Olen syrjäytynyt nuori nainen
Kysy mitä haluat. Asiattomiin kysymyksiin en vastaa.
Syrjäytymiseni taustalla on laaja-alaiset oppimisvaikeudet sekä ADHD. Ammatin olen opiskellut, mutta jäin vastikään työttömäksi ja aikaisempi työsuhteeni oli 10h/kk. Työn menettämisen myötä en ole enää tehnyt mitään, unirytmini on ollut sekaisin jo vuosia eikä mikään enää kiinnosta. Olen tyhmentynyt entisestään ja tuntuu, etten enää osaa yhtään mitään. Masennusta tai muita mt-ongelmia eikä päihdeongelmaa ole taustalla.
Kommentit (37)
Oletko hakenut uutta työtä tilalle? Oletko harkinnut uudelleen kouluttautumista?
Olen hakenut, mutta minulla on huonosti työllistävä tutkinto. Alan työpaikkoja on lähes mahdotonta saada, vuosikausia olen hakenut kaikkia omaa alaa edes läheltä liippaavia töitä enkä ole saanut edes haastattelukutsuja yleensä.
Muutaman kerran kun olen haastatteluun asti päässyt, olen mokaillut todella pahasti. Sosiaaliset taitoni ovat myös reippaasti ikätasoani jäljessä. Haastattelukutsuja ei ole kunnalliselle puolelle sen jälkeen tullut, kun kerran menin juuri masennuslääkityksen aloittaneena haastateltavaksi ja vaikutin päihtyneeltä. Todennäköisesti olen jonkinlaisella mustalla listalla.
Uudelleenkouluttautumista olen harkinnut, mutta mikään ala ei oikein innosta. Ammattikoulun käyminen oli tuskallista, opinnot kestivät melkein 3,5 vuotta. Muut opiskelijat selvisivät 2 vuodessa. Jäin jumittamaan yto-aineisiin, kaikki tuntui liian vaikealta ja lopulta kaverit tekivät tentit puolestani. Opiskelin korona-aikana ja tentit suoritettiin etänä, tuskin olisin ilman etämahdollisuutta vieläkään valmistunut.
Ap
Masennuslääkitys voi muuten olla todella haitaksi työhaastattelussa. Minä sain palautetta, etten vaikuttanut kiinnostuneelta, vaikka omasta mielestäni käyttäydyin haastattelussa rauhallisesti ja ammattimaisesti.
Jos olet suorittanut yto-aineet jo kerran, saat ne hyväksiluettua seuraavassa ammattitutkinnossa.
Voi ei jos lohduttaa niin samantyyppistä probleemaa. Oppimisvaikeuksien takia olen alisuoriutuja.
Jos sinulla on oppimisvaikeuksia ja masennusta, ihmeen virheetöntä yleiskieltä, ei slangia, ei kirjoitusvirheitä, ei ikäisellesi kuuluvaa V..tu-ilmaisua? Epäilenpä kyllä useampaa asiaa tarinassasi...
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on oppimisvaikeuksia ja masennusta, ihmeen virheetöntä yleiskieltä, ei slangia, ei kirjoitusvirheitä, ei ikäisellesi kuuluvaa V..tu-ilmaisua? Epäilenpä kyllä useampaa asiaa tarinassasi...
"Nuori" tarkoittaa muutakin kuin 18v ikäistä.
Kiinostaisiko sugardaddy-tyyppinen järjestely?
Masennuslääkitys oli täysin turha, ADHD:tani hoidettiin masennuksena pitkään. En koskaan ole kokenut olevani erityisen masentunut, en ole surullinen, en apaattinen, ei itsetuhoisia ajatuksia. Päinvastoin, olen hyvinkin elämäniloinen ja nauravainen yleensä. Lääkettä söin 2 päivää ja valitettavasti haastattelu osui juuri tuon kokeilun aikaan. Lääkkeestä en saanut mitään muuta kuin apaattisen olon ja vatsavaivoja.
