Oliko lapsuudenperheesi köyhä?

Ei ollut, vaikka jotkut niin saattavat luulla

Emme olleet rahallisesti rikkaita , mutta meillä oli kaikkea, mitä tarvitsimme. Meillä oli katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja kaapista löytyi vaihtovaatteita. 

Kyllä. Vaikka vanhempani kävivät töissä, jouduin ompelemaan omat vaatteeni. Äidillä oli tapana ostaa leivos koulun päättäjäisiin joka vuosi. Säästi sen pienestä palkastaan.Meillä ei ollut varaa tilata Aku Ankkaa.

Ei. Äidillä kunnan virka ja isällä riitti metallialan töitä, myös ysärin laman aikaan. Keskiluokkaista elämää elettiin. Sama jatkuu omalla kohdallani kun päätin kouluttautua mukavapalkkaisiin hommiin.

Kyllä. Vanhemmilla velat niskassa ja rahaa ylimääräiseen ei jäänyt. Kaikki yritettiin tehdä itse. Tuskin koskaan sai mitään uutta, kaikki oli joltain kierrätettyä. 

Olimme köyhiä. Usein söimme vain leipäressua. Aina ei ollut leipääkään, silloin söimme pelkkää ressua. Eräänä vuonna en käynyt koulua ollenkaan, kun ei ollut kenkiä.

Oli. Talo oli joka menossa pakkohuutokauppaan ja jääkaapissa voirasia. Kyllä oli niukkaa. Helpotti kun vuokralle mentii ja saatii tukia 

Ei meiltä mitään puuttunut(meitä on 4 lasta). Yhdessä vaiheessa isosiskollani oli paljon eläimiä ja minä ja pikkuveli autettiin hoidossa. Esim.kerran viikossa aina pestiin akvaarion koristekivet. Välttämättömiin asioihin oli varaa mutta ei mihinkään turhuuksiin,a

Ei, äitini oli lääkäri ja isäni insinööri.

Olimme kotoisin itäblokista ja kuuluimme siksi yläluokkaan, toisin kuin lääkäreiden perheet täällä, mutta olimme tavallista keskiluokkaa. Saimme lähteä lomalle merenrantaan joka vuosi... Minulla olisi ollut erittäin hyvä lapsuus, jos koulu ei olisi ollut. Siksi kannatan Home Shooling

Oli. Äiti oli yksinhuoltaja, Kelassa töissä tavallisella toimistopalkalla. Aina oli siisti koti ja ruokaa, että sillä tavalla oli kyllä turvallista.

Kyllä, vaikka vanhemmat olivat töissä. He olivat kuitenkin pienituloisia ja velkaa oli, koska asuimme omakotitalossa. En koe jääneeni mistään paitsi kuitenkaan, harrastuksena oli erilaiset ilmaiset ja edulliset kerhot. Leluja saatiin synttäreinä ja jouluna, joskus isovanhemmat ostelivat. Isovanhemmilta saimme myös paljon vaatteita ja he onneksi auttoivat taloudellisesti vanhempia. Erilaisissa ilmaistapahtumissa kävimme myös, kyläiltiin paljon leikkitreffien merkeissä, oli vilkas sosiaalinen elämä ja paljon tekemistä.

Ensimmäisen kerran kävin "ulkomailla" Haaparannassa 17-vuotiaana kavereiden kanssa. Isovanhempien kanssa matkustimme kotimaassa museoissa ja tapahtumissa. 

Ruoka oli aina jotain edullista, säilykelihasta tehtyä keittoa, hernekeittoa, uunimakkaraa. Kasviksia oli harvoin ja leipää säännösteltiin. Kahvi oli Saludoa. Herkkuja sai juhlapäivinä ja joskus viikonloppuisin jäätelöt tai tikkarit. Itse leivottiin paljon leipää ja joskus pullaa.

