Lue keskustelun säännöt.
Mun on vaikeaa käsittää ihmisten vanheneminen ja eri roolit eri elämänvaiheissa
02.02.2025 |
Oon siis itse yli nelikymppinen ja olen nähnyt lasteni kasvavan (nyt teini-ikäisiä). Kaikki isovanhemmatkin ovat kuolleet ja omat vanhemmat eläkkeellä. Olen siis nähnyt vanhempani työelämässä ja lapseni vauvana. Itsekin olen itseni kanssa tässä elänyt yli nelikymppiseksi käyden ihmisen kehityskaarta läpi (vauva, lapsi, koululainen, opiskelija, työelämässä oleva ja nyt jo keski-ikäinen).
Mutta jotenkin on muista vaikea hahmottaa muiden ihmisten jatkuvasti vaihtuvaa roolia elämässä. Esimerkiksi tuntemattomat vanhukset niputan samaan kasvottomaan joukkoon ja miellän heidän aina olevan niitä samoja ihmisiä, ettei kukaan näistä nuorista siis vanhukseksi päädy, vaan että ne ovat aina niitä samoja, vaikka järjellä tiedänkin miten homma oikeasti menee. En osaa nähdä heitä, että ovat olleet nuoria, vaikka esim. näkisin heidän kuviaan.
Samoin työelämässä olevista ihmisistä ikävuosina 25-65-vuotiaat, jotenkin miellän, että he ovat niissä pesteissään "aina", että vaihtuvuutta ei ole ja työelämään on hankala päästä, kun ne paikat on aikoinaan viety ja siellä ne samat ihmiset aina tätä pyörittää.
Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Kommentit (28)
Ajan kuluminen on monipiippuinen juttu. Minusta tuntuu siltä että osa lähimenneisyydestä on hyvin kaukana kun taas osa varhaislapsuudesta ikään kuin olisi melkein tätä päivää. Muistan aivan yhtä hyvin vanhat ja uudet asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on juonut siideria liikaa ja harmaat aivosolut ovat surkastuneet.
Tavallaan ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta minä koen kyllä äärimmäisen rasittavana sen, jos minut leimataan edelleen johonkin tiettyyn ikä- tai elämänvaiheeseen. Juu olen ollut esimerkiksi lapsi, nuori, opiskelija ja eri aloilla töissä, mutta se ei tarkoita, että olisin sellainen lopun elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat eivät tiedosta omaa taipumustaan ajatella stereotyyppisesti, tämä synnynnäinen taipumus on lähes jokaisella ja asioiden luokittelu toisaalta yksinkertaistaa asioita. Tiedostamalla taipumuksensa siitä pääsee eroon tai ainakin sen voi kyseenalaistaa.
Totta tuo, se mitä ap kertoo, on erittäin yleinen tapa nähdä muut ihniset, mutta suuri osa ei itse tiedosta näkevänsä vieraat 'vanhukset aina vanhoina, lapset ja nuoret muuttumattomina'.
Tähän perustuu ikärasismi ja toisen ikäluokan vähättely. Kuten ap on nyt nelikymppisenä elämänsä kypsimmässä kohtaa ja "paljosta vastuussa", hän asuu omassa kuplassaan, eikä sinne mahdu paljon muuta kuin ne omat ympyrät ja tekemiset. Kaikki muu on kuin nopeasti pyyhkäisty karikatyyri pinnallisine hahmoineen Oman Elämän periferiassa. Nuorilla tämä erottelu on vielä silmiinpistävämpää.
Jos käyttäisi aikansa syventymällä jokaisen elämänkaareen se olisi tosi työlästä. Ihmisten niputtaminen, luokittelu, on yksi tapa käsitellä ihmismassaa. Jos näkee, että vastaan tulee rollamummoja ei niinkään mieti ketä he ovat, vaan miten huonojalkaisia vanhuksia ylipäätään väistää ja ymmärtää olla vaatimatta heiltä samanlaisia väistöjä kuin mihin itse vielä kykenee. Ja jos naapurin vekarat lällättävät ohi kulkiessani heidän niputtamisensa kaikkiin sen ikäisiin auttaa ymmärtämään, että sellaisia ne vekarat ovat ja kävelee vain ohi.En tiedä ymmärsinkö ap:n ajatusta oikein, mutta omalla kohdallani ihmisten niputtaminen on keino selvitä yhteiskunnassa. Se on ymmärrystä miten erilaisia ihmiset ovat eri elämänvaiheissa ja heistä voi tietää jotakin, joka voi olla hyödyksi tai haitaksi minulle tai muille.
Jos olen kahvilassa ja naapuripöydän vanhus juttelisi minun kanssani hän ei olisi enää vain joku vanhus jossakin nipussa. Mitä enemmän vanhus kertoisi itsestään sen enemmän olisi vaikeaa enää palauttaa häntä vanhusnippuunsa. Hänellä olisi elämänkaari, johon kuuluisi muistot lapsuudesta tai nuoruudesta tmv. En näkisi häntä enää pelkkänä vanhuksena, mutta olen myös hyvin eläytymiskykyinen luonteeltani ja se auttaa erottelemaan ihmisen nipusta.
Uskon, ettei meidän olekaan tarkoitus paneutua liikaa lapsena vanhuuden haasteisiin tai nuorena rakastuneena avioelämän vaikeuksiin, vaan tarkoitus on elää. Mitä enemmän ikää meille tulee sen enemmän osaamme asettua toisen asemaan ja ehkä ap on juuri sen opin kynnyksellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsillesi varmasti tosi rasittavaa, jos näet heidät edelleen vauvoina, kun et hahmota heidän muuttuneen ensinäkemisen jälkeen
Nämä aloittajaa haukkuvat eivät ole itse vaan hoksanneet oman ajattelunsa kaavamaisuutta.
Ap ei ymmärrä ajan kulumista?