Onko teidän lähipiirissä ihmisiä jotka ei pysty hyväksymään toisten onnea?

Vierailija kirjoitti:

Tarviiko sinne someen laittaa mitään? Kaikilla ei ole äitiä, tai isää. Ite ainakin laittasin ja olen laittanutkin välit poikki näihin ketkä postaa äitienpäivää vaalean punaista ihkutusta miten ihanaa on äidin kanssa.

Mitä sinulla on äitienpäivää vastaan?

Mun läheinen ei pysty hyväksymään toisen surua. Häneltä siis kuollut aikuinen lapsi ja aina jos joku sanoo miten paljon on ikävä Sannaa, tämä tiuskaisee että "luuletko ettei mulla ole?!!"

Tai jos hänen kuultensa sanoo miten vaikeaa on ollut päästä yli Sannan kuolemasta, hän alkaa vlttuilla että eihän sulla vaikeaa voi olla, sullahan on lapses elossa.

Ei hyväksy kenenkään muun surevan HÄNEN lastaan. Haudalta sammuttaa ja vie muiden kynttilät pois, jne. Ja kyse ei olisi siitä että kuolemasta olisi vasta vähän aikaa ja olisi edelleen kriisivaihe päällä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ilmeisesti kohtaa kaksi erilaista kokemusmaailmaa tai elämänkohtaloa. Toinen elää ilmeisen tyydyttävää ja onnellista elämää ja haluaa jakaa tämän ilonsa muidenkin kanssa. Ystävä on taas ilmeisesti saanut huonommat kortit elämäänsä ja toisen onnen todistaminen vierestä korostaa omaa epäonnea. Vaikea tilanne noin sosiaalisesti kieltämättä. 

Useimmat jakavat someen vain elämänsä päivänpaisteisen puolen, ja mukana on usein myös ripaus sosiaalista vertailua tai jopa kilpailua. Jos sellaisen katselu tuntuu epämiellyttävältä, kannattanee pysytellä kokonaan poissa somesta, kukaanhan ei pakota siellä olemaan ja näin myös entistä useampi valitsee tehdä. 

Huonompionninen voi opetella iloitsemaan ystävänsä onnesta, eihän toisen onni sinällään ole itseltä pois tai oma epäonni onnekkaamman ystävän syytä. Eikö sitä paitsi aito ystävyys aina toivo, että ystävällä olisi onni myötä? Kateus, negatiivisuus

Eihän se hyväosaisuus tai onnekkuus elämässä ihan noin suoraan mene. On olemassa myös ihmisiä joilla ei ole koskaan mikään hyvin, eivätkä kykene näkemään varsinkaan sitä mikä itsellä on hyvin.

On joo. Välillä on vähän hiljaista kahvipöydässä, kun ei meinaa keksiä mitään mistä valittaa. Muutakaan puhuttavaa ei ole, koska kaveri näyttää loukkaantuvan kaikista positiivisista asioista elämässäni. Itse iloitsen kyllä hänen onnistumisistaan. Mutta jos mainitsen jonkun oman onnistumisen, hän käyttäytyy kuin hän olisi joku uhri, jota elämä heittelee, ja minä Hannu Hanhi jolle vain kaikki ovet avautuvat itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Tarviiko sinne someen laittaa mitään? Kaikilla ei ole äitiä, tai isää. Ite ainakin laittasin ja olen laittanutkin välit poikki näihin ketkä postaa äitienpäivää vaalean punaista ihkutusta miten ihanaa on äidin kanssa.

Miksi? Eikös äitienpäivää just sovi viettää öisin kanssa.

On, mun sisko. En sanonut lapsen todistuksesta mitään, mutta itse kysyi ja vastasin. Suuttui lapseni hyvästä todistuksesta ja sanoi ikäviä kommentteja. On myös kateellinen muiden paremmista palkoista ja eläkkeistä.

Vierailija kirjoitti:

Mun läheinen ei pysty hyväksymään toisen surua. Häneltä siis kuollut aikuinen lapsi ja aina jos joku sanoo miten paljon on ikävä Sannaa, tämä tiuskaisee että "luuletko ettei mulla ole?!!"

Tai jos hänen kuultensa sanoo miten vaikeaa on ollut päästä yli Sannan kuolemasta, hän alkaa vlttuilla että eihän sulla vaikeaa voi olla, sullahan on lapses elossa.

Ei hyväksy kenenkään muun surevan HÄNEN lastaan. Haudalta sammuttaa ja vie muiden kynttilät pois, jne. Ja kyse ei olisi siitä että kuolemasta olisi vasta vähän aikaa ja olisi edelleen kriisivaihe päällä.

Erikoista. Mistä johtuu?

Up