En koe että lapsuuteni olisi ollut mitenkään huono. Moni kaveri oli varakkaampi, saivat uusia vaatteita useammin, moni matkusteli ulkomailla joka lomalla ja uusia puhelimia saivat todella usein. Meillä puhelimetkin kierrätettiin siskolta minulle.

Kaverit eivät kiusanneet. Paras ystäväni oli rikkaasta perheestä ja he ottivat mukaan laskettelemaan ja kylpylään joskus lomilla. Vastapalvelukseksi kaveri tuli meille välillä hoitoon vanhempiensa työmatkojen ajaksi.

Sellaista oli 2000-luvulla. Nykyaikana on meno toisenlaista, kylmempää ja vähemmän yhteisöllistä.

Ei ollut köyhä. Sain aina mitä halusin.

Ei olisi oltu, jos vanhempien rahankäyttötaidot olisi olleet paremmat.

Ihan hyvää palkkaa sai, ja hyvä perintökin tuli isovanhemmiltani, mutta setelit poltteli taskuissa niin, että budjetointitaitoa en tosiaan vanhemmiltani oppinut.

Noloa oli, kun yläasteikäisenä kännykkäliittymäni ja kotipuhelin oli kumpikin katkaistu maksamattomien laskujen takia, ja yritin keksiä tekosyitä miksei minulle voi nyt kukaan kaveri soittaa.

Mites ap oma perheesi, oliko?

Oli. Esim. Pieni vanha auto josta toiset keljuilivat koulussa. Eikä ikinä mitään lomamatkoja tms.

Rahasta ei ollut puutetta, mutta kulttuuriköyhyys paistoi kauas.

Meidän perhe oli erittäin hyvin toimeentuleva, sitten isän yritys teki konkurssin, vanhemmat erosivat ja meitä oli kolme lasta ja yh-äiti, koti myytiin ja muutimme vuokralle. Muutos oli nopea. Olin yläasteella kun tämä tapahtui. Ystävät ja harrastukset säilyivät. 

Molemmat vanhemmat oli tehtaassa töissä. Rahaa riitti vain isän tupakoihin, kaljaan ja Mersuun. Muut kärvisteli eikä meitä koskaan viety ulkomaille, ulos syömään eikä harrastukset saannu maksaa mitään. Mummolareissuilla pysähdyttiin aina taukopaikalle syömään ja juomaan, huoltiksella käytiin vaan tankkaamassa. Mutta olihan se toisaalta hyvää opetusta, oppi kituuttamaan. Nyt olen pienestä kaupanalan palkasta säästänyt itselleni asunnon ja vähän säästöjä vanhuuden varalle.

Vierailija kirjoitti:

Olimme köyhiä. Usein söimme vain leipäressua. Aina ei ollut leipääkään, silloin söimme pelkkää ressua. Eräänä vuonna en käynyt koulua ollenkaan, kun ei ollut kenkiä.

Mikä on leipäressu? Oletko ulkomaalainen vai yli 80-v?

Äiti oli sihteeri ja isä kuollut kun olin vauva, synnyin ysärin alussa. Ihme kyllä ei oltu köyhiä, rahat riitti kaikkeen tarpeelliseen ja äidin töiden kautta sain mm.luokkani ensimmäisenä läppärin kotiin. Oli jonkun ison kihon vanha, mutta oli ihmeellistä kun sain sanoa sitä ihan omaksi. 

Myös kännykän sain 2001, kotipuhelinta ei ollut.

 

Kahdesti vuodessa käytiin reissussa, kerran isäni kotimaassa jossa sukulaiset majoitti ja toisen kerran jossain Teneriffalla pakettimatkalla. Omistusasunnon äiti osti yksin kerrostalosta, ei autoa mutta alue oli sellainen ettei monella muullakaan ollut, harrastuksina partio ja yleisurheilu. Ikinä ei tullut tunne että oltaisiin köyhiä, teininä sain kuukausirahaakin 50€. Nykyteinien mielestä tämä onkin kuulemma vähän, mutta silloin ei ollut.