HS: 21-vuotias Aleksandra Laurila on päässyt jo kaksi kertaa korkeakouluun silti hän aikoo vaihtaa

Jutun kuvissa tyttö näyttää kovin hämmästyneeltä, kuin olisi tipautettu toisesta todellisuudesta keskelle lumista Helsinkiä. Mitä ihmettä kuvaaja on ajatellut?

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei olis ikinä ollut varaa tuollaiseen itsensä etsintään, hänen täytyy olla varakas.

Olen 42-vuotias ja noin 20v sitten itkin stressissä kun rahat ei meinanneet riittää, vaikka asuin solussa ja yritin tehdä vaikeita opintoja parhaani mukaan. Viikonloput ja lomat olin töissä tehtaalla vuorotyössä. 

Sama juttu, paitsi, että itkin kun en päässyt pääsykokeesta läpi unelma-alalleni. Pari viikkoa ennen pääsykoetta tuli aina burn out, halusin olla pääsykokeissa täydellinn. Silti tein töitä päivät, yöt, viikonloput ja kaikki juhlapyhät pskaduunissa ja osittain siksi en koskaan päässyt haluamalleni alalle, koska olin aina töissä, pskatöissä. 

Mullakin oli hakusessa mikä minusta tulee. Tein silti kummatkin maisterit loppuun asti, keskenjättämisestä jää paha maku itelle suuhun.

Lifestyle onkin juuri oikea osio tälle artikkelille.

"Vuodet vähenee

Varo ettei kaikki ohi mee

Unelmat ei ketään joka päivä syötä"

Vierailija kirjoitti:

Ei tuet tuohon vaikuta, kun niitä saa vain sen tietyn kuukausimäärän vaikka vaihtaisi alaa 10 kertaa. 

Kaikki tuki mitä yhteiskunnalta saa pitää aina ottaa vastaan. Kauan sitten olin tekniikan alalla jatko-opiskelijana ja jäi opintotukikuukausia käyttämättä. Jossain vaiheessa aloitin lääketieteen opinnot ja olin samaan aikaa stipendin varassa pari vuotta niin nostin opintotuet kun olin niihin oikeutettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli tuon ikäisenä jo kandityö melkein valmis. Siitä vuoden päästä olin jo raskaana ja työstin dippatyötä. 25-v olin vakityössä asiantuntijana.. Ja nyt alle 30v vedän isoa hanketta ja odotan toista lasta. 

Ei kaikkien tarvitse toki edetä näin, mutta isoja juttuja kannattaa elämässä myös toteuttaa, ei aina vain unelmoida! 

 

Hieno juttu. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa ei voi kuin poikkeustilanteessa antaa täyden panoksen sekä perheelle että lapsille. Valitettavasti kaikista pahimpia työkavereita ns. asiantuntijatyössä on pienten lasten vanhemmat. Älytön määrä poissaoloja, pitää ehtiä hakemaan lapset hoidosta (ei joustoa) tai lapset huutaa taustalla, jos työntekijä on kotona. Omassa elämässä tein ensin lapset ja nyt kun lapset ovat isoja, olen kouluttautunut koko ajan

En ole kiinnostunut kuulemaan, koska meidänkin työpaikalla on näitä omasta mielestään loistavia työntekijöitä, osa jopa määrittelee itsensä työnarkomaaneiksi, vaikka käytännössä eivät pysty töihin panostamaan oikeasti niin kuin ne, joilla on isot lapset tai ovat lapsettomia. Toki voivat olla hyviä työntekijöitä, mutta käytännössä poissaoloja on ja lapset haittaa sitä työtä merkittävästi. Ja tämä lapsikortti on hankala työnantajille, kun siihen on helppo vedota ja se on vaan hyväksyttävä. Eihän vanhemmuus sinänsä este ole sille, etteikö voisi olla hyvä työntekijä. Kasvaahan ne lapset ajan myötä ja muuttaa pois kotoa. Jokaisella on kuitenkin se 24 tuntia vuorokaudessa, joten jos tekee täysiaikaista työpäivää ja on vielä ns. asiantuntijatyössä niin toisinaan hyvän työntekijän pitäisi venyä, jolloin luonnollisesti myös lasten hoitopäivät venyy. Tämä nyt on ihan vaan fakta. 

