastasyntynyttä/muutaman kuukauden ikäistä VOI jättää huutamaan yksin. Ei vain voi. Ja jos se huuto ei lakkaa sillä, että vauvalle antaa tuttia, taputtaa pyllylle jne. niin pakkohan tähän vauvan hätään on vastata muulla tavoin (ja nyt puhun nimen omaan pienistä vauvoista, joille minkään sortin unikouluja ei voi ajatellakaan). Joskus se ainoa vaihtoehto on nukuttaa viereen. Tässäkään vauva ei ole oppinut mitään, vaan äiti ja isä ovat oppineet, että heidän vauvansa kaipaa turvaa ja läheisyyttä nukahtaakseen/nukkuakseen hyvin.

Minusta vanhempien tehtävä on vastata näihin vauvan tarpeisiin.

Ja siitä parisuhteesta. Pidän aika outona ja kestämättömänä tätä perhepedin ja parisuhteen vastakkainasettelua. Varsinkin kun nämä asettaa vastakkain henkilöt, joilla vauva nukkuu hyvin itsekseen, eikä perhepetiä tarvi edes harkita. Ei siinä tilanteessa (näköjään) osaa ajatella asiaa kuin yhdeltä erittäin kapealta kannalta.

Onko tosiaan yllättävää kuulla, että esim. eilen illalla meillä on sekä juteltu, katsottu telkkaria että vieläpä rakasteltu?!? Ja tuo on meillä ihan normaalia elämää... Perhepedistä huolimatta. Meillä on makkarin sängyn lisäksi 2 mukavaa sohvaa ja vierassänky. Joten paikkojen puutteesta ei jää seksin harrastaminen kiinni. Ja tosiaan kovin syvällistä juttelua ei meillä yöllä harrasteta, lähinnä se on tyylliin " käy pissattamassa esikoinen" " joo" . Että tiedä sitten mitä muissa makkareissa (joissa vauva nukkuu pinniksessä, ei vieressä) jutellaan aamuyöllä neljän aikaan... Meillä tosiaan jutellaan hereillä ollessa, en ollut ennen tajunnnutkaan että nää keskustelutkin on jotenkin riippuvaisia siitä, miten perheessä nukutaan. Eikä muuten makkarissa ole telkkaria, joten leffojakaan ei ole perhepedissä ikävä...

Joo, tais tulla vähän kärkäs vastaus. Mutta jotenkin mua nyppii tämä ajattelu, että perhepedissä nukkuvilla ei ole parisuhdetta eikä seksiä ja että meitä pitää kovin sääliä, kun ollaan opetettu vauva huonoille tavoille.

Alkuperäiselle kirjoittajalle vielä, meillä tuo esikoinen on oikea jästipää ;) Ja hänetkin siis saimme _todella_ helposti silloin aikanaan siirrettyä omaan sänkyyn. Ja tiedän, että onnistuisi siis nytkin kieltää häneltä viereen tuleminen, mutta en halua sitä tehdä!

Minusta etenkin lasten kanssa pitää osata mennä sydämellä enemmän. Toki siis järkeäkin tarvitaan, mutta jotkut asiat pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Ja vielä äideistä, meillä äidillä 6 lasta ja kaikki saaneet nukkua vieressä vauvoina... Että meillä äiti päin vastoin on kade mulle, kun saan nukkua pienen tuhisijan kanssa :)

Milla-79:

Vaikka pakko sanoa, että vaikka lapseni suostuisikin nukkumaan perhepedissä, niin en siltikään nukuttaisi siinä aina. Luultavasti vain niinä öinä kun mies on yötyössä. Sillä olen kovin onnellinen siitä kahdenkeskisestä ajasta illalla mikä minulle ja miehelleni jää. Syväälisiä keskusteluja, leffan katsomisia ja rakastelua. Eikä kukaan häiritsemässä vaan nukkumassa :)

Oletkos ikinä kuullut että lapset ovat erilaisia? Meidän kaksi lasta olisivat varmasti tottuneet nukkumaan itsekseenkin, itse asiassa esikoine nukkui koko ekan vuoden omassa sängyssä, keskimmäinen nukkui useita kausia omassa sängyssä... MUTTA esim keskari onkin ollut lapsista se, joka on aika helposti aina tottunut kaikkeen. Kuopus taas on toinen ääripää. Sinun eikä kenenkään muunkaan ole sitä pakko uskoa mutta häneen ei pätenyt yksikään tällainen" yleensä vauva tottuu tähän ja tähän kun teet näin ja näin" .



