Yli 18-vuotiaat tai työkokemusta hautausmaiden kesätöistä vähintään kahdelta kesältä, palkkaus 1765,45€/kk
"Kausityöntekijöiden yli 18-vuotiaat tai työkokemusta hautausmaiden kesätöistä vähintään kahdelta kesältä, palkkaus KirVESTESin vaativuusryhmän 201 mukaan (1765,45 €/kk)."
Ja tuolla palkalla pitäisi perheellisen leipää vielä saada pöytään?? Laskin juuri, että oma veroprosenttini olisi tuolla summalla 13,5% (ja lisäksi 7,74% kaiken maailman muita maksuja) sisältäen mm. matkakulut, yksinhuoltajuudesta tulevat vähennykset yms.
Kommentit (25)
Joku tiinen seurakunta taas maksaa jopa ihan ok samasta työstä ilman aiempaa työkokemusta: vaativuusryhmän 401 mukainen 2234,98 €/kk.
Päin vittua olet veroprosenttisi laskenut.
Eihän tuollaisella palkalla kukaan pärjää, jos on on tavalliset elämiskustannukset. Jättäisin hakematta, ellei olisi pakko. Palkan pitää olla vähintään 2300 euroa bruttona, muuten voi unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut, että palkkaa maksettaisi esim. työn vaativuuden mukaan, ei perheen kulujen tai lapsiluvun mukaan?
Kyllä nyt voisi olettaa, että aikuiselle ihmiselle oli hän sitten perheellinen tai ei, maksetaan sellaista palkkaa, että sillä maksaa vaivatta asumis- ja työssäkäymisen kulut.
Vierailija kirjoitti:
Päin vittua olet veroprosenttisi laskenut.
Jos muina kuukausina saa vaan (Kelan) tukia ja palkkaa saa vaan silloin tällöin jouluna, niin tukien verotus nostattaa kokonaisveroa aika reippaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut, että palkkaa maksettaisi esim. työn vaativuuden mukaan, ei perheen kulujen tai lapsiluvun mukaan?
Kyllä nyt voisi olettaa, että aikuiselle ihmiselle oli hän sitten perheellinen tai ei, maksetaan sellaista palkkaa, että sillä maksaa vaivatta asumis- ja työssäkäymisen kulut.
Ja samaan aikaan vaaditaan työttömyysturvaa vastikkeelliseksi, ja silloin riittääkin kun maksetaan esim joitain satasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut, että palkkaa maksettaisi esim. työn vaativuuden mukaan, ei perheen kulujen tai lapsiluvun mukaan?
Kyllä nyt voisi olettaa, että aikuiselle ihmiselle oli hän sitten perheellinen tai ei, maksetaan sellaista palkkaa, että sillä maksaa vaivatta asumis- ja työssäkäymisen kulut.
Eikös noi tollaset kesätyöt hautausmaan ruohonleikkaajana jne. ole lähinnä opiskelijoille tarkoitettu?
Jos kesätöistä palkka n. 1700€/kk niin eihän siitä makseta veroa, koska hautausmaiden kesätyöntekijät ovat töissä 1-2kk
Ja opiskelijat saavat verotuksessaan vähennyksiä esim. opiskelijavähennys jne.
Ja hautausmaiden kesätöiden tehtävään kuuluu haravointia, roskien keräämistä jne. eikä vaadi ammattitaitoa ja erityisosaamista.
Minä en ymmärrä sitä, miksi hautausmaiden kesätyötä pidetään helppoina auringonottopaikkoina, mistä ei tarvitsisi maksaa kuin kahviraha. Mihin tämä perustuu, olettamukseen?
Voin kertoa, että ei se työ hautausmaalla mitään rentoa höpsöttelyä kaverin kanssa ole, varsinkaan jos on saanut jotakin vastuuta niskaansa. On tietty rytmi, tietty taso ylläpidettävänä, hetkittäin haastavaakin asiakaspalvelua, opittava tuntemaan alueet, hautapaikat, mitä teet milloinkin ettet osu hautajaissaattueeseen ruohonleikkurin kanssa. Tuhansia kukkia, joiden hoito pitää hankslata, pitää osata erottaa rikkaruoho, tuhansia ja tuhansia askeleita päivän mittaan ja muuta fyysistä nostelua ja kantelua monesti viikossa.
Todella aliarvostettua työtä, myös joidenkin seurakuntien tarjoamassa palkassa.
Tuo on lukiolaisille tarkoitettu kesätyö ja siihen suhteutettuna helvetin hyvä palkka kun useat saa sen liki nollan veroprosentilla käteen. Tuttavaperheen nuori pari kesää sitten tuollaisessa oli ja työpäivät olivat kuulemma erittäin rentoja ja mukavia. Reippaasti kun hoiti nurmikon ajot yms. niin pääsi etuajassa kotiin lähtemään oikeastaan joka päivä. Vakituiset duunarit hoitivat kaiken vähänkään vaativamman homman, pääasiassa roikkuivat vaan vähän mukana auttamassa.