Vierailija kirjoitti:

Mä valmistuin viisi vuotta sitten luokanopettajaksi ja nyt on taas aika hakea opiskelemaan, koska ei ole töitä. Ei jaksaisi, mutta pakko on hyvä motivaattori. 

Muistahan sitten kumminkin omilla rahoilla opiskella, ja ei venyviä opiskeluaikoja, koska valtion rahoja kumminkin ovat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei olis ikinä ollut varaa tuollaiseen itsensä etsintään, hänen täytyy olla varakas.

Olen 42-vuotias ja noin 20v sitten itkin stressissä kun rahat ei meinanneet riittää, vaikka asuin solussa ja yritin tehdä vaikeita opintoja parhaani mukaan. Viikonloput ja lomat olin töissä tehtaalla vuorotyössä. 

Sama juttu, paitsi, että itkin kun en päässyt pääsykokeesta läpi unelma-alalleni. Pari viikkoa ennen pääsykoetta tuli aina burn out, halusin olla pääsykokeissa täydellinn. Silti tein töitä päivät, yöt, viikonloput ja kaikki juhlapyhät pskaduunissa ja osittain siksi en koskaan päässyt haluamalleni alalle, koska olin aina töissä, pskatöissä. 

Niin samaistun tähän! Halaus sinulle!

Jo yläasteella tein töitä, lukiossa piti siivota öisin, vahtia lapsia ja olla keittiöllä kesät. Olin jo ihan loppu silloin. 

En jaksanut hakea koville aloille, E:n papereilla olisi ollut mahdollisuuksia kyllä. Sain monen monta burn outia kun aina piti ryönätä pohjamudissa selviten. Pätkätöitä teen edelleen, yli 40-vuotiaana, vaikka lopulta sain tutkinnon hyvältä alalta puserrettua työn, perheen ja miehen syövän ohessa. 

Olen edelleen aivan loppu 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä valmistuin viisi vuotta sitten luokanopettajaksi ja nyt on taas aika hakea opiskelemaan, koska ei ole töitä. Ei jaksaisi, mutta pakko on hyvä motivaattori. 

Muistahan sitten kumminkin omilla rahoilla opiskella, ja ei venyviä opiskeluaikoja, koska valtion rahoja kumminkin ovat

Huomaa ettet tiedä tukijärjestelmistä mitään. Opintotukikuukausia on nykyään rajattu määrä. Ei voi siis opiskella montaa tutkintoa opintotuella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli tuon ikäisenä jo kandityö melkein valmis. Siitä vuoden päästä olin jo raskaana ja työstin dippatyötä. 25-v olin vakityössä asiantuntijana.. Ja nyt alle 30v vedän isoa hanketta ja odotan toista lasta. 

Ei kaikkien tarvitse toki edetä näin, mutta isoja juttuja kannattaa elämässä myös toteuttaa, ei aina vain unelmoida! 

 

Hieno juttu. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa ei voi kuin poikkeustilanteessa antaa täyden panoksen sekä perheelle että lapsille. Valitettavasti kaikista pahimpia työkavereita ns. asiantuntijatyössä on pienten lasten vanhemmat. Älytön määrä poissaoloja, pitää ehtiä hakemaan lapset hoidosta (ei joustoa) tai lapset huutaa taustalla, jos työntekijä on kotona. Omassa elämässä tein ensin lapset ja nyt k

Luepa hitaasti uudestaan mitä kirjoitit ja mieti hetki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli tuon ikäisenä jo kandityö melkein valmis. Siitä vuoden päästä olin jo raskaana ja työstin dippatyötä. 25-v olin vakityössä asiantuntijana.. Ja nyt alle 30v vedän isoa hanketta ja odotan toista lasta. 

