Miten menee päivärytmit teillä, joilla vauva+taapero kotona?
Moikka!
Minä olen tässä vähän ruukkaamassa tuota rytmiä uuteen uskoon...ennen siis vauva 8kk nukkui aamupäivisn 2h ja iltapäisin 2h. Taapero sitten siinä keskellä päivää sen 2h. Eli aina lapset eri aikaan hereillä eikä äitillä yhtään omaa aikaa!
Nyt ajattelin siis, että vauva menis unille jo aamulla klo 9 (herää kuitenkin jo 7 aikaan) entisen 9.45 sijaan ja nukkuisi vaan sellasen tunnin, puolitoista. Ja menisi sitten iltapäivällä 13 aikaan unille yhdessä veljensä kanssa. Näin minä saisin edes syödä rauhassa ja juoda kenties kupposen kahviakin ilman jatkuvia keskeytyksiä;)
Onkin sitten ihan eri asia, kuinka tämän toteutan kuitenkin lapsia kuunnellen...
Nyt vauva on kahtena aamuna herännyt itsekseen klo 10-10.30 maissa, kun olemme menneet taaperon kanssa puistoon/ulos. Siinä on sitten istuskellut vaunuissa ja pällistellyt maailman menoa. Ihan hyvin on jaksanut. Ja siis nyt ovat yhtä aikaa unilla, mahtavaa!
Miten te muut teette näitten päikkäreiden sovittelujen kanssa? Mä ajattelin, että neiti olisi nyt jo sen verran ' vanha' että hänen päiväuniaan voisi hiukkasen alkaa ' muokkailemaan' ...Tätä ennen ollaan menty niin lastentahtisesti kuin olla ja vaan voi..
e&e 0706/0504
Kommentit (11)
Pinokaveri tässä terve.
Mä olen alusta saakka vähän yrittänyt ohjailla meidän pikku-miehen rytmiä ison-veljen kanssa samaan, siinä aika hyvin onnistuen.
Elikkäs meillä lapset herää siinä 7-8 aikaan (tosin tänäaamuna vauva heräsi jo 6.20! *haukotus*..) ja 7.5kk ikäinen vauva menee pikku-unille (n.30min) siinä 10.00 jälkeen. (ei välttämättä aina nuku näitä pikku-unia.)
Sitten noin puolilta päivin molemmat päiväunille ja vauva nukkuu n.2-3h ja iso-veljensä (n.2.5vuotias) 1-1.5h ja tässä välissä siis äidille kaivattu hengähdystauko.
Yleensä vauva nukkuu vielä pienet unet (n.30min.) n.16.30. (Ei tosin ihan aina ja sitten yritänkin vauvan laittaa aiemmin yöunille.)
Yöunille molemmat menee siinä 20.00-20.30 tai jopa aiemmin. Riippuu tosiaan miten päiväunet on nukuttu.
Tämä rytmi on sopinut tähän asti mainiosti niin äidille kuin lapsillekin. Pikkuhiljaa jätetään noita pikku-unia sitten pois kunhan vauva alkaa osoittaa merkkejä ettei niitä enää tarvitse.
Noista puolen päivän jälkeen olevista päiväunista pidän kyllä kiinni kynsin ja hampain.. ;)
Näin siis meillä.
rapuliini ja pojat 7.5kk ja 2.5v
hienovaraisesti ohjannut vauvan rytmiä siihen, että hän nukkuisi päivän pääpäikkärit samaan aikaan kuin esikoinen. Puolisen vuotta tätä ihanuutta onkin jo kestänyt (vauvalla ikää reilu 7 kk).
Meillä molemmat lapset heräävät aamuisin jo ennen kuutta (valitettavasti), esikoinen usein jo klo 5 herättäen omilla höpinöillään vauvan. Vauva menee päivän ensimmäisille unille (rattaisiin) jo yhdeksän aikaan ja esikoisen kotipäivinä me yritämme lähteä samaan aikaan ulkoilemaan. Vauva nukkuu noin tunnin, joskus vähän enemmän.
