Voiko naimisissa olevat olla koskaan oikeat toisilleen?

Entä jos on vasemmat? 

Eikö arki tule myös avopareille vastaan?

Minulle se oikea ei vain tunnu siltä, vaan on. Se kestää myös arjen. Tunteita pitää osata kuunnella oikein.

No, me ollaan oltu naimisissa pian 31 vuotta. Arki on tullut vastaan, välillä kovallakin ryminällä. Silti me ollaan oltu toistemme tukena ja ollaan edelleen. Me todellakin olemme toisillemme ne oikeat

Itse näen et se on jatkuvia valintoja, niiden isojen lopullisten valintojen päälle kun on sanonut tahdon. Voi olla asioita käytännössä mitä ei saa kumppaniltaan ja sitä varten tarvitsee kavereita esim jotkut harrastukset. 

sitten voi olla tosi paljon asioita mitä saa mikä tekee elämästä hyvää ja niiden vuoksi on sitä rakkautta ja halu olla toisen kans, kunnioitus, välittäminen, arvostus jne. 

sit on se sielunkumppanuus, ken siihen uskoo. Jotkuthan perustaa koko avioliiton sille vaikka muuten olisi kuin yö ja päivä. Sit on niitä liittoja joissa puolison kans ei olla oikein samalla aaltopituudella syvällisesti mutta kaikki muu on tosi hyvää. 

 

sanoisin et ne asiat mitä ei saa, ajoin kummittelee, ja luo yhteyden tunnetta toisiin ihmisiin. Sit se vaakakuppi ratkaisee mikä on tärkeintä. 

 

esim. Oman puolisoni kanssa en ole koskaan tuntenut tietynlaista fyysistä yhteyttä mitä olen kokenut tai koen joidenkin muiden kanssa. Edes silloin alussa rakastuneena, hänen ja minun kehot yhdessä ei tuntunut siltä, mitä tiedän että se voi olla. Meillä kuitenkin on seksiä ja läheisyyttä mutta se on vähän niinkuin olisi joskus saanut maistaa gourmet herkkuja ja sitten elää loppuelämänsä valmiiksi pakatun markettikaman kanssa. Aika äkkiä unohtaa miltä se gourmet maistui, jos ei altistu tai altista itseään sille. Keho tyytyy kuitenkin siihen kosketukseen ja läheisyyteen mitä saa ja pysyy siitä tyytyväisenä. 

 

eli vastaus on kai kysymykseesi että ei, ja se on väistämätöntä ?

Oikeita ollaan toisillemme olleet kohta 30 vuotta. Arki on tullut vastaan jo aikoja sitten.

Vierailija kirjoitti:

Itse näen et se on jatkuvia valintoja, niiden isojen lopullisten valintojen päälle kun on sanonut tahdon. Voi olla asioita käytännössä mitä ei saa kumppaniltaan ja sitä varten tarvitsee kavereita esim jotkut harrastukset. 

sitten voi olla tosi paljon asioita mitä saa mikä tekee elämästä hyvää ja niiden vuoksi on sitä rakkautta ja halu olla toisen kans, kunnioitus, välittäminen, arvostus jne. 

sit on se sielunkumppanuus, ken siihen uskoo. Jotkuthan perustaa koko avioliiton sille vaikka muuten olisi kuin yö ja päivä. Sit on niitä liittoja joissa puolison kans ei olla oikein samalla aaltopituudella syvällisesti mutta kaikki muu on tosi hyvää. 

sanoisin et ne asiat mitä ei saa, ajoin kummittelee, ja luo yhteyden tunnetta toisiin ihmisiin. Sit se vaakakuppi ratkaisee mikä on tärkeintä. 

esim. Oman puolisoni kanssa en ole koskaan tuntenut tietynlaista fyysistä yhteyttä mitä olen kokenut tai koen joidenkin muiden kanssa. Edes silloin alussa rakastuneena, hänen ja minun kehot yhdessä ei tuntunut siltä, mitä tiedän että se voi olla. Meillä kuitenkin on seksiä ja läheisyyttä mutta se on vähän niinkuin olisi joskus saanut maistaa gourmet herkkuja ja sitten elää loppuelämänsä valmiiksi pakatun markettikaman kanssa. Aika äkkiä unohtaa miltä se gourmet maistui, jos ei altistu tai altista itseään sille. Keho tyytyy kuitenkin siihen kosketukseen ja läheisyyteen mitä saa ja pysyy siitä tyytyväisenä. 

eli vastaus on kai kysymykseesi että ei, ja se on väistämätöntä ?