Ei kaikkien tarvitse toki edetä näin, mutta isoja juttuja kannattaa elämässä myös toteuttaa, ei aina vain unelmoida! 

 

Hieno juttu. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa ei voi kuin poikkeustilanteessa antaa täyden panoksen sekä perheelle että lapsille. Valitettavasti kaikista pahimpia työkavereita ns. asiantuntijatyössä on pienten lasten vanhemmat. Älytön määrä poissaoloja, pitää ehtiä hakemaan lapset hoidosta (ei joustoa) tai lapset huutaa taustalla, jos työntekijä on kotona. Omassa elämässä tein ensin lapset ja nyt k

Missä oikein olet töissä? Ei mun missään työpaikoilla ole tuollaista ollut. Perhemyönteisyys on menestyneimpien työpaikkojen ominaisuus muuten, saattavat tarjota jopa kodinhoitopalveluita avainhenkilöille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei olis ikinä ollut varaa tuollaiseen itsensä etsintään, hänen täytyy olla varakas.

Olen 42-vuotias ja noin 20v sitten itkin stressissä kun rahat ei meinanneet riittää, vaikka asuin solussa ja yritin tehdä vaikeita opintoja parhaani mukaan. Viikonloput ja lomat olin töissä tehtaalla vuorotyössä. 

Sama juttu, paitsi, että itkin kun en päässyt pääsykokeesta läpi unelma-alalleni. Pari viikkoa ennen pääsykoetta tuli aina burn out, halusin olla pääsykokeissa täydellinn. Silti tein töitä päivät, yöt, viikonloput ja kaikki juhlapyhät pskaduunissa ja osittain siksi en koskaan päässyt haluamalleni alalle, koska olin aina töissä, pskatöissä. 

Mun mielestä kannattaa kyllä priorisoida se "paskatyökin" mielummin kuin opinnot. Itse sain töistä hyvän pesämunan, jota osakekeinottelulla sain kasvatettua huomattavan suureksi. Koulussa olo tuntui aina turhalta, koska sillä ei tienannut mitään. Ei tämäkään ehkä kaikille sovi, koska itse olin vain poikkeuksellisen hyvä pyörittelemään osakkeita, ja elinkustannukset olivat silloin pienet

minä olen ollut työelämässä parikymmentä vuotta, joka aamu herään töihin teen parhaani ja työttömänä en - luojan kiitos - ole joutunut juurikaan olemaan.

En minäkään tiedä mikä minusta tulee isona. Yksi amk tutkinto ja työura teollisuudessa.

Mutta ei yhteiskunta voi pyöriä jos sen pyörittäjät eivät herää aamulla töihin. Valtaosalle ihmisistä työ on työtä, ei mukavaa.

Silti on tehtävä töitä 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelisin kyllä että kannattaa joku tutkinto käydä loppuun. Itse suoritin amk tutkinnon joka nyt ei juurikaan kiinnostanut, mutta varma työllistyminen. Valmistuin 25 vuotiaana. Tein töitä neljä vuotta ja pääsin yliopistoon opiskelemaan alaa joka tuntui omalta. Koska taustalla oli amk tutkinto jossa varma työllistyminen, sain rahoitettua opiskelut työnteolla. Ja jopa tästä amk tutkinnosta on ollut paljon hyötyä kun olen hakenut uudenlaisia työtehtäviä. Ei opiskelu hukkaan mene mutta hieman turhaa on hyppiä koulutuksesta toiseen niin ettei mitään suorita loppuun asti.

Miten voi olla mahdollista, että korkeakoulutettu ihminen kirjoittaa noin surkeaa suomea? 

Lieneekö ammattitaitokin yhtä huono. 

Ei millään pahalla, mutta itse häpeäisin silmät päästäni, jos olisin opiskellut yliopistossa ja kirjoittanut yllä olevan tekstin.