Laitan aina saman esimerkin, että tämä on ihan sama kun minä väittäsin täällä omalta kokemuspohajltani että kaikki lapset oppivat kyllä puhumaan yksivuotiaana pitkiä lauseita kun vaan totuttaa. Tai kaikki lapset kyllä oppivat liikkumaan puolivuotiaana kun vain totuttaa. Höpöhöpö, eihän se niin mene. Kukaan ei kai kyseenalasta että aikuisilla on kaikilla omanlainen luoonteensa (on ujoja, hölösuita, arkoja, reippaita jna) mutta miksi on täysin mahdotonta uskoa että vauvoillakin on luonteensa. Minä en edelleenkään totu tiettyihin asioihin vaikka miten yritettäis totuttaa.



Sitte alkuperäseen. Kyllä, musta on hauska nukkua lasten vieressä ja niin on miehestänikin. Parisuhteella ja perhepetillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Seksielämä on mielikuvituksetonta jos se rajoittuu ainoastaan omaan sänkyyn. Eli lapselle ei perhepetistä ole taatusti mitään haittaa.

Olipas kiva lukea tätä ketjua, vaikka sen vähän skeptisenä avasinkin...



Itse olen siis perhepedin vankka kannattaja! Aluksi siihen mentiin tunne- ja käytännönsyistä, mutta nyt, kun olen lukenut siitä niin paljon positiivista, oikein haluankin " totuttaa" lapsemme siihen! Hyvä kirjoitus löytyy mm. täältä: http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml Minä myös uskon niin, että jos lapsi on saanut riittävästi läheisyyttä, hänestä kasvaa vahvempi aikuinen. Kun lapsi saa olla riippuvainen, hän osaa olla myös itsenäinen. Karaiseminen tai itsenäistäminen eivät ole hyväksi, päinvastoin!



Ja sitten tunnepuoleen, jos äiti ja isä kaipaavat yhdessä nukkumista, niin miksi ei pieni lapsi! Musta tuntuisi todella oudolta vieläkään laittaa esikoistamme (3,5v) nukkumaan yksin toiseen huoneeseen! (Tässä kulttuurissa taidan olla vähän outo...) Käytännönratkaisuja perhepetiinhän on monenlaisia. Sanan laajin muotohan käsittää samassa huoneessa nukkumisen. Meillä on vähän tavallista leveämpi parisänky (180cm) ja siinä vieressä esikoisen oma sänky, jossa hän nukkuu suurimman osan yötä. Usein kyllä kipuaa väliimme viimeistään aamulla. Toiselle (pian syntyvälle) varaan pinnasängyn ilman sivulaitaa toiselle puolelle parisänkyämme. Onneksi on iso makuuhuone! :-D Vauva tulee varmasti nukkumaan paljon ihan kainalossani, mutta omakin sänky on siinä vieressä, jos tilaa tarvitaan lisää. Saavat sitten lapset siirtyä omaan huoneeseensa, kun itse niin haluavat. Jos me vanhemmat tekisimme sen ratkaisun, lapset todennäköisesti vaeltaisivat kuitenkin meidän väliimme tuon tuostakin.



Ja makuuhuone on meilläkin nukkumista varten. Parisuhdetta meillä hoidetaan muualla.



Leenis ja lapset 3,5v & rv 40+1

Meillä nimittäin nukkuu koko perhe samassa makkarissa :) Äiti, isä ja kolme lasta.



Esikoinen nukkui pinniksessä ja kadun vieläkin sitä, etten tuolloin älynnyt ottaa pikkuista perhepetiin. Kakkonen teki jo sairaalassa selväksi, että äidin vieressä on paras paikka. Aluksi nukutin kotona pinnikseen, kun en uskaltanut miehelle ehdottaa perhepetiä, mutta siinä kävikin niin, että mies ehdotti :o Pinniksestä tuli täysin turha ja se myytiin pois.



