Sukupuolia on vain kaksi
Kommentit (7292)
Vierailija kirjoitti:
"Trans" ei ole mitään muuta keinotekoinen ja kalpea jäljitelmä siitä, mikä on totta ja todellista. Kaikista maailman ihmisistä nimenomaan transit itse tietävät tämän kaikkein syvällisimmällä tasolla. Tämä johtaa pohjattomaan kognitiiviseen dissonanssiin, joka on niin tuskallinen tila, että tuskan lievittämiseksi on pakko turvautua sitten vaikka minkälaiseen mentaaliakrobatiaan, jotta koko touhu tuntuisi edes jossain määrin järjelliseltä (heille itselleen).
Jos transsukupoliseksi kokeminen on näin syvällinen perustava ja ehdottoman totuudellinen tila, selitäppä sitten, miten on mahdollista, että transhoitoon hakeutuvien määrä on 20 vuodessa kasvanut 40-kertaiseksi Suomessa. Luulisi että näin poikkeuksellisen ilmiön osuus väestöstä pysyy suunnilleen samana vuodesta toiseen. Samaan aikaan kun määrä on kasvanut erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa, ovat mediat ja politiikka olleet täynnä tarinoita kuinka transhoito paransi sen ja sen kaikki ongelmat, Samaan aikaan on myös transkultin ja SETA:n groomaaminen kasvanut vuosi vuodelta. Eikö todennäköisempi selitys ole, että nuo lähes 2000 uutta vuosittaista trans-ijhmistä ovat manipulaation ja sosiaalisen tartunnan uhreja ja että heidät pitäisi yrittää pelastaa koko elämän tuhoavalta virheeltä.
Vierailija kirjoitti:
"Minä vastustan heidän syrjimistä ja heihin kohdistuvaa vihapuhetta. Kuten kaikkien kohdalla. Hovinarrit vastustavat ihmisryhmiä ja ylläpitävät vihapuhetta ihmisiä vastaan. Huomaatko eron?"
Jatkat syyttelyä ja fyysistä todellisuutta vastaan taistelemista. Sun mielestä on syrjivää, jos ei pidä transnaisia täysinä naisina joka tilassa ja tilanteessa, kuten pukkarissa, makkarissa ja naisurheilussa? Ovatko biologiset tosiasiat, sukupuoliero, biosukupuoleen perustuvat naisten oikeudet ja homoseksuaalisuus antitransia? Onko biosukupuoleen perustuva naisen ja homoseksuaalisuuden määritelmä vihapuhetta?
Mitä sinä oikein vaadit? Että ihmiset eivät saa kutsua omaa suuntaumistaan niillä sanoilla kuin kokee oikeaksi? Sittenkö olet tyytyväinen, kun niin ei saa toimia ja vain sinun määrittelysi hyväksytään? Mietin vaan, että millaiseen vastaukseen/maailmantilaan olisit tyytyväinen ja saako siinä maailmassa ihmiset itse määritellä suuntautumisensa?
Joku selkeä vastaus olisi kiva, eikä mitään hovineito saivartelua tai naisten, homoseksuaalien ja lasten käyttämistä ihmiskilpenä, kiitos.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä vastustan heidän syrjimistä ja heihin kohdistuvaa vihapuhetta. Kuten kaikkien kohdalla. Hovinarrit vastustavat ihmisryhmiä ja ylläpitävät vihapuhetta ihmisiä vastaan. Huomaatko eron?"
Jatkat syyttelyä ja fyysistä todellisuutta vastaan taistelemista. Sun mielestä on syrjivää, jos ei pidä transnaisia täysinä naisina joka tilassa ja tilanteessa, kuten pukkarissa, makkarissa ja naisurheilussa? Ovatko biologiset tosiasiat, sukupuoliero, biosukupuoleen perustuvat naisten oikeudet ja homoseksuaalisuus antitransia? Onko biosukupuoleen perustuva naisen ja homoseksuaalisuuden määritelmä vihapuhetta?
