Lappalaiset olivat pyyntielinkeinojen harjoittajia
Lappalainen on vuosisatoja vanha nimitys nille henkilöille, jotka elivät lappalaiselinkeinoin ja elivät korvessa.
Mielestäni ei ole hienompaa historiaa kuin se, että on elänyt noin ja olen itse siitä ylpeä.
Lappalaisena ja heidän jälkeläisensä haluan, että lappalaissanaa käytetään tässä yhteydessä mahdollisimman paljon. Saamelaiset eivät sitä kuitenkaan omista, eivätkä voi päättää sen kieltämisestä tai uudelleenmäärittelystä. Sellainen on kulttuurista omimista.
Olen toki loukkaantunut siitä, että pyyntielinkeinoissa on heidän mielestään jotain huonoa tai halpaa, mutta nimitys on vanhempi mitä saamelaisten poronhoitoelinkeino.
Kommentit (49)
Olen niin vanha, että muistan lehdistä lukeneeni toistuvia artikkeleita Lapin peurojen olleen uhka poroille. Isännät yrittivät kaikkensa pitää ne erillään, mikä ei onnistunut. Aika tylyä hävittää sitten alkuperäiset ja olosuhteisiin ties miten kauan sopeutuneet peurat. Mikä edes oli syy, ettei peuroja voinut käyttää kuten poroja nykyään? Miksi koettiin, että ne oli aivan pakko hävittää? Samoin majavat? Eläimiä kuolee muutenkin sukupuuttoon, tarviiko ihmisen osallistua hävitykseen. Yritän vain ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:

Kesyporot villiintyivät peurojen sekaan eivätkä olisi olleet enää kesyjä.
Jokainen voi päätellä miten luonnollinen elinkeino tämä on.
Näillä tahoilla tuntuu olevan kova tarve kiistää, että Suomessa on asunut lappalaisia kauan ennen heitä. Tuolla kommenttikentässä yrittää kääntää asian niin, että metsälappalaiset ovat poliittinen liike.
Miten ne oli poliittinen liike joskus 500 vuotta sitten, kysyn vaan? Vai vaaditaan jo tässä historian uudelleenkirjoittamista?
Tuo nainen ei tiedä historiasta vieläkään mitään. Miten ihmeessä hän voi esimerkiksi todentaa sen, kuka on ollut Lapin alkuperäinen asukas? Se on iso paikka. Ensimmäiset jäljet asutuksesta ovat 9000 vuotta vanhoja.
On se lappalaisilla ja saamelaisilla vaikeaa tuo elämä. Minä olen onneksi aito lantalainen.
Miksi muualla asuvat saamelaiset puhuu pohjoisen asioista. Mikseivät muuta itse sinne perinteitä ylläpitämään.
Poroja on aivan liikaa, tuhoavat luontoa. Porojen määrää pitäisi vähentää kestävälle tasolle.
Voisiko pohjoisosat itsenäistyä Suomesta ja järjestää asiat keskenään ilman tukiaisia etelämpää. Enpä usko, että haluaisivat.
Joku ääliöpersu triggeröityi luennomimaan LAPPALAISISTA kun on aina kiva käyttää.mahdollisimman loukkaavaa nimitystä mistä tahansa ihmisryhmästä. On se kova.
Ja ap:n kielititieteen koulutus oli mistä yliopistosta?
Miksiköhän eivät muuttuneet viljelijöiksi vaan syrjäytyivät lappalaisiksi? Ei heitä olisi erottanut muista suomalaisista eikä erota nytkään. Nykyisin tuo poroelinkeino on aikalailla ekologisesti haitalliista petovihoineen. Ehkä muukin elinkeino, ja nythän turismi ja keskukset hoitaa haitat samaan tasoon etelän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo nainen ei tiedä historiasta vieläkään mitään. Miten ihmeessä hän voi esimerkiksi todentaa sen, kuka on ollut Lapin alkuperäinen asukas? Se on iso paikka. Ensimmäiset jäljet asutuksesta ovat 9000 vuotta vanhoja.
Erkkikään ota selvää ihan ensimmäisistä jotka tälläkin niemellä haahuili. Saamelaisia ennen on voinut olla vaikka ketä.
Vierailija kirjoitti:
Joku ääliöpersu triggeröityi luennomimaan LAPPALAISISTA kun on aina kiva käyttää.mahdollisimman loukkaavaa nimitystä mistä tahansa ihmisryhmästä. On se kova.
Entä jos sattuu identifioimaan itsensä lappalaiseksi, ei saamelaiseksi? Miten se on "ääliöpersuna luennoimista?"
Miten suvustani ja perheestäni vuosisatoja käytetty nimi on mielestäsi loukkaava, kun käytän sitä itse omasta ryhmästäni?
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän eivät muuttuneet viljelijöiksi vaan syrjäytyivät lappalaisiksi? Ei heitä olisi erottanut muista suomalaisista eikä erota nytkään. Nykyisin tuo poroelinkeino on aikalailla ekologisesti haitalliista petovihoineen. Ehkä muukin elinkeino, ja nythän turismi ja keskukset hoitaa haitat samaan tasoon etelän kanssa.
Mitäpä se lappalainen olisi viljellyt? Kerropa joku hyvä viljeltävä Lappiin, kun niin tunnut tietävän asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ja ap:n kielititieteen koulutus oli mistä yliopistosta?