Lounasaika meillä on molemmilla lapsilla klo 11.30 ja sen jälkeen (noin klo 12) mennään päiväunille. Vauva nukkuu tuolloin 2-3 h, esikoinen pari tuntia, jos nukahtaa. Nykyisin ei enää ole itsestään selvää, että nukkuisi joka päivä, mutta silloinkin lepää omassa sängyssään ainakin kahteen. Eli minä saan joka tapauksessa itselleni pienen lepohetken joka päivä.
Noin klo 16 lähdemme esikoisen kanssa uudelleen ulos ja aikaisemmin vauva nukahti jossain ulkoilua pienille unille. Nyt hän on jättämässä näitä iltapäiväuniaan kokonaan pois.
Molemmat lapset menevät yöunille klo 20.
Mutta entäs sitten ruokailut? Meneekö nekin yksyhteen taaperon kanssa?
Eilen ja tänään vauva ja isompi söivät itse asiassa kaikki ateriat samaan aikaan. Sekin on aika luksusta, ettei tartte jatkuvasti kökkiä köökin puolella ja olla lappaamassa ruokaa suuhun:)
eli aamupala 7 aikaan, lounas 12 aikaan, välipala 15 aikaan ja päivällinen 17 aikaan. sitten iltapala 19.30 maissa ja nukkumaan.
Kuinka monen vauva ( 7-8kk) nukkuu vain YHDET päikkärit?
Mä en muista enää, koska esikoinen jätti pois tokat unet ja nukkui vaan yhdet, mutta sitäkin pidemmät...
menee meillä tähän tyyliin:
herätys 7.30-8.00, aamupala
ulos 10.30-11.00: vauva ottaa 30min. nokoset ulkona ollessa
lounaalle klo: 12.00-12.30
päiväunille 13.30, herää noin kahden tunnin päästä
päivällinen klo: 16.30-17.00
ja yöunille siinä 20.30-21.00 paikkeilla.
Samaa rytmiä noudattaa 3-vuotias napero, tosin päiväunet voi jäädä toisinaan väliin ja ei nuku mitään nokosia aamupäivällä.
Ruokailurytmi on siitä lähtien ollut sama, kun vauva alkoi syömään kiinteitä. Eli kun esikoinen syö omaa ruokaansa, syötän samalla vauvan. Poikkeuksena aamupuuro, jonka vauva syö vasta sitten, kun koko muu perhe on syönyt omansa.
Meillä esikoinen siirtyi yksiin uniin noin 14-kuisena ja luulen, että myös kakkonen on vähintään vuoden ikäinen, ennenkuin pärjää vain yksillä unilla.
Ja meillä se on onnistunut todella hyvin, eli siitä kun vauva oli 4kk lähtien ovat nukkuneet yht aikaa päikkärit. Ja omaa aikaa parhaimmillaan ollut 3h =)
Nyt alkaa olla eriaikaisuutta kun vauva 9kk ja nukkuu kahdet unet. Aamulla herää 7.30 ja ekat unet nukkuu ulkona ja nyt ollut rytminä 10.30-11.45 eli reipas tunti. Lähdemme ulos noin 9.30 ja vauva sit rattaissa katselee, keinuu tms. ja sit nukahtaa ja sisälle tullaan kun herää.
Isomman unet alkaa olla sit viim 13.30 (2v4kk) ja tänään nukahti yksin!! Tuo on meillä uutta, mutta toivottavasti onnistuu jatkossakin. Ja vauva nukahti juuri n 14.30. Tässä jää nyt joku hetki omaa aikaa ja isompi saattaa nukkua hyvinkin klo 16 asti ja vauva heräilee kans silloin.