Mitä sinä oikein vaadit? Että ihmiset eivät saa kutsua omaa suuntaumistaan niillä sanoilla kuin kokee oikeaksi? Sittenkö olet tyytyväinen, kun niin ei saa toimia ja vain sinun määrittelysi hyväksytään? Mietin vaan, että millaiseen vastaukseen/maailmantilaan ol
Sä et näe siinä mitään ongelmaa, että kuka tahansa voi ilmoittautua naiseksi, saamelaiseksi tai homoseksuaaliksi ja velvoittaa muuta yhteiskuntaa kohtaamaan heidät sen ilmoituksen perusteella? Mitä nainen, naisten oikeudet ja naiserityisyys tarkoittavat, jos naisella voi olla penis ja mies synnyttää? Mitä homoseksuaalisuus tarkoittaa, jos lesbolla on penis ja penistä vaginaan seksi on homoseksiä? Mietipä nyt ite, mitä siitä seuraa, jos sanat, käsitteet ja määritelmät voi täyttää mieleisellään sisällöllä. Aurinko ei kierrä maata, painovoima ei kumoudu eikä lesbo innostu kullista, vaikka ne kuinka määriteltäisiin uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Trans" ei ole mitään muuta keinotekoinen ja kalpea jäljitelmä siitä, mikä on totta ja todellista. Kaikista maailman ihmisistä nimenomaan transit itse tietävät tämän kaikkein syvällisimmällä tasolla. Tämä johtaa pohjattomaan kognitiiviseen dissonanssiin, joka on niin tuskallinen tila, että tuskan lievittämiseksi on pakko turvautua sitten vaikka minkälaiseen mentaaliakrobatiaan, jotta koko touhu tuntuisi edes jossain määrin järjelliseltä (heille itselleen).
Jos transsukupoliseksi kokeminen on näin syvällinen perustava ja ehdottoman totuudellinen tila, selitäppä sitten, miten on mahdollista, että transhoitoon hakeutuvien määrä on 20 vuodessa kasvanut 40-kertaiseksi Suomessa. Luulisi että näin poikkeuksellisen ilmiön osuus väestöstä pysyy suunnilleen samana vuodesta toiseen. Samaan aikaan kun määrä on kasvanut erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa, ovat mediat ja pol
Aikuista ihmistä on vaikea estää tuhoamasta elämäänsä ja kroppaansa. Transhoitojen diagnostiikkaa ja transiuden kriteeristöä pitäisi kiristää huomattavasti. Alaikäisiä pitäisi suojella Seta-rekrytoinnilta ja pimppipoikaindoktrinaatiolta, blokkereilta ja sosiaaliselta transiutukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä vastustan heidän syrjimistä ja heihin kohdistuvaa vihapuhetta. Kuten kaikkien kohdalla. Hovinarrit vastustavat ihmisryhmiä ja ylläpitävät vihapuhetta ihmisiä vastaan. Huomaatko eron?"
Jatkat syyttelyä ja fyysistä todellisuutta vastaan taistelemista. Sun mielestä on syrjivää, jos ei pidä transnaisia täysinä naisina joka tilassa ja tilanteessa, kuten pukkarissa, makkarissa ja naisurheilussa? Ovatko biologiset tosiasiat, sukupuoliero, biosukupuoleen perustuvat naisten oikeudet ja homoseksuaalisuus antitransia? Onko biosukupuoleen perustuva naisen ja homoseksuaalisuuden määritelmä vihapuhetta?
Mitä sinä oikein vaadit? Että ihmiset eivät saa kutsua omaa suuntaumistaan niillä sanoilla kuin kokee oikeaksi? Sittenkö olet tyytyväinen, kun niin ei saa toimia ja vain sinun määrittelysi hyväksytään? Mietin vaan, että millaiseen vastaukseen/maailmantilaan ol
Seksuaalinen suuntautuminen tarkoittaa biologiseen sukupuoleen kohdistuvaa seksuaaliviettiä, eli vastakkaiseen (hetero), omaan (homo) tai molempiin (bi). Näillä sanoilla on siis ihan oikea yleisymmärryksellinen merkitys, eikä kyseessä ole vain oman identiteetin tai kokemusmaailman kuvaus.
Heteromies voi kyllä kutsua itseään lesboksi päivät pitkät, sitä ei mikään laki kiellä. Mutta se ei tee hänestä homoseksuaalia naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On havaintoja"
"Maailmalta kuuluu"
Mutta niitä lähteitä. Niitä ei ole.
Kuten transiuden fysiologisesta syystä ja itsemäärittelyn hyödyistä on esitetty? Sä siis odotat jotain vertaisarvioituja tutkimuksia vauvapalstalla, jotta voisit lällätellä niille ja jättää lukematta :D
Lupaan etten lällättele, kun vihdoin jaat lähteet noille "havainnoille". Vaikka ihan tän sivun väitteisiin, kiitos.
