Minusta tuntuu, että miehet pelkää seksuaalisuuttani, joka minusta huokuu
En ole ikinä pukeutunut avonaisiin tai yli pieniin vaatteisiin, mutta tiedostan kyllä, että minulla on keskivertoa parempi vartalo. Sain siitä kehuja jo alle teini-ikäisenä. Niitä tuli niin nais kuin miespuolisiltakin. Miesmarkkinoilla on vaan ollut kuitenkin kummallista. 2 pitkää suhdetta takana ja pari n.kuukauden mittaista.. Ensimmäisessä pitkässä mies ilmeni täysin estoiseksi. Seksiä meillä ei ollut alun räpeltämisen jälkeen ollenkaan. Toisella kertaa ajattelin, että otan niin kokeneen miehen, että hän ei pelkää naisia millään tasolla. Tapasinkin miehen, joka sanoi minun olevan eroottisimman näköinen nainen, mitä hän oli koskaan tavannut. No, nuoresta 30 vuoden iästä huolimatta mies kärsi yllättäen potenssiongelmista. Minulle hän väitti, että ne johtuivat minun "ahnaasta" asenteesta kaikkeen hyväilyyn ja seksiin. Vaikea vähän uskoa, tai sitten naiset ovat vaan yleensä kylmiä tai jotain vastaavaa. Lopulta tämäkin suhde kaatui seksittömyyteen. Mies ei vaan halunnut, että edes halaan häntä, koska se kuulemma aiheutti ahdistusta hänen kykenemättömyydestään tyydyttää minut. Siis miehet, Vastatkaa ihan rehellisesti, että haluatteko te pohjimmiltaan lahnan, joka ei puhu kiusoittelevia, eikä pussaa myöskään? En vaan ole tavannut vielä eläessäni yhtään oikeasti halukasta miestä. Ja tarkoitan tällä sitä, että seksi olisi muutakin kuin naisen kääntö selälleen ja pari työntöä ja se siitä. Katsotaan ehkä viikon päästä taas seuraavan kerran...
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä se vika ei kuitenkaan ole miehissä! Ettet vaan kuvittele itsestäsi liikoja?
Niin, jos sinussa kumminkin on paljon miesmäisiä piirteitä?
Vai lahnan. Kylläpä olet. Ja peräti 2 "pitempää" suhdetta, jopas!
Vierailija kirjoitti:
Vai lahnan. Kylläpä olet. Ja peräti 2 "pitempää" suhdetta, jopas!
Toinen oli 14 vuotta kestoltaana ja toinen 20 vuotta. Kyllä ne minusta ihan pitkiä suhteita ovat.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vai lahnan. Kylläpä olet. Ja peräti 2 "pitempää" suhdetta, jopas!
Kirjoitin, 2 pitkää suhdetta. En "pitempää". Tarkoituksesi oli ilm.vähätellä.
Ap.
Kuulostaa ap siltä, että seurustelukumppanisi ovat kääntäneet omat ongelmansa (haluttomuus ja impotenssi) sinun syyksesi. Ei normaali, viriili mies pelkää halukasta naista.
En tietysti tiedä miten "pelottava" olet ja suhtaudutko miehiin liian vaativasti, esim. moittimalla jos ei seiso. Itse tiedät varmaan parhaiten oletko oikeasti liian hyökkäävä, vaativa tai pelottava. Jos olet ihan ymmärtäväinen miehiä kohtaan, etkä painosta tai vaadi seksiä, niin silloin vika ei ole sinussa.
Ei kaikki miehet tuollaisia ole.
Miten se seksikkyys sitten huokuu?
No en kyllä ole mielestäni vaatinut seksiä, koska 14 vuoden suhde oli seksitön, ensimmäistä vuotta lukuunottamatta. Mies sai olla ihan rauhassa. Toinen 20 vuoden suhde oli viimeiset 6 vuotta täysin seksitön. Ajattelin taas vain tyytyä, mutta tajusin "kuolevani" kaikella tavalla. Ei suukkoja, ei yhtään mitään. Joten oli parasta lähteä eri teille.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ole mielestäni vaatinut seksiä, koska 14 vuoden suhde oli seksitön, ensimmäistä vuotta lukuunottamatta. Mies sai olla ihan rauhassa. Toinen 20 vuoden suhde oli viimeiset 6 vuotta täysin seksitön. Ajattelin taas vain tyytyä, mutta tajusin "kuolevani" kaikella tavalla. Ei suukkoja, ei yhtään mitään. Joten oli parasta lähteä eri teille.
Ap.
Sulla on käynyt sitten vain huono tuuri miesten suhteen. Toivottavasti löydät vielä mitä etsit.
2 pitkää suhdetta, noin 2 kuukauden mittaista, kirjoitit. Onko sulla muistisairaus? Enkä vähättele, pitäydyn tosiasioissa aina.
Vierailija kirjoitti:
2 pitkää suhdetta, noin 2 kuukauden mittaista, kirjoitit. Onko sulla muistisairaus? Enkä vähättele, pitäydyn tosiasioissa aina.
Itselläsi on lukihäiriö. Ap kirjoitti, että "2 pitkää suhdetta takana JA pari n.kuukauden mittaista.."
ap kuulostaa lahnalta,valitettevasti
Vierailija kirjoitti:
Miten se seksikkyys sitten huokuu?
Luultavasti hyvin leveäreunuksinen pyllyreikä eli runsaasti erotiikan tuoksua erittäviä anaalirauhasia
Yhdistävä tekijä tässä kohtaa on AP. Onko ongelman taustalla sitten AP, AP:n miesmaku vai jokin muu, en osaa sanoa. Voi myös olla että AP:lla on vain huono tuuri tai pelottava munahaukan aura.
ehkä huokuminen helpottuu jos peset sen joskus?
Olet ollut yhteensä 34 vuotta pitkissä suhteissa. Olet siis todennäköisesti yli 50-vuotias. Melkein tekisi mieli todeta, että kyllä tässä on taas ollut molemmissa osapuolissa vikaa. Ei terveellä itsetunnolla ja seksuaalisuudella varustettu 50+v ihminen kirjoittaisi palstalle näin. Jos todella seksi on tärkeää ja seksuaalisuus huokuu, niin seksitön parisuhde ei voi kestää yli 10 vuotta ellei molemmat vain tyydy tilanteessa ja miksi ihmeessä seksuaalisuutta huokuva ihminen ei saisi ulkopuolista huomiota yli tarpeen, parisuhteesta huolimatta.
AP asutko läntisellä Uudellamaalla?
Miten se huokuu? Tämä on kiinnostavaa!
Miten olet voinut olla noin pitkiä aikoja seksittömissä suhteissa, kun kerran olet niin hekumallinen vartaloltasi ja voimakas seksivietiltäsi? Eikö elämä ole mennyt hukkaan?
Kun lukee näitä ap n kaltaisten naisten avautumisia haluttomista miehistä niin ei voi kuin ihmetellä ja harmitella että miksi niitä ei ole minulle tullut vastaan.
M50+
Kyllä normaalisti miehet haluavat naisen joka on haluaa seksiä ja hyväilyä mutta ei kummiskaan mitään kaupungin jakorasiaa. Harvoinpa miehet pelkäävät naisia missään asiassa vaikka naiset aina kuvittelevat niin, eiköhän kyse ole ollut vain huonosta tuurista valitsemiesi miesten kanssa.
Ehkäpä se vika ei kuitenkaan ole miehissä! Ettet vaan kuvittele itsestäsi liikoja?