Perheelliset hakekoot leivän pöytään oikeista töistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kesätöistä palkka n. 1700€/kk niin eihän siitä makseta veroa, koska hautausmaiden kesätyöntekijät ovat töissä 1-2kk
Ja opiskelijat saavat verotuksessaan vähennyksiä esim. opiskelijavähennys jne.
Ja hautausmaiden kesätöiden tehtävään kuuluu haravointia, roskien keräämistä jne. eikä vaadi ammattitaitoa ja erityisosaamista.
Kausityö ja kesätyö on aivan eri asioita.
Hautausmaiden työntekijät ovat töissä huhtikuun ensimmäisestä päivästä pyhäinpäivään asti. Vain osa on kesätyötä tekeviä koululaisia. Raskasta työtä.
Tarkoittaako perheellinen tässä sitä että asuu vanhempiensa luona?
Vierailija kirjoitti:
Tuo on lukiolaisille tarkoitettu kesätyö ja siihen suhteutettuna helvetin hyvä palkka kun useat saa sen liki nollan veroprosentilla käteen. Tuttavaperheen nuori pari kesää sitten tuollaisessa oli ja työpäivät olivat kuulemma erittäin rentoja ja mukavia. Reippaasti kun hoiti nurmikon ajot yms. niin pääsi etuajassa kotiin lähtemään oikeastaan joka päivä. Vakituiset duunarit hoitivat kaiken vähänkään vaativamman homman, pääasiassa roikkuivat vaan vähän mukana auttamassa.
Perheelliset hakekoot leivän pöytään oikeista töistä.
Joo, hauska sinänsä, että ne 1-3kk kesätyöntekijät saa koko palkkansa 1800e verottomana, mutta 6-10kk kausityöntekijät saa saman palkan, mutta silti käteen vähemmän, koska siinä ei ole nollaverotusta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on lukiolaisille tarkoitettu kesätyö ja siihen suhteutettuna helvetin hyvä palkka kun useat saa sen liki nollan veroprosentilla käteen. Tuttavaperheen nuori pari kesää sitten tuollaisessa oli ja työpäivät olivat kuulemma erittäin rentoja ja mukavia. Reippaasti kun hoiti nurmikon ajot yms. niin pääsi etuajassa kotiin lähtemään oikeastaan joka päivä. Vakituiset duunarit hoitivat kaiken vähänkään vaativamman homman, pääasiassa roikkuivat vaan vähän mukana auttamassa.
Perheelliset hakekoot leivän pöytään oikeista töistä.
Yrittäkää nyt päättää, että jos on tuilla, niin pitääkö ottaa ihan kaikki kissanristiäistyötkin vastaan vai saako etsiä niitä oikeita töitä?
Vierailija kirjoitti:
Hautausmaiden työntekijät ovat töissä huhtikuun ensimmäisestä päivästä pyhäinpäivään asti. Vain osa on kesätyötä tekeviä koululaisia. Raskasta työtä.
Eikä tuonnekaan ole helppo päästä! Mulla on lähes alan koulutus ja hain viime kesänä enkä päässyt edes haastatteluun.

Itsellä käytännössä alan koulutus ja vuosien kokemus. Muutin. Hain kahteen eri kuntaan, toisessa palkka olisi ollut 6KK:n työstä lisineen noin 1900E/KK, samalla viivalla kaikkien kanssa pl. lisät, ei neuvotteluvaraa, ota tai jätä. Toisessa kunnassa lähtöpalkka oli samaan aikaan 2400E/KK + lisät ja saisi myös vastuuta halutessaan. Arvata saa, kumman työpaikan valitsin silloin.
Nuohan on tarkoitettu lähinnä opiskelijoille. Ei sinne niin vaan mennä, koska hakijoita on yleensä ihan hirveä määrä
Mitä halusit kysyä sellaiselta joka on hautausmaalla ollut kesätöissä? Kerro nyt se kysymyksesi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan ajatellut, että palkkaa maksettaisi esim. työn vaativuuden mukaan, ei perheen kulujen tai lapsiluvun mukaan?
Kyllä nyt voisi olettaa, että aikuiselle ihmiselle oli hän sitten perheellinen tai ei, maksetaan sellaista palkkaa, että sillä maksaa vaivatta asumis- ja työssäkäymisen kulut.
Eikös noi tollaset kesätyöt hautausmaan ruohonleikkaajana jne. ole lähinnä opiskelijoille tarkoitettu?
On ja yleensä niitä tarjotaan vain kuukaudeksi siksi että voisivat tarjota mahdollisimman monelle nuorelle sen kesätyöpaikan kauden aikana