Oletko jutellut kumppanisi kanssa tuosta fyysisestä yhteensopimattomuudesta? Eivätkö juuri se ja toisen ulkoinen viehättävyys ole pohja uskollisuudelle? Harva maailman historiassa on pettänyt siksi, että toinen on fiksu tai mukava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse näen et se on jatkuvia valintoja, niiden isojen lopullisten valintojen päälle kun on sanonut tahdon. Voi olla asioita käytännössä mitä ei saa kumppaniltaan ja sitä varten tarvitsee kavereita esim jotkut harrastukset. 

sitten voi olla tosi paljon asioita mitä saa mikä tekee elämästä hyvää ja niiden vuoksi on sitä rakkautta ja halu olla toisen kans, kunnioitus, välittäminen, arvostus jne. 

sit on se sielunkumppanuus, ken siihen uskoo. Jotkuthan perustaa koko avioliiton sille vaikka muuten olisi kuin yö ja päivä. Sit on niitä liittoja joissa puolison kans ei olla oikein samalla aaltopituudella syvällisesti mutta kaikki muu on tosi hyvää. 

sanoisin et ne asiat mitä ei saa, ajoin kummittelee, ja luo yhteyden tunnetta toisiin ihmisiin. Sit se vaakakuppi ratkaisee mikä on tärkeintä. 

esim. Oman puolisoni kanssa en ole koskaan tuntenut tietynlaista fyy

Oletko jutellut kumppanisi kanssa tuosta fyysisestä yhteensopimattomuudesta? Eivätkö juuri se ja toisen ulkoinen viehättävyys ole pohja uskollisuudelle? Harva maailman historiassa on pettänyt siksi, että toinen on fiksu tai mukava. 

 

en oikein. Miksi juttelisin? Hän on komea, viehättävä .. seksistä ja suutelusta puhumme ja niissä pyrimme löytämään yhteisen tien ja olemme löytäneetkin. Mutta ei sitä vaan saa toisen ihmisen kanssa jos sitä ei alunperin ole, sitä fyysisen yhteensulautumisen tunnetta kun fyysiset kemiat kohtaa 100%. Sitä ei saa opettelemalla.  Niinkuin ei voi myöskään opetella sitä onko samalla aaltopituudella. On tai ei ole, toista voi oppia ymmärtämään ja tuntemaan, mutta se että sä tiedät selittämättä, sitä ei voi opetella. 

No tietenkin voivat olla. Nuorena vielä oma itse, aivojen kehitys, ymmärrys ja elämän linjat hakevat vielä paikkojaan. Vanhempanakin voi mieli muuttua. Ei ole mikään ihme, että elämässä voi tulla vastaan se sopivampi ja rakkaampi ihminen, johon löytyy parempi yhteys kuin siihen nykyiseen kumppaniin. Siinä ei ole mitään väärää. Eroaminen on ihan luvallista.

Sen arjenkin tulisi olla niin hyvää ettei kiinnosta ja liiemmin houkuta vaihtaa kumppania. Tuon pitäisi olla  itsestään selvää. Jos arki on tylsää, ikävää, ahdistavaa ym on suhde väärä tai siinä on jotain todella korjattavaa. Jos kovasti houkuttaa ja rakastuu, no, edellinen suhde olisi jossain vaiheessa luultavasti päättynyt omaan lässähtäneisyyteensä ja ihmisten toisilleensopimattomuuttaan myöhemminkin.