Pitäisikö kaikki pakottaa opiskelemaan lääkäreiksi, koska tietyissä työtehtävissä vaaditaan lääkärin pätevyyttä?
Otsikon kysymys on yhtä järjetön kuin se, miksi joka ainoa pakotetaan opiskelemaan pakkoruotsia:
Miksi korkeakoulussa opiskellaan ruotsia?
- Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta edellyttää, että tietyissä työtehtävissä täytyy osata myös toista kotimaista kieltä.
Kommentit (8)
Hertsileijaa.
Vain muutaman harvan älykkyys riittää lääkäriopintintoihin.
Toisin kuin esim. opiskelemasn kieliä.
Kielten ja tulkiksi pystyy opiskelemaan, jos vaan perse kestää. Eli jaksaa opiskella ulkoa riittävän määrän uutta kieltä.
Ja pääsee hyväksytysti läpi opettaja-harjoittelun.
Toisin on lääkäri opinnoissa, paitsi pänttäämiseen, terveyskeskus lääkäri tarvitsee myös kädentaitoja.
Sekä kaikkiin sisätutkmuksiin, myös suurien haavojen ompeluun, vartalon eri osien vääntämiseen paikoilleen.
Erilaisten esineiden poistamiseen, nenästä, korvasta, emättimestä, peräsuolesta, ja niin edelleen.
Pakkoruotsin poistolla on jo laaja kannatus tällä palstalla. Sitten on niitä, joiden päätä ei käännä mikään määrä perusteluja.
Kysyn ystävällisesti, että mitä toivot näillä kirjoituksilla saavuttavasi? Jotain aktiivisuutta varmaan, mutta mitä?
Vierailija kirjoitti:
Hertsileijaa.
Vain muutaman harvan älykkyys riittää lääkäriopintintoihin.
Toisin kuin esim. opiskelemasn kieliä.
Kielten ja tulkiksi pystyy opiskelemaan, jos vaan perse kestää. Eli jaksaa opiskella ulkoa riittävän määrän uutta kieltä.
Ja pääsee hyväksytysti läpi opettaja-harjoittelun.Toisin on lääkäri opinnoissa, paitsi pänttäämiseen, terveyskeskus lääkäri tarvitsee myös kädentaitoja.
Sekä kaikkiin sisätutkmuksiin, myös suurien haavojen ompeluun, vartalon eri osien vääntämiseen paikoilleen.
Erilaisten esineiden poistamiseen, nenästä, korvasta, emättimestä, peräsuolesta, ja niin edelleen.
Missasit nyt pointin.
Aloituksessa kritisoidaan sitä, että kun ehkä joissain tehtävissä tarvitaan ruotsia, niin silti joka ainoa opiskelija pakotetaan sitä opiskelemaan. Samalla logiikalla pitäisi kaikki pakottaa opiskelemaan lääkäriksi, koska "eihän voi koskaan tietää, jos vaikka joskus haluatkin tehdä lääkärintyötä".
Lapin Yliopistossako näitä koulutettaisiin? Kävellään vaan sisään ja ryhdytään opiskelemaan. Laatua pukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Hertsileijaa.
Vain muutaman harvan älykkyys riittää lääkäriopintintoihin.
Toisin kuin esim. opiskelemasn kieliä.
Kielten ja tulkiksi pystyy opiskelemaan, jos vaan perse kestää. Eli jaksaa opiskella ulkoa riittävän määrän uutta kieltä.
Ja pääsee hyväksytysti läpi opettaja-harjoittelun.Toisin on lääkäri opinnoissa, paitsi pänttäämiseen, terveyskeskus lääkäri tarvitsee myös kädentaitoja.
Sekä kaikkiin sisätutkmuksiin, myös suurien haavojen ompeluun, vartalon eri osien vääntämiseen paikoilleen.
Erilaisten esineiden poistamiseen, nenästä, korvasta, emättimestä, peräsuolesta, ja niin edelleen.
Lääkäriliitto on varmaan mielissään, että kuvittelet lääkäriopintojen olevan niin vaativia ja nostat ne jalustalle tuolla tavalla. Näytät sekoittavan kouluun pääsemisen vaikeuden ja opiskelun vaativuuden. Jos kielten kääntämisestä saisi idiootinvarman ja kovapalkkaisen työpaikan, olisi kieliä vaikeampaa päästä opiskelemaan.
Amerikassa ehkä lääkärin pitää myös osata olla vahingoittamatta potilasta tai voi tulla seurauksia. Suomessa jos tapat potilaan, niin "huppista 20 euron sakko valtiolle ja hommat jatkuu".
Hallituksen sote-leikkausten takia se olisi hyvin suositeltavaa.