Piti googlettaa aihetta kun en itse ole transiuden ja muistisairauksien yhteydestä kuullut kuin ohimennen, mutta ilmeisesti kyse on tästä: https://www.alzheimersresearchuk.org/news/study-suggests-memory-and-thi…
Eli kyselyjen perusteella ikääntyvät transihmise
Jep eli tämä tutkimus on totaalisen lapsenkengissä verrattuna niihin transsukupuolisuuden tutkimuksiin, jotka teilaatte kategorisesti...
Sitten tuohon "transiuden unohtumiseen" liittyen. Jos dementoitunut ihminen yllättyy keholleen tehdyistä korjaushoidoista, niin se ei kyllä millään muotoa tarkoita, että transsukupuolisuus olisi häneltä unohtunut. Dementian kohdalla ihminen saattaa yhtä hyvin yllättyä siitä, että peilistä katsoo vanhus. Tai dementoitunut palovammapotilas siitä, että kasvoissa on arpia. Onko tämä nyt jotenkin ihmeellisempi asia transihmisten kohdalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Minä vastustan heidän syrjimistä ja heihin kohdistuvaa vihapuhetta. Kuten kaikkien kohdalla. Hovinarrit vastustavat ihmisryhmiä ja ylläpitävät vihapuhetta ihmisiä vastaan. Huomaatko eron?"
Jatkat syyttelyä ja fyysistä todellisuutta vastaan taistelemista. Sun mielestä on syrjivää, jos ei pidä transnaisia täysinä naisina joka tilassa ja tilanteessa, kuten pukkarissa, makkarissa ja naisurheilussa? Ovatko biologiset tosiasiat, sukupuoliero, biosukupuoleen perustuvat naisten oikeudet ja homoseksuaalisuus antitransia? Onko biosukupuoleen perustuva naisen ja homoseksuaalisuuden määritelmä vihapuhetta?
Mitä sinä oikein vaadit? Että ihmiset eivät saa kutsua omaa suuntaumistaan niillä sanoilla kuin kokee oikeaksi? Sittenkö olet tyytyväinen, kun niin ei saa toimia ja vain sinun määrittelysi hyväksytään? Mietin
Miehestä ei myöskään tee homoa se, jos kiinnostuu naiseksi mieltämästään isorintaisesta naisesta, jolta on miestyypilliset genitaalit poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Trans" ei ole mitään muuta keinotekoinen ja kalpea jäljitelmä siitä, mikä on totta ja todellista. Kaikista maailman ihmisistä nimenomaan transit itse tietävät tämän kaikkein syvällisimmällä tasolla. Tämä johtaa pohjattomaan kognitiiviseen dissonanssiin, joka on niin tuskallinen tila, että tuskan lievittämiseksi on pakko turvautua sitten vaikka minkälaiseen mentaaliakrobatiaan, jotta koko touhu tuntuisi edes jossain määrin järjelliseltä (heille itselleen).
Jos transsukupoliseksi kokeminen on näin syvällinen perustava ja ehdottoman totuudellinen tila, selitäppä sitten, miten on mahdollista, että transhoitoon hakeutuvien määrä on 20 vuodessa kasvanut 40-kertaiseksi Suomessa. Luulisi että näin poikkeuksellisen ilmiön osuus väestöstä pysyy suunnilleen samana vuodesta toiseen. Samaan aikaan kun määrä on kasvanut erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa, ovat mediat ja pol
Silloin reilu 20 vuotta sitten aika moni eli siinä käsityksessä, ettei hoitoja ainakaan Suomessa voi saada, että ne ovat todella kalliita ja ettei niistä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. Sittemmin on tullut tietoa miten prosessiin hakeudutaan ja somessa näkee esikuvia ja ymmärretään, että transtaustaisenakin voi elää normaalia elämää eikä töistä enää saa potkuja tms, tottakai hakijoiden määrä on kasvanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jotenkin tulee mieleen, että psykoterapiaa ja lääkistystä ei hyväksytä transiuden hoitokeinoksi. Transaktivismin nykyeetoshan on affirmatiivisuus ja transkokemuksen uskominen ja vahvistaminen ehdoitta, oli potilas kuinka nuori ja tasapainoton tahansa."
Somaattisia hoitoja tosissaan painotetaan liikaa suhteessa siihen, että ne eivät ratkaise päänsisäisiä ongelmia. Nehän vain poistavat oireilun synnynnäisten kehonpiirteiden mukana. Prosessin jälkeenkin kehossa on biosukupuolesta muistuttavia piirteitä/jälkiä, ja niiden sietämisen opettelu kuuluu psykoterapian piiriin. Ja se pitäisi aloittaa jo ennen kehonmuokkausta.