Tällä hetkellä tunnen vain yleistä voimattomuutta, kaikki on kasaantunut hiljalleen. Työtä on vaikea löytää lähes olemattomalla työhistorialla, edellisen työsuhteeni lisäksi minulla ei ole juurikaan työkokemusta. Ikäkin alkaa hiljalleen painaa, muut ikätoverit alkavat jo valmistua korkeakouluista, hankkia perhettä ja ottaa asuntolainaa.
Ystäviä onneksi on jonkin verran enkä ole yksinäinen. Ilman sosiaalisia kontakteja olisinkin varmasti masentunut.
Ammattikouluun hakeutuminen mietityttää, opiskelu oli todella tuskallista. Toisaalta kaipaisin elämääni jonkinlaista rytmiä ja rutiinia, mutta oma pärjääminen huolestuttaa. Olen todella hidas oppimaan ja kaikki tuntuu vaikealta. En ymmärrä oikeastaan mistään mitään, arkistenkin asioiden hoitaminen on haastavaa. Veroilmoitusta väänsin 5 tuntia itkun kanssa ja Kelan papereiden kanssa menee pää solmuun. Aina kun pitäisi käsitellä uutta tietoa tai isoja kokonaisuuksia, tuntuu aivan kuin huimaisi enkä ymmärtäisi enää mistään mitään.
Ap
Sokerideittailu ei kiinnosta, minulla ei ole sellaiseen suhteeseen mitään annettavaa. En ole kaunis enkä hoikka. Ylipainoa on reilut 50kg. Elämässäni harvoja iloja on syöminen ja ruoanlaitto. Leivon myös paljon. En ole teini, ikä alkaa jo lähennellä kolmeakymppiä hiljalleen.
Ap
En usko, että ihminen, jolla on laaja-alaiset oppimisvaikeudet (ennen termi heikkolahjaisuus), kykenisi analysoimaan itseään noin tarkasti. Ja erittelisi, mistä kyse.
Ensin myös kerrot, ettei ole masennusta, haastatteluun mennessä olet aloittanut masennuslääkityksen kuitenkin.
Jos kuitenkin aloitus olisi tosi, niin tsemppiä ja opiskele vaikka ammattiopintoja paremmin työllistävälle sote-alalle...esim. hoiva-avustaja.
Miten nuo laaja-alaiset oppimisvaikeudet ilmenevät? Osaat ainakin kirjoittaa ilman merkittäviä virheitä ja ymmärrettävästi.
Uskotko, että joku setämies voisi olla kiinnostunut panemaan juuri sinua?
Vierailija kirjoitti:
Sokerideittailu ei kiinnosta, minulla ei ole sellaiseen suhteeseen mitään annettavaa. En ole kaunis enkä hoikka. Ylipainoa on reilut 50kg. Elämässäni harvoja iloja on syöminen ja ruoanlaitto. Leivon myös paljon. En ole teini, ikä alkaa jo lähennellä kolmeakymppiä hiljalleen.
Ap
Pulleat naiset on kivoja. En minäkään tykkää tehdä muuta kuin syödä ja pelata pelejä.
M40 120kg
Mitä haluaisit tehdä jos voisit valita työn tai harraastuksen?
Vierailija kirjoitti:
Kiinostaisiko sugardaddy-tyyppinen järjestely?
No mikä ettei. Istun mielelläni naamalle ja nuoletan reijän.
M25 180kg
Voisitko harkita kilttimiestä kumppaniksesi? 🤗
Vierailija kirjoitti:
Sokerideittailu ei kiinnosta, minulla ei ole sellaiseen suhteeseen mitään annettavaa. En ole kaunis enkä hoikka. Ylipainoa on reilut 50kg. Elämässäni harvoja iloja on syöminen ja ruoanlaitto. Leivon myös paljon. En ole teini, ikä alkaa jo lähennellä kolmeakymppiä hiljalleen.
Ap
Huh.. Setämies ei kysykkään sitten mitään.
Osanotot työn menettämisestä.