Turhin ostos vauva-aikana, kantoliina
Kommentit (26)
Pari purkkia tuli hommattua Tuttelia varalle että jos tarviis, mutta käyttämättä jäi.
Vauva ei koskaan viihtynyt siinä vaikka mitä sidontoja ja asentoja olisi kokeillut. Jostain syystä ei myöskään ole suostunut käyttämään juuri koskaan peittoakaan, vaikka jo 2,5 v. Ehkä tuollainen kangas ympärillä jotenkin ahdistaa.
onneksi oli kaverilta lainassa, kaksikin kappaletta. En koskaan saanut pidettyä lasta niin kauan tyytyväisenä liinaan laitettaessa että olisin opinut sitomaan liinan oikein. Tässä olisin tarvinnut kaveria auttamaan ja neuvomaan sillä idea kiinnosti kyllä kovasti. Lapsi oli onneksi hyvin lattialla ja itsekseen viihtyvä joten varsinaista kantamisen tarvetta ei juuri ollut, se olisi varmaan motivoinut jatkamaan yritystä.
Esim. junamatkoilla sain menemään yksin aikamoisen määrän tavaraa, kun pakkasin rattaat täyteen, repun selkään ja vauvan/taaperon neliöliinalla eteen. Repun kanssa ei olisi kyllä yli puolivuotiasta jaksanut. Reppu oli muutenkin turha, kun se ei minulle ja vauvalleni anatomisesti sopinut. Nykyisin ovat kai parempia kuin vuosituhannen alussa.
lapsi ei vaan ruvennut olemaan siinä, ekat kuukaudet kannoin paljon sylissä, 5kk lopulla lähti konttaamaan ja sen jälkeen oli turha edes yrittää sitoa liinaan. Uskokaa tai älkää, liinaihmiset :-).