..eli ruokailuista sen verran että myös nuo ruokailut olen pyrkinyt hoitamaan molemmilta samaan aikaan siitä lähtien kun vauva alkoi kiinteitä syömään.
aamupala n. 8.00
lounas n.11.00
välipala esikolle joskus 14.00 ja vauvalle vain maitoa 15.00-15.30
illallinen n.16.00-16.30
iltapala n.19.00
vauvalle vielä yritän upottaa maitoa juuri ennen yöunille käymistä.
noiden syöntiaikojen välillä koitan tuputtaa vauvalle maitoa jos vaikka suostuisi ottamaan. on todella huono juomaan sitä nimittäin!
rapuliini
Pojat heräilee noin 8.00 aikoihin. Vauva menee päikkäreille noin 11-12, riippuen koska on herännyt ja ollaanko oltu heti aamulla kerhossa.
Esikoinen ei nuku päikkäreitä, jos nukkuu niin noin 14.00 voi aikaisintaan laittaa unille.
Jos vauva herää uniltaan vasta kolmen aikaan niin en laita toisille päikkäreille lainkaan. Jos herää jo 12.30 niin takuulla laitan, noin klo 15.00.
Eli minä en saa ns. omaa-aikaa lainkaan. Mitäpä tuosta, kun menevät nukkumaan illalla (esikoinen 19-21 väilillä, vauva 20.00 jälkeen) niin minulla on hetki itselleni.
*Aamulla herätään n. klo.8.30-9
*Yhteinen aamupala n.9-9.30 (Molemmille vuorotellen lusikkaa suukkuun, esikoinen vielä laiska syömään itse - voi pari lusikkaa syödä ja sitten haaveilee ruoka suussa, joten tämä onnistuu)
*Ulos n.11.00 Vauva nukahtaa melkein heti ja annan nukkua 15min.
*Lounas n.12.30-13 taas yhtäaikaa, jonka jälkeen molemmat unille.
Molemmat nukkuu 1h-2h (harvoin 3h)
*Klo.15-15.30 välipala (yhtäaikaa, tai sitten isä syöttää toisen)
*Klo.17-17.30 vauvalle maitoa ja joskus ottaa n.30min unet (ei läheskään aina suostu nukahtamaan ja jos on nukkunut vain 1-1,50h unet päivällä niin on krätyinen illalla - mutta kun tämä meidän vauveli on niin omatahtoinen) :)
*Klo.18-18.30 Illallinen (joko yhtäaikaa tai iskä syöttää toisen)
*Klo. 20 iltapesut, puurot, maidot ja nukkumaan :)
Öisin taapero ei syö ja esikoinen yleensä parin tutinlaiton lisäksi n.klo.05 aikoihin juo maitoa :)
Meillä esikoinen nukkui ihan syntymästään asti yhdet päikkärit ulkona vaunuissa aina 2-4h . Useimmiten tuon 3h ja niillä jaksoi sen koko päivän :) (n.klo.12-15 ja yöunille 19.30)
Öisin taapero ei syö /heräile ollenkaan. VAUVA yleensä parin tutinlaiton lisäksi n.klo.05 aikoihin juo maitoa :)
Meillä on äidin kannalta hyvin helppo unirytmi eli 7kk ikäinen vaavi herää aamulla n klo 7 ja käy päiväunille vaunuun n klo 11-11.30. Lähdemme ulkoilemaan yleensä n klo 11, jolloin hetken yleensä vauva jaksaa olla hereillä ja nukahtaa kun touhuilemme isomman kanssa ulkona. Noin klo 12 tullaan isomman kanssa sisään syömään ja hän käy päiväunille n klo 13-15. Ja vauva jatkaa ulkona uniaan noin klo 15 asti eli äitikin saa joka päivä nukuttua pienet päiväunet :) Illalla vauva saattaa nukkua vielä pienet unet eli 15-30 minsaa, tosin ihan aina en saa nukkumaan iltaunia.
Meillä rytmi kääntyi tällaiseksi vauvan ollessa ihan pieni. Ulos lähtiessä siis laitoin hänet vaunuun ja nukahti sinne ja edelleen sama rytmi jatkuu. Ihanaa on ollut kun saa itsekin levähtää hetken...
Taija