Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En uskalla hankkia lapsia, koska pelkään tulevani samanlaiseksi kuin omat vanhempani
26.01.2025 |
Olen tehnyt paljon työtä katkoakseni lapsuudenperheeni kuviot ja ollakseni toistamatta niitä. Mielestäni olen onnistunut aika hyvin. Välillä muistutan itselleni miten ja missä asioissa olen erilainen kuin vanhempani. Kertaan esimerkkejä elämänvalinnoissa, ongelmanratkaisussa, tunteiden ilmaisussa, sosiaalisissa suhteissa. Ajattelen että on kuitenkin helpompaa muuttaa elämää kun on vastuussa vain itsestään eikä tilanteet aikuisena voi niin muistuttaa omaa lapsuutta.
Olen alkanut miettiä äitiyttä, mutta yksi asia pidättelee vahvasti perheenperustamisessa ja se on että pelkään lapsen saatuani, stressaantuneena, väsyneenä, vaikeissa tilanteissa ja tilanteissa jotka ovat samoja kuin lapsuudessani toimivani samoin kuin vaikka äitini. Pelkään että väsyneenä ja ehkä katkeroituneenakin, jos lapsiperhe-elämästä kaipaan takaisin joiltain osin helpompaan lapsettomaan elämään, alan purkaa sitä lapseen ja jopa tarkoituksella tieten alan ilkeillä ja latistaa lastani, niin kuin äitini teki minulle. Että jos lapseni kertoo minulle iloisena jostain onnistumisestaan tai näyttää jotain hienoa tai on kiinnostunut jostain asiasta, lyttään hänen ilonsa ja intonsa ja halveksin hänen mielenkiinnon aiheensa ja vien lopulta hänen itsetuntonsa, tarkoituksella, nauttien pienen ihmisen pettymyksistä ja pahasta mielestä. Että muutun hirviöksi. Katson vieraita lapsia ja mietin että ei kai kukaan voisi tehdä sellaista lapselle, mutta minunkin äitini teki. Miksi en siis voisi muuttua samanlaiseksi, äitini tytär kun olen?
Ymmärtääkö kukaan, onko kellään ollut samanlaisia pohdintoja? Onko kukaan saanut positiivista kokemusta että on oikeasti rikkonut perheensä kaavan ja ollut parempi vanhempi omille lapsilleen?
Kommentit (12)
Nyt sä AP yliajattelet. Et sinä miksikään hirviöksi muutu. Susta tulisi varmasti hyvä äiti kun tiedostat oman äitisi puutteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tunnekylmä äiti ja itse halaan lapsiani joka päivä ja kerron rakastavani.
Kun tiedostaa missä on ite joutunut kasvamaan niin se on jo paljon.
Jos asia yhtään epäilyttää, niin kannattaa jättää lapset tekemättä.
Minä olen joka päivä tietoisesti erilainen äiti lapselleni kuin oma äitini oli minulle. Äitini (ja isäni samoin) on/oli kylmä ihminen, ei ole kertaakaan elämäni aikana sanonut rakastavansa tai edes pitävänsä minusta, ei kehunut piirustuksia, nauroi suoraan virheitäni ja vahinkojani ja kertoi niitä eteenpäin. Hän sanoi minulle, että olen niin hirveä, ettei kukaan tule koskaan rakastamaan minua. Hänelle pullo oli lasta tärkeämpi, minkä yleensä pystyin peittämään, mutta oli tosi noloa, kun esim. teininä olin lähdössä kaverin luota kotiin ja kaverin vanhemmat alkoivat huolehtia, miten minä nyt pimeällä ja pakkasella voin kävellä sen pari kilometriä ja enkö soittaisi äitiä hakemaan. No enpä soittanut. Ylipäänsä äiti ei kauheasti edes huomannut olemassaoloani. Eipä meillä äiti istunut hiekkalaatikon reunassa tai antanut keinussa vauhtia.
Minun lapseni on minun elämäni valo. Hän on ihana, ja sanon joka päivä hänelle, että rakastan häntä. Kannustan, teen yhdessä läksyjä, kyselen kokeeseen, vien harrastuksiin ja kavereille, kysyn joka päivä, millaista oli koulussa. Lapsen rakkaus antaa valtavasti voimaa, kun osaa ottaa sen vastaan. On minullakin tietysti huonoja päiviä ja olen väsynyt ja kärttyinen, mutta osaan olla purkamatta sitä lapseeni. Jos joskus ärähdän, osaan pyytää jälkikäteen anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi hallita tunteitasi älyn kautta, joten jos sulla on kehityksellisiä traumoja, jotka stressaavissa tilanteissa voi aktivoitua, niin ne on käytävä läpi ammattilaisen kanssa.
Normaali äitiys ei ole mitään hirviöäitiyttä. Lapset tarvitsevat myös negatiivista palautetta eikä se tee äidistä hirviötä jos hän sellaista lapselle antaa.
Kannattaa pitää riittävän tiukka kuri lapselle, niin ei tule kovin usein niitä tilanteita missä hermo menee, koska silloin ne tilanteet saa estettyä ennalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua pohdintaa. Itse en lapsia tee, koska en ole onnistunut korjaamaan syvintä haavaani eli sitä, että inhoan pienen lapsen tarvitsevuutta ja avuttomuutta. En halua, että lapseni päätyisi inhoamaan perimmäistä olemustaan, kuten minä. Mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat onnistuneet katkomaan sukupolvien ketjun haitallisia toimintatapoja. Varmaan, jos on tietoinen itsestään ja tekemisistään, osaa pyytää anteeksi ja tarvittaessa muuttaa kurssia, voi selviytyä ihan hyvin. Kunhan ei ole suurempia traumoja enää sokeina pisteinä eikä käsittelemättä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen, ja normaalissa elämässä jokainen tekee virheitä. Pääasia, että ne osaa selvittää lapsen tunteet huomioiden.
Tämä on kummallinen palsta, tai siis palstalla pyörii outoja tyyppejä, jotka vaan kettuilevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kummallinen palsta, tai siis palstalla pyörii outoja tyyppejä, jotka vaan kettuilevat.
Täällä pyörii paljon syrjäytyneitä ihmisiä jotka ovat katkeria toisille.
Minä olen syntyisin traumatisoidulle äidille, joka oli todella rankka minua kohtaan. Kun sain ensimmäisen lapseni niin tunsin suunnatonta rakkautta häntä kohtaan. Samoin niitä seuraaviakin kohtaan. Olin jopa haaveillut lastenhoitoalasta. Minkä ikäinen olet nyt? Minusta ei tullut äitini kaltaista eikä muistakaan lapsista.
Alue: Aihe vapaa
Sinne sinä valut lähtöruutuun kumminkin kun lapsia hommaat.