Toisaalta lääkitys ja terapia ei voi korvata transitiota hoitokeinona. Ne auttavat vain käsittelemään asioita, eivät muuttamaan niitä. Tuntuu että monella on käsitys näistä vastakkaisina hoitoina, ja luultavasti se saa myös aktivistit varpailleen.
Ketkä muuten ovat itkeneet menetettyä hedelmällisyyttään ja olisivat sittenkin halunneet heterosuhteen ja olla raskaana, eivätkä tajunneet tätä kun ääni madaltui ja partaa pukkasi, mutta silti poistattivat kohtunsa?
Sukupuolia on tasan kaksi, eikä se asia muuksi muutu. Noin 1/1000 ihmisistä on kromosomiketju muutoksia, mutta erittäin harvoin ne poikkeavat kromosomiketjut on päällepäin näkyviä poikkeamia. Yleensä ne poikkeamat esiintyy pojilla pituus kasvuna, eli ovat pidempiä kuin oletettu kasvu/ pituusmitta joka on peritty biologisilta vanhemmilta. Ja huom, kaikilla nisäkkäillä biologiset vanhemmat ovat AINA naaras ja urospuoleiset. Ihminen ei tee tähän faktaan ja asiaan poikkeusta. Olisko muuta kysyttävää tämän asian tiimoilta?
Ei tuota pysty lainaamaan, mutta jos joskus dementoidun ja alan elää uudelleen nuoruudessani, jossa jouduin esittämään tyttöä ja mulla oli rinnat, enemmän se taitaa kyllä olla niin, että katson joka päivä alas ja huomaan helpotuksekseni, että ai, ei mulla olekaan enää rintoja! :D
Mitä sinä oikein vaadit? Että ihmiset eivät saa kutsua omaa suuntaumistaan niillä sanoilla kuin kokee oikeaksi? Sittenkö olet tyytyväinen, kun niin ei saa toimia ja vain sinun määrittelysi hyväksytään? Mietin vaan, että millaiseen vastaukseen/maailmantilaan ol
Sä et näe siinä mitään ongelmaa, että kuka tahansa voi ilmoittautua naiseksi, saamelaiseksi tai homoseksuaaliksi ja velvoittaa muuta yhteiskuntaa kohtaamaan heidät sen ilmoituksen perusteella? Mitä nainen, naisten oikeudet ja naiserityisyys tarkoittavat, jos naisella voi olla penis ja mies synnyttää? Mitä homoseksuaalisuus tarkoittaa, jos lesbolla on penis ja penistä vaginaan seksi on homoseksiä? Mietipä nyt ite, mitä siitä seuraa, jos sanat, käsitteet ja määritelmät voi täyttää mieleisellään sisällöllä. Aurinko ei kierrä maata, painovoima ei kumoudu eikä lesbo innostu kullista, vaikka ne kuinka määriteltäisiin uusiksi.
Missä se selkeä vastaus oli? Mun mielestä jokainen saa itse määritellä omat suuntautumisensa, eikä kenenkään pitäisi tulla niitä ulkoapäin määräämään. Miten oli sun laita?
"Heteromies voi kyllä kutsua itseään lesboksi päivät pitkät"
Onpa hienoa, että kannatat itsemäärittelyä. Miksi koet tarpeelliseksi jankata aiheesta, jos sulla kerran ei ole ongelmaa siinä miksi kukakin itseään kutsuu?
"Dementian kohdalla ihminen saattaa yhtä hyvin yllättyä siitä, että peilistä katsoo vanhus. Tai dementoitunut palovammapotilas siitä, että kasvoissa on arpia. Onko tämä nyt jotenkin ihmeellisempi asia transihmisten kohdalla?"
Ei ole. Mutta toisin kuin ikä ja tapaturmat, transitio on "pikkuisen" vaikeampi selittää sille dementikolle. Dementoitunut ihminen todellakin unohtaa menneisyytensä, mitä on tehnyt ja kuka on ollut. Ei siis ole ollenkaan varmaa että sukupuoli-identiteetti säilyy, sillä identiteetti rakentuu pitkälti ihmisen kokemuksiin. Ja sitten käytännön ongelmat, esim jos tällainen potilas kastroituna kieltäytyy jatkamasta hormonihoitoja. Ehkä ei niin tärkeä juttu jos elinikää ei muutenkaan paljoa jäljellä, mutta osa dementikoista on yllättävän nuoria.
