En hanki lapsia, koska en halua koskaan olla teinin äiti

Oma teini-ikäni oli tosi vaikea ja minulla meni mielenterveyshaasteiden syövereissä noin kymmenen vuotta, vaikka maailma tuntui olevan oman nuoruuteni aikana paljon yksinkertaisempi kuin nykyään. Ei ollut somea ja ilkeitä somekommentteja, sodan uhkaa, ilmastoahdistusta (vaikka siihen olisi varmasti ollut ihan syytä silloinkin) tai polarisoitunutta maailmaa. Kännyköillä pystyi vain soittamaan ja laittamaan tekstareita. Koulukin tuntui olevan paljon toimivampi kuin nykyään.

Minusta se olisi suorastaan ihme, jos saisi nykyaikana jonkun kasvatettua teinistä aikuiseksi ilman mielenterveyden haasteita, riippuvuuksia, huonon kaveriporukan seuraa tai johonkin ääriryhmään liittymistä, nettiaddiktiota, syömishäiriötä tai transtutkimuksia (kannatan jokaisen aikuisen oikeutta elää kuten haluaa, mutta lasten transhoitoja en missään nimessä).

Ajatuksena teinin kasvattaminen tuntuu ihan pommien väistelyltä. Pikkulapsen vanhemmuus voisi tuntua ihan mukavalta ajatukselta, mutta teinin ei. Itse näen, että jos on pieni lapsi, niin murheetkin ovat usein aika pieniä, mutta isojen lasten kanssa murheetkin ovat sitten isoja.

Muita, jotka ajattelevat samoin?