En kommentoi asiaa tunnistettavuussyistä, mutta asiaa on tutkittu ja myös oman suvun historian kautta tiedän enemmän mitä sinä.
Vai yritätkö sinä määritellä kulttuurini ja historiani uudelleen?
Jossain päin Lappia in tehty aikoinaan ero lappalaisten ja lantalaisten välille: lappalaiset olivat porotilallisia, lantalaisilla oli lehmien pito pääelinkeinona. Molemmat varmastikin metsästivät ja kalastivat ja marjastivat myös. Etnisyys ei ollut erottava, vaan ammatti/elinkeino/elämäntapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti saamelaiset yrittävät kieltää näiden lappalaisten alkuperäiskansana olon.
"Lappalaisuus" ei ole kansa, vaan paimentolaistyylinen elintapa.
Ei ole paimentolaistyylinen vaan nimenomaan saamelaisuus on paimentolaisuutta. Lappalaisuus oli metsästystä, kalastusta ja keräilyä eli nykylain mukaan luontaiselinkeinojen harjoittamista.
Lappalaisilla ei ollut rahaa, joten vero maksettiin luonnontuotteina, wikipedian mukaan " Esimerkiksi Kemin Lapissa täyttä verosuoritusta vastasi 1500-luvun lopulla kaksi näädän nahkaa, kaksi kiihtelystä (80 kpl) oravan nahkoja tai kahdeksan leiviskää (68 kg) kuivattuja haukia." Jo vain mieki lappalaisten jälkeläisenä maksaisin verot mielelläni oravannahkoina tai kuivattuina haukina. Näätiä vähemmän
Muuallakin maakunnat on antaneet nimensä asukkaille, ei päinvastoin. Pohjanmaalaiset, savolaiset, hämäläiset, nyttemmin pks-seutulaiset. Ei se mahdolinen etnisyys ole peruste asuinpaikan nimityksille.
Vierailija kirjoitti:
Jossain päin Lappia in tehty aikoinaan ero lappalaisten ja lantalaisten välille: lappalaiset olivat porotilallisia, lantalaisilla oli lehmien pito pääelinkeinona. Molemmat varmastikin metsästivät ja kalastivat ja marjastivat myös. Etnisyys ei ollut erottava, vaan ammatti/elinkeino/elämäntapa.
Aiemmin puhuttiin lappalaisista paimentolais- kalastajaelinkeinojen harjoittajina. Ja kun tämä asettui paikoilleen ja perusti uudistilan, alettiin puhua uudistilallisista suomalaisista. Lappalaisuus (saamelaisuus) oli sidottuna elintapaan. Eiväthän saamelaiset nykyäänkään halua mitään geenitestejä saamelaisuutensa varmistamiseksi, vaikka se taitaisi olla varmin keino taustan selvittämiseksi. Sekoittumista on tapahtunut aina.
Monet merkittävistä nykyisistä saamelaisaktivistisuvuista ovat tulleet Norjasta vasta joskus 1800-luvulla. Eli kyllä heidänkin alkuperäisyytensä taitaa olla vähän niin ja näin. Pääosin suomalaiset ja saamelaiset ovat tainneet elää sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän eivät muuttuneet viljelijöiksi vaan syrjäytyivät lappalaisiksi? Ei heitä olisi erottanut muista suomalaisista eikä erota nytkään. Nykyisin tuo poroelinkeino on aikalailla ekologisesti haitalliista petovihoineen. Ehkä muukin elinkeino, ja nythän turismi ja keskukset hoitaa haitat samaan tasoon etelän kanssa.
Mitäpä se lappalainen olisi viljellyt? Kerropa joku hyvä viljeltävä Lappiin, kun niin tunnut tietävän asiasta.
Väistyivät uudemman, viljelevän väestön tieltä koska eivät halunneet samaa. Olihan siinä se Ruotsin vallan alaisuus myös. Näin on kerrottu, en ollut näkemässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti saamelaiset yrittävät kieltää näiden lappalaisten alkuperäiskansana olon.
"Lappalaisuus" ei ole kansa, vaan paimentolaistyylinen elintapa.
Ei ole paimentolaistyylinen vaan nimenomaan saamelaisuus on paimentolaisuutta. Lappalaisuus oli metsästystä, kalastusta ja keräilyä eli nykylain mukaan luontaiselinkeinojen harjoittamista.
Lappalaisilla ei ollut rahaa, joten vero maksettiin luonnontuotteina, wikipedian mukaan " Esimerkiksi Kemin Lapissa täyttä verosuoritusta vastasi 1500-luvun lopulla kaksi näädän nahkaa, kaksi kiihtelystä (80 kpl) oravan nahkoja tai kahdeksan leiviskää (68 kg) kuivattuja haukia." Jo vain mieki lappalaisten jälkeläisenä maksaisin verot mielelläni oravannahkoina tai kuivattuina haukina. Näätiä vähemmän löytyy enkä ole ylpeä siitä, että sukuni on osa
Kyllähän noiden oravien metsästämisessä (nahkaa rikkomatta) ja nahkomisessa sekä haukien pyytämisessä ja kuivaamisessa oma hommansa olisi. Hoituisiko helpomalla kuin tavanomainen ennakonpidätys?
Kyllä, myös Suomessa. Myös historiallisen Suomen alueella.