Kai se pitää uskoa, että Suomessa koulutuksen taso todellakin on laskenut.

Moni ei tajua sitä, että yhteiskunnan peruspilarit ei pysy pystyssä jos jokainen ei pyri tuomaan korttansa kekoon. 

Ei ole turvallista yhteiskuntaa, ei siistejä uimarantoja, infraa, ei terveydenhuoltoa, ei edes katulamppuja.. Puhumattakaan kouluista, kirjastoista, valmiista verokorteista, lääkeavustuksista jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelisin kyllä että kannattaa joku tutkinto käydä loppuun. Itse suoritin amk tutkinnon joka nyt ei juurikaan kiinnostanut, mutta varma työllistyminen. Valmistuin 25 vuotiaana. Tein töitä neljä vuotta ja pääsin yliopistoon opiskelemaan alaa joka tuntui omalta. Koska taustalla oli amk tutkinto jossa varma työllistyminen, sain rahoitettua opiskelut työnteolla. Ja jopa tästä amk tutkinnosta on ollut paljon hyötyä kun olen hakenut uudenlaisia työtehtäviä. Ei opiskelu hukkaan mene mutta hieman turhaa on hyppiä koulutuksesta toiseen niin ettei mitään suorita loppuun asti.

 

Miten voi olla mahdollista, että korkeakoulutettu ihminen kirjoittaa noin surkeaa suomea? 

Lieneekö ammattitaitokin yhtä huono. 

Ei millään pahalla, mutta itse häpeäisin silmät päästäni, jos olisin opiskellut yliopistossa ja kirjoittanut yllä olevan tekstin.

Netin keskustelupalstat tuskin ovat monelle se paikka missä panostetaan kirjoittamiseen :D Varsinkin kun useat kirjoittavat puhelimella (ennakoiva tekstinsyöttö esim)..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli tuon ikäisenä jo kandityö melkein valmis. Siitä vuoden päästä olin jo raskaana ja työstin dippatyötä. 25-v olin vakityössä asiantuntijana.. Ja nyt alle 30v vedän isoa hanketta ja odotan toista lasta. 

Ei kaikkien tarvitse toki edetä näin, mutta isoja juttuja kannattaa elämässä myös toteuttaa, ei aina vain unelmoida! 

 

Hieno juttu. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa ei voi kuin poikkeustilanteessa antaa täyden panoksen sekä perheelle että lapsille. Valitettavasti kaikista pahimpia työkavereita ns. asiantuntijatyössä on pienten lasten vanhemmat. Älytön määrä poissaoloja, pitää ehtiä hakemaan lapset hoidosta (ei joustoa) tai lapset huutaa taustalla, jos työntekijä on k

Meillä nimenomaan on perhemyönteinen organisaatio. Eihän nyt kukaan mene työkaverille sanomaan, että ottaa aivoon alisuoriutuminen muihin nähden. Arvoissa se perhemyönteisyys on, mutta valitettavasti se heijastuu negatiivisesti esimerkiksi tuottavuuteen ja muiden työkuormaan. Itse en yrittäjänä palkkasi pienten lasten äitiä, valitettavasti. Ja toisaalta, ei ihan pienen lapsen paikka ole edes päivähoidossa, mutta se on jo toinen keskustelu. 

Tätä ketjua ei ole poistettu. Miksi? Koska siinä puhutaan, että joku kokee jonkun asian itsellä menevän huonosti. Jos taas ketjussa puhuttaisiin, että esim. tunsin niin ihanaa iloa ja onnistumista, koska pääsin haluamalleni alalle, että ihan itkin ONNESTA niin ihan varmasti ketju poistuisi heti.

Suomalainen ei siedä, että jollakulla muulla menee paremmin kuin itsellä. Suomalainen ei siedä kun joku muu hymyilee, on onnellinen, menestyy. Niin kuin rajan toisella puolen, siellä ei hymyillä!

Suomalainen on kuin venäläinen, ei siedä, että muut hymyilee.