Onko väärin puhua lapselle muuta kuin omaa äidinkieltä?

Suomalaisilla on usein sellainen pelko, että eri kielet sekoittavat lapsen pään. Vaikka merkittävä osa maailman väestöstä on vähintään kaksikielistä. Ehkä suomalaislapsilla ei riitä kapasiteetti sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla on usein sellainen pelko, että eri kielet sekoittavat lapsen pään. Vaikka merkittävä osa maailman väestöstä on vähintään kaksikielistä. Ehkä suomalaislapsilla ei riitä kapasiteetti sitten. 

Hassua, mutta suomalaislasten lukutaito oli pitkään maailman huipputasoa, joten kapasiteettia kyllä on ollut. Ehkä täällä pikemminkin on oltu varsin ankaria kielitaidon määrittelemisen suhteen. Aivan viime vuosiin saakka suomen puhumista vieraalla aksentillakin on oudoksuttu, ja tunnetustihan suomalaista natiiviaksenttia on ollut vaikea oppia aikuisiällä.

Olen reissannut Afrikassa, ja siellä on varsin yleistä, että samalla alueella puhutaan rinnakkain kuutta tai jopa kahdeksaa kieltä. Näiden kielten sanavarastot ovat kuitenkin hyvin suppeita, ehkä vain joitakin tuhansia sanoja. Jos aikoo käydä koulua ja opiskella vaikkapa biologiaa tai kemiaa, on pakko tehdä se kolonialistisella kielellä, koska oma kieli ei taivu sellaisiin tarkoituksiin. Mikä sitten on kenellekin tarpeellista, kuusi kieltä joilla voi tehdä torikauppaa vai yksi, jolla voi puhua ontologiasta tai etologiasta? Se riippuu jälleen elämänpiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla on usein sellainen pelko, että eri kielet sekoittavat lapsen pään. Vaikka merkittävä osa maailman väestöstä on vähintään kaksikielistä. Ehkä suomalaislapsilla ei riitä kapasiteetti sitten. 

Suomalaiset lapsethan ovat poikkeuksellisen kielitaitoisia. Jokainen opiskelee vähintäänkin kahta kotimaista kieltä, ja lisäksi moni oppii erinomaisesti englannin ja ehkä vielä neljännen ja jopa viidennen kielen.

Monessa maassa olen saanut vastata ihmetteleviin kysymyksiin suomalaisten laajasta kielitaidosta.

Voi kun ihmiset jaksaisivat opettaa lapsilleen sen yhdenkin kielen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti ylivoimaisesti parasta on se, että jokainen puhuu lapselleen omaa äidinkieltään. Varsinkin isät valitettavasti ovat tässä asiassa laiskoja.

Toki suomenruotsalainen isä epäilemättä puhuu hyvin myös suomea, mutta hänen tunnekielensä se ei ole. Samalla hän jättää käyttämättä ainutlaatuisen mahdollisen siihen, että lapsi saisi myös äidinkielen veroisen "isänkielen".

Näin kävi aikoinaan omien serkkujeni perheessä. Nyt aikuisina serkut ovat hyvin harmissaan siitä, että ovat joutuneet opiskelemaan ruotsia koulussa ikään kuin vieraana kielenä sen sijaan, että olisivat saaneet sen jo "isänmaidossa".

Miten tämä, että isän "tunnekieli" ei ole suomi, sitten ihan käytännössä näkyy sen isän ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa? Miten se vaikuttaa siihen? Kyselee tuo aiemmin kommentoinut joka puhui isän, jonka äidinkieli taas on ruotsi, kan

Sanoisin kuitenkin, että sitä varsinaista tunnekieltä merkittävämpää on se, millaista  vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus yleensäkin on. Miten isä puhuu lapselleen, miten hän käyttäytyy ollessaan ja puhuessaan lapsen kanssa, minkälaista kieltä käyttää, ihan siitä itse kielestä riippumatta. Puhuuko isä pienelle lapselle ja millä tavalla, lukeeko isä lapselle? Nämä kaikki on paljon olennaisempia asioita kuin se millä kielellä tämä tapahtuu.

Suomalaiset ihan todistetusti kielikokeiddn perusteella puhuvat parempaa englantia kuin useimmat ei-natiivit. Joten jotakin tehdään oikein myös suomalaisessa koulujärjestelmässä, eikä hyvä kielitaito suinkaan vaadi kaksikielisessä perheessä kasvamista.