Mistä kertoo jos ihmisen koti on likainen
Kommentit (25)
Olen työssäkäyvä masentunut juoppo. En jaksa siivota.
Ei mistään. Minä olin nuorena, yksinasuvana laiska siivoamaan. Nykyisin meillä on siistiä ja aika lailla sama ihminen minä muuten olen.
Että ei jaksa siivota, juurihan sä noin sanoit.
laiskuudesta , masennuksesta, elämänhallinnan puuttesta, osaamattomuudesta tai jostain muusta
Siivoan jokapäivä mutta aina on todella likaista . En kai sitten vaan osaa . Lapset toki myös hiukan sotkee .
Kertoo siitä, että henkilöllä ei ole yhtään todellista kristittyä ystävää, eikä muutakaan tosi ystävää.
Toiset ei vaan osaa, ja joku voi huonosti, että ei jaksa.
Siitä, että se ei ole jaksanut siivota.
Vierailija kirjoitti:
Olen työssäkäyvä masentunut juoppo. En jaksa siivota.
AP:n tarina. AP voi toki olla työtönkin mutta se ja sama.
No tuo kirjoititkin tuon "ei jaksa siivota". Kaikki eivät jaksa tai välitä. Itse tykkään siisteydestä ja se motivoi. Olen luonut itselleni tietyt siivousrutiinit ja koti on aina siisti.
Yleensä syy on se laiskuus. Ei vain viitsitä tiskata aterian jälkeen tai pahimmillaan ei laiteta astioita astiapesukoneeseen, vaikka kone on. Samoin käy myös muiden asioiden kanssa eli roskia ei jakseta viedä roskiin eikä sitä roskista jakseta viedä ulos. Ei jakseta muutakaan tai ei välitetä. Onhan niitä työtekijöitä ja reippaita ihmisiä, joiden koti on kuitenkin läävä. Mikä kenelläkin syynä. Ilmeisesti on ihan sama.
Jos naisen koti on sotkuinen, on pinpinkin hygienian kanssa yleensä vähän miten sattuu.
Kiireinen, mutta ei rahaa hommata siivoojaa. Tai elämänhallinta vähän hukassa, esim. muuttanut, ero, työpaikan vaihto tmv. Voi myös olla joku hahmotushäiriö tai ADHD. Voi olla silti mukava tyyppi, skarppikin, mutta arvottaa ajankäytössä muuta kuin siivoamista.
Jos on kovinkin siistiä voi kertoa suppeasta elämästä ja pakonomaisesta suorittamisesta. Tosin sotkuisella voi olla ihan tämä sama mutta pakonomaisuus kohdistuu muuhun kuin siisteyteen joten ei jää siivouksella mielenkiintoa.
Normaalia on että elämän jäljet näkyy mutta puhtauteen ja siisteyteen kiinnitetään huomiota se ei kuitenkaan ole tärkein asia.
Riippuu tyypistä. Osa on vaan ihan laiskoja, mutta parikin tuntemaani erittäin älykästä ihmistä ovat todella suurpiirteisiä kodinpitäjiä. Ei varmaan kiinnosta mikään rätinheilutus, kun mieli pyörii vähän isommissa sfääreissä. Ihmettelen vaan miksei kumpainenkaan ole hankkinut siivoojaa, rahaa kyllä olisi.
Se kertoo siitä, että sisäkkö on ollut viikon sairaana.
Voi olla, että kodin siivoaminen ei ole hänelle tärkeää. Prioriteetit ovat muualla ja käyttää energiansa niiden kotirouva-aktiviteettien sijaan.
Ei mistään