Lue keskustelun säännöt.
Mun on vaikeaa käsittää ihmisten vanheneminen ja eri roolit eri elämänvaiheissa
02.02.2025 |
Oon siis itse yli nelikymppinen ja olen nähnyt lasteni kasvavan (nyt teini-ikäisiä). Kaikki isovanhemmatkin ovat kuolleet ja omat vanhemmat eläkkeellä. Olen siis nähnyt vanhempani työelämässä ja lapseni vauvana. Itsekin olen itseni kanssa tässä elänyt yli nelikymppiseksi käyden ihmisen kehityskaarta läpi (vauva, lapsi, koululainen, opiskelija, työelämässä oleva ja nyt jo keski-ikäinen).
Mutta jotenkin on muista vaikea hahmottaa muiden ihmisten jatkuvasti vaihtuvaa roolia elämässä. Esimerkiksi tuntemattomat vanhukset niputan samaan kasvottomaan joukkoon ja miellän heidän aina olevan niitä samoja ihmisiä, ettei kukaan näistä nuorista siis vanhukseksi päädy, vaan että ne ovat aina niitä samoja, vaikka järjellä tiedänkin miten homma oikeasti menee. En osaa nähdä heitä, että ovat olleet nuoria, vaikka esim. näkisin heidän kuviaan.
Samoin työelämässä olevista ihmisistä ikävuosina 25-65-vuotiaat, jotenkin miellän, että he ovat niissä pesteissään "aina", että vaihtuvuutta ei ole ja työelämään on hankala päästä, kun ne paikat on aikoinaan viety ja siellä ne samat ihmiset aina tätä pyörittää.
Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Kommentit (28)
Tiedostan vaihtuvat iät, vaikka se vaikeaa onkin jos muiden luonne muuttuu tyystin pahempaan, ehkei kaikilla. Eli ei ole niin kasvotonta kuin nuorena ajatteli. Silti koen että osa menee lauman mukana liikaa. Mutta en käsitä miksi ihmisen pitää olla romuna, vanhentua tai olla avuton lapsi. Tuntuu ikävältä myös muiden vammat ja sairaudet. Toki omatkin tilat ovat joskus ihmetyttäneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu en ymmärrä. Selostit eri vaiheet elämässä, joita et sitten ymmärrä. Eli jos näet vauvan, hän on sinulle aina vauva ja vanhus kuoleva sellainen. Tuohon ei taida olla edes diagnoosia, lääkityksestä puhumattakaan..opetus ja koulutus taitaa olla jo myöhäistä eli suomeksi sanottuna olet vain yksinkertaisesti tyhmä..
Elät kuplassa, sieltä pääsee pois kun aloittaa ympäristönsä havaitsemisen. Ja ymmärtämisen, että kaikki olemme ihan samalaisia kuolevaisia.
Onkin tavallaan väärin ajatella että ihminen tai rooli muuttuisi kokonaan, vaan vanhuksessa ovat läsnä kaikki siihenastiset elämänvaiheet ja esim. keski-ikäisessä myös se joka hän oli nuorena tai lapsena. Iän myötä tulee vain uusia kerrostumia.
Ymmärrän kyllä tunteen, äitini sai minut yli 40-vuotiaana, joten hän on aina ollut minulle vanha. Tuli todella omituinen tunne kun näin hänet nuoruuskuvassa 70-luvulla ja vaatteissa jotka voisin itsekin laittaa päälle. Nykyään äidillä on todella tätimäinen tyyli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama fiilis, kunnes tutustun näihin vieraisiin henkilöihin. Sitten alan nähdä heidät persoonina.
Ei minulla muuten ole vaikeuksia ymmärtää, mutta oli hämmentävä tilanne, kun en ollut nähnyt sisarukseni lasta vuosiin. Hän oli mennyt avioerossa toisen vanhemman kasvatettavaksi, niin olin hämmästynyt, kun näin hänet aikuisena, kun muistin hänet lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta taas on kuollut paljon ihmisiä ympäriltäni, myös itseni ikäisiä jo suuret määrät, ollut laaja ystäväpiiri. Vaikea sitä on tajuta että maailma muuttuu niin nopeasti kun tuntuu siltä etten ole itse muuttunut perusolemukseltani yhtään vaikkakin iho alkaa paikoin jo rypistyä.
Tuntuu siltä että muut vanhenevat täysin eri tahtiin kuin minä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä ole tuota ongelmaa, en ole ihan lapsuuden jälkeen ajatellut ihmisiä jonain ikäryhmittäisinä massoina esim. niin että niputtaisi vanhukset yhteen massaan josta olisi vaikea muistaa että olisi olleet lapsia ja nuoriakin joskus. En mä kyllä muutenkaan ihmisten ikiä niin kauheasti ajattele kun ihmisiä kohtaan.
Olipas harvinaisen epäkypsä aloitus. Mihin sinä ap olet elämäsi käyttänyt? Ei sinulla ainakaan kovin monta aivosolua ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun eräs yli kasikymppinen ystäväni muistuttaa luonteeltaan todella paljon vuosikymmenten takaista kouluaikaista ystävääni. Kypsemmät ajatukset ja elämänkokemus tietysti on, mutta spontaanit reaktiot ovat yksi yhteen. Erikoiselta tämäkin tuntuu mutta olen jo aikaa sitten nostanut kädet ylös ja luopunut stereotypioista jos niitä on joskus ollut.
Eläkeiän lähestymisen ja monien ystävien eläköitymisen sekä vanhempieni sukupolven, tätien, setien, vanhempien ystävien ja jo omien ystävien kuoleman myötä ehkä vähän ymmärrän mitä tarkoitat. Muistan tuon ihmisen reippaana osallistujana hän onkin köpöttävä ukko ja tuo viisas asiantuntija oli juuri pieni vauva.
Useimmat eivät tiedosta omaa taipumustaan ajatella stereotyyppisesti, tämä synnynnäinen taipumus on lähes jokaisella ja asioiden luokittelu toisaalta yksinkertaistaa asioita. Tiedostamalla taipumuksensa siitä pääsee eroon tai ainakin sen voi kyseenalaistaa.
Aika on tosi erikoinen juttu.
Kukaanhan sitä ei käsitä eikä edes tiedetä onko sitä olemassakaan!
Täällä myös huvittaa noi roolit ja ihmisten vaiheet. Kaipa niitä itselläkin on mutta ei kyllä oikein koskaan kuten muilla, siis että nuorena juhlitaan, sitten aikuistutaan, sitten kypsytään ja sitten vanhetaan. En kyllä samaistu tuohon juurikaan.
Lue (opiskele) aiheita Lifespan Perspective ja Lifespan Development. Ne pitäisi sisällyttää peruskoulun antiin jo 1. luokalta alkaen.
Onko nelkymppis kriisi, nuoruuden jääneenä elämättä pallo jalassa. 😂
Eikö kenelläkään muulla ole tätä ongelmaa?
Esim. että vanhukset ovat niitä samoja tuntemattomia henkilöitä koko ajan, ikäänkuin he eivät olisi ikinä olleet nuoria eivätkä ikinä myöskään kuolisi.