Miehen mielestä on ihanaa, kun vauva nukkuu samassa sängyssä (meillä siis minun ja laidan välissä, miehellä ei välttämättä toimi tuo hormonaalinen puoli, että osaisi varoa pikkuista) ja kuulemma ihanaa on myös se, että vaimo on nyt paljon lähempänä ;)



Kakkonen siirtyi omaan sänkyyn vähän yli vuoden iässä, vähitellen omaan tahtiin lasta kuunnellen, eikä mitään ongelmia ollut. Muuten lapsi olisi varmasti saanut olla pitempäänkin äidin vieressä, mutta yöimetykset loppuivat tuolloin ja minulla oli kolmonen masussa, enkä ison masun kanssa mahtunut enää kunnolla 160-senttiseen sänkyyn :D



Tällä hetkellä nukutaan siis niin, että kuopus on minun vieressäni, minä miehen ja vauvan välissä ja kaksi vanhempaa omissa sängyissään meidän sänkymme jalkopäässä. Usein aamulla miehen lähtiessä töihin kakkonen kiipeää viereeni jatkamaan unia ja minä saan nauttia kahden pienen lapsen tuhinasta. Kuopus pitää kättään minun käsivarrellani ja kakkonen tuhisee niskakuopassani. Niitä hetkiä en mistään hinnasta vaihtaisi pois!



Vielä tulee sekin aika, kun lapsi ei taatusti halua nukkua äidin vieressä tai tulla enää edes syliin, joten siihen asti on ihana nauttia lasten läsnäolosta. Joskus se loppuu. Siihen asti haluan antaa lapsilleni läheisyyttä, oli se sitten nukkumista perhepedissä tai kantamista liinassa - joita kumpaakin oma äitini jaksaa vieläkin kritisoida, niin kuuden lapsen äiti kuin onkin, ei se tee kenestäkään kaikkien lapsien asiantuntijaa.



Niin ja makkarissa meilläkin enimmäkseen nukutaan. Vanhempien yhteinen aika on silloin kun kaikki lapset nukkuvat, ennen kuin itse menemme nukkumaan. Ja kyllä makkarissakin voi hiljaa jutella. Eikä vauvan hiljainen tuhina vieressä estä hetkiä miehen kainalossa.



Porenn ja kolme ihanaa tyttöä

sitten vauvamme vain keksi, että äitin ja isin vieressä voi leikiskellä... eikä tartte nukkua. Ja yks yö vain kokeilin sitten laittaa omaan sänkyynsä ja sinne kävikin nukkumaan! Sama toistui muinakin öinä: nukkui parhaiten pinniksessään. Tosiaan vauva oli siihen asti nukkunut eniten (lähes aina) vieressä, jo sairaalasta alkaen. Siellä olin niin väsynyt synnytyksestä, että henkillökunta opasti ottamaan vauvan viereen nukkumaan, ja sanoi, ettei sen päälle kierähdä (pelkäsin sitä itse).



Nyt tyttö on pian 9kk, ja joskus harvoin on vieressä, kun en raaski aamulla nostaa häntä takaisin sänkyynsä, jos syö vielä aamulla esim. kuudelta ja nukahtaa viereen. Pinnasänky on kiinni meidän sängyssä. Kokeilimme omassa huoneessa nukuttamistakin, mutta vauva kun on heräilevää sorttia, mä nukuin tosi huonosti, kun kuulostelin, että onko se hereillä vai ei.. kuitenkin nopea vastaus öisiin hätäitkaisuihin tietää meillä yleensä pikaisempaa palaamista unten maille. Toki välillä on sellaisiakin itkuja, joihin on parempi olla puuttumatta. Kun vauva nukkuu lähellä, on jotenkin helpompi seurata tilannetta. Ehkä ois toisin, jos ois kyseessä hyvä nukkuja joka nukkui yöt läpi. Mutta uskon, että jos tyttö nukkuis parhaiten vieressä, niin me annettais sen kyllä olla vieressä. Sen verran tärkeää on hyvä tai ainakin paras mahdollinen yöuni! Ehtiihän sitä sitten opetella uusia käytäntöjä, jos vanha ei tunnukaan enää hyvältä.

Vähän ohi mutta miten sitten olette toimineet kun vauva on oppinut liikuskelemaan? Eli miten olette minimoineet sängystäputoamisen riskin perhepedissä? Meillä nyt pinnis sivuvaununa ja pohja samalla tasolla parivuoteen kanssa ( saa säädettyä alemmaksi)