Ja toisekseen, tällaisista asioista on hyvä olla tietoinen jos harkitsee hoitoja. Alapeukuista päätellen täälläkin on porukkaa, joiden mielestä transitiosta ei pitäisi kertoa kuin sateenkaari- ja yksisarvisjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
"Dementian kohdalla ihminen saattaa yhtä hyvin yllättyä siitä, että peilistä katsoo vanhus. Tai dementoitunut palovammapotilas siitä, että kasvoissa on arpia. Onko tämä nyt jotenkin ihmeellisempi asia transihmisten kohdalla?"
Ei ole. Mutta toisin kuin ikä ja tapaturmat, transitio on "pikkuisen" vaikeampi selittää sille dementikolle. Dementoitunut ihminen todellakin unohtaa menneisyytensä, mitä on tehnyt ja kuka on ollut. Ei siis ole ollenkaan varmaa että sukupuoli-identiteetti säilyy, sillä identiteetti rakentuu pitkälti ihmisen kokemuksiin. Ja sitten käytännön ongelmat, esim jos tällainen potilas kastroituna kieltäytyy jatkamasta hormonihoitoja. Ehkä ei niin tärkeä juttu jos elinikää ei muutenkaan paljoa jäljellä, mutta osa dementikoista on yllättävän nuoria.
Ja toisekseen, tällaisista asioista on hyvä olla tietoinen jos harkitsee hoitoja. Alapeukuista päätellen täälläkin on porukkaa, joiden mielestä transitiosta e
Oletko nyt jo geriatriaan ja muistisairauksiin erikoistunut asiantuntija? Sulla on kyllä tuota osaamista laajalla skaalalla. Miksi tuhlaat sen täällä vauvapalstalla?
Vierailija kirjoitti:
Miehestä ei myöskään tee homoa se, jos kiinnostuu naiseksi mieltämästään isorintaisesta naisesta, jolta on miestyypilliset genitaalit poistettu.
Ulkoisesti voi tietysti kiinnostua kerran naiselta näyttää. Seksin harrastaminen vaatii jo jonkin verran biseksuaalisia taipumuksia, sillä biologisia piirteitä ei voida poistaa kehosta täysin.
"Miehestä ei myöskään tee homoa se, jos kiinnostuu naiseksi mieltämästään isorintaisesta naisesta, jolta on miestyypilliset genitaalit poistettu."
Kahden miehen välinen seksi on homoseksiä, vaikka genitaalit olisi poistettu tai rintakehään asennettu kumipallot. Täällä kerrotun mukaan suurin osa transleideistä jättää genitaalikirurgian väliin ja hekin ovat mielestään täysiä naisia. Kannattaa myös muistaa suostumuksen periaate, eli kumppanilla on oikeus tietää biosukupuoli. Suostumusta ei voi antaa, jos suostumukseen vaikuttavia seikkoja ei ole kerrottu, kuten biosukupuoli. Vegaaniakin vituttaisi syödä tietämättään lihaa. Eikä kermavaahdolla ja strösseleillä kuorrutettu pökäle ole oikeasti suklaaleivos.
"Sitten tuohon "transiuden unohtumiseen" liittyen. Jos dementoitunut ihminen yllättyy keholleen tehdyistä korjaushoidoista, niin se ei kyllä millään muotoa tarkoita, että transsukupuolisuus olisi häneltä unohtunut. Dementian kohdalla ihminen saattaa yhtä hyvin yllättyä siitä, että peilistä katsoo vanhus. Tai dementoitunut palovammapotilas siitä, että kasvoissa on arpia. Onko tämä nyt jotenkin ihmeellisempi asia transihmisten kohdalla?"
Transiuden unohtaminen rikkoo teorianne pysyvästä ja synnynnäisestä sukupuoli-identiteetistä. Siksipä olettekin alkaneet läpättää itsemäärittelyn ensisijaisuudesta huolimatta siitä, että onko transius tai sukupuoli-identiteetti transideologisessa merkityksessä fysiologinen vai psyykkinen ilmiö, tai mistä ne johtuvat. Sellaista se on, kun yrittää survoa keskenään ristiriitaisia konsepteja samaan pakettiin.

Justhan sanoin tuossa, että ei se tarkoita, että transius unohtuu, jos ei muista käyneensä kehoa korjaavissa hoidossa. Ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa?