Lue keskustelun säännöt.
Päätin, että nyt eroan
10.01.2025 |
Tässä on pian 4 kk mietitty erotaanko vai ei. Nyt kuitenkin minusta tuntuu, että ei tästä tule enää mitään. Mutta en tiedä, kuinka menen tässä eteenpäin. Puoliso yrittää vielä, että emme eroaisi.
Olen kuitenkin jumissa asian kanssa, enkä tiedä mitä pitää tehdä seuraavaksi kun toinen haraa vastaan.
Kommentit (58)
Kiitti tiedosta vaikka ketään ei kiinnosta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne ensimmäiset askeleet on vaikeimmat
Noh, jos et ole saanut päätöstä tehtyä, tarkoittanee se sitä, että et ole varma. Mitäs jos sen eropohdintaan käyttämäsi ajan laittaisitkin siihen, että pohtisit, miten saisit parannettua liittoasi!
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu vain niin raskaalta.
Tietenkin tuntuu. Ei ero varmaan ikinä helpolla päästä edes silloin vaikka olisi kumpikin samaa mieltä. Ajattele että parin vuoden päästä ero on jo aikaa sitten ohi ja nyt vastaan hannaava puolisokin on päässyt jaloilleen. Silloin olet tyytyväinen että uskalsit ja jaksoit nyt eikä ero ole enää edessäpäin.
Et voi oikein jättää eroamattakaan pelkästään siksi että hän hannaa vastaan ja on raskasta. Muutoin et tule koskaan eroamaan sinulle huonosta suhteesta ja elämään sitä elämää mitä haluat
Vierailija kirjoitti:
Noh, jos et ole saanut päätöstä tehtyä, tarkoittanee se sitä, että et ole varma. Mitäs jos sen eropohdintaan käyttämäsi ajan laittaisitkin siihen, että pohtisit, miten saisit parannettua liittoasi!
Ap taitaa kyllä olla varma mutta pelkää. Ei tunnu kivalta olla se joka sanoo että erotaan vaikka kumppani haluaisi vielä jatkaa. Se tuntuu tosi paskalta. Siihen lisäksi se kun katsoo pidempään vierestä kumppanin surua, pitää hoitaa kaikki asiat kuntoon ja kestää iso muutos. Kynnys on korkea vaikka olisi ihan selvä että tahtoo erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai ero sattuu, silloin kun se tuntuu parhaimmalta ratkaisulta, mutta samaan aikaan vaikealta. Itse yhden eron läpi käyneenä, päätin, että koskaan en sinnittele enää nii kauaa huonossa suhteessa. Olin aiemmin niin huonossa suhteessa, josta en toisen painostamana voinut (muka voinut) lähteä. Lopulta aloin sekoilla, pettää ja voida huonosti. Lopulta otin eron, kun olin täysin tunteeton. Ero ei tuntunut miltään. Mutta tiedän satuttaneeni niin paljon toista pettämisellä, että sitä kaduin
Vierailija kirjoitti:
Jos olen jo tehnyt päätöksen eikä toinen halua mitkä tässä on vaihtoehdot
Vaihtoehtoja ei ole silloin kuin yksi. Eroatte. Kukaan ei voi pakottaa olemaan eroamatta vaikka hän kuinka paljon haluaisi ettei eroa tule. Siinä mielessä jättäjän ja jätetyn toiveet eivät ole tasavertaiset. Se joka ei halua erota ei voi sitovasti vaatia sinua jäämään. Se joka haluaa erota taas voi päättää asiasta ihan yksinkin eikä kukaan asialle voi mitään. Niin sen luulu ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, jos et ole saanut päätöstä tehtyä, tarkoittanee se sitä, että et ole varma. Mitäs jos sen eropohdintaan käyttämäsi ajan laittaisitkin siihen, että pohtisit, miten saisit parannettua liittoasi!
Ap taitaa kyllä olla varma mutta pelkää. Ei tunnu kivalta olla se joka sanoo että erotaan vaikka kumppani haluaisi vielä jatkaa. Se tuntuu tosi paskalta. Siihen lisäksi se kun katsoo pidempään vierestä kumppanin surua, pitää hoitaa kaikki asiat kuntoon ja kestää iso muutos. Kynnys on korkea vaikka olisi ihan selvä että tahtoo erota.
Näin minäkin tulkitsen. On myös roolit: jätetty ja jättäjä. Osa läheisistä saattaa myös asettua näiden roolien toisille puolille.
Vähän samassa tilanteessa. Ollaan avoliitossa, ei avioliitossa. Yhteinen asuntolaina. Minulla isommat tulot ja lapsen hoitoa ajatellen paremmat työajat kuin miehellä. Mies ei pystyisi edes toimittamaan päiväkotiin työaikojaan kun tekee reissutöitä, joiden kestoa ei ikinä tiedä.
Haluan erota, mutta mies kieltäytyy lähtemästä talosta mihinkään. Hän kieltäytyy eroamasta. Hänellä ei riitä tulot siihen että ostaisi minulta osuuteni talosta eikä hänelle kelpaa se että mä ostaisin hänen osuutensa. Mitä teen? Vuokra-asuntoon en suostu muuttamaan lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli teitä on kaksi, niin eroa.
Jos teillä on lapsia, niin menisin parisuhdeterapiaan. Erot ovat kamalia lapsille, samoin vuoroviikkoasumiset.
Kurjaa, että lapset kärsivät, kun vanhemmat eivät osaa käyttäytyä.
Voit aloittaa avioerohakemuksen täyttämisellä ja toimittamisella. Toinen tärkeä on jokin paikka missä asua. Sinun tapauksessa olisi hyödyllistä päästä edes hetkeksi muualle. Noilla muutamalla konkreettisella askelmalla ero alkaa muuttua todeksi myös exälle. Lähde vaikka kaverin luo punkkaamaan jos et kestä olla samassa asunnossa. Kun saat aikaa yksin eikä puoliso ole sinua vierellä jatkuvasti ylipuhumassa ja saamassa aikaan syyllisyyden tunnetta on eron vaatimien asioiden hoitoon helpompi alkaa tarttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tiedän, olemme menneet naimisiin 1985 ja on ollut paljon hyvää mutta paljon huonoa johtuen miehestäni mutta olemme edelleen yhdessä, meilläkin on raha myös ja yhteiset harrastukset, seksiä on mutta nyt näin vanhempana sanon niin ero on parasta jos haluaa olla oikeasti yksin ja näin.
Ap, mitä ajattelet tulevasta? Esim. 4 kuukautta eteenpäin. Onko tilanne vielä sama? Vai olisitko jo uskaltanut lähteä? Voisit odottaa kesää kevyemmin, isoimmat itkut jo itkettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, jos et ole saanut päätöstä tehtyä, tarkoittanee se sitä, että et ole varma. Mitäs jos sen eropohdintaan käyttämäsi ajan laittaisitkin siihen, että pohtisit, miten saisit parannettua liittoasi!
Ap taitaa kyllä olla varma mutta pelkää. Ei tunnu kivalta olla se joka sanoo että erotaan vaikka kumppani haluaisi vielä jatkaa. Se tuntuu tosi paskalta. Siihen lisäksi se kun katsoo pidempään vierestä kumppanin surua, pitää hoitaa kaikki asiat kuntoon ja kestää iso muutos. Kynnys on korkea vaikka olisi ihan selvä että tahtoo erota.
Näin minäkin tulkitsen. On myös roolit: jätetty ja jättäjä. Osa läheisistä saattaa myös asettua näiden roolien toisille puolille.
Siinä myös on yksi iso syy miksi ero voi pelottaa ja sitä empii vaikka olisi varma. Miten perhe, sukulaiset ja ystävät siihen suhtautuvat. Miettii kuka pysyy yhtä vierellä ja kuka ei. Kuka heistä alkaa ylipuhumaan tai kuka suuttuu ja kuka ei. Kanssaihmiset osaavat aiheuttaa paljon turhaa draamaa, surua ja paineita sillo joka eroa enemmän halusi vaikka eivät itse kyseisessä suhteessa olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ammattieroajat näköjään linjoilla kommentoimassa.
Itse olen kiitollinen vaimolleni, joka jaksoi valaa uskoa avioliittoomme, kun itse epätoivoisen ajanjakson heikkona hetkenä puhuin eron mahdollisuudesta.
Palstamamma olisi varmaan kylmästi näyttänyt ovea. Hän ei ole sellainen. Arvostan.
Jep. Arvostan vaimoasi ja sinuakin, että annoitte avioliitolle uuden mahdollisuuden.
Jos liitossa ei ole väkivaltaa, eikä kohtuuttomia päihteitä, niin mikään ei korvaa pitkää avioliittoa lapsineen.
Uusperheen on skitsoa, johon nykyvanhemmat alistaa lapsensa ja joutuvat pakosta sopeutumaan niihin "isä- ja äitipuoli ehdokkaisiin".
Pysyvä liitto on niin arvokas asia, että todella arvostan vanhempia jotka myötä-ja vastamäessä kohtaavat ne haasteet yhdessä
Kaksi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että 73 prossaa katuu eroaan.
Ja samassa tutkimuksessa oli, että 6-18 lapsista 92 prossaa eivät halunneet vanhempien eroa.
Joo-o. Lapset ja nuoret sen tietävät, kahden kodin avainreppana lapset ja nuoret.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli teitä on kaksi, niin eroa.
Jos teillä on lapsia, niin menisin parisuhdeterapiaan. Erot ovat kamalia lapsille, samoin vuoroviikkoasumiset.
Kurjaa, että lapset kärsivät, kun vanhemmat eivät osaa käyttäytyä.
On myös kurjaa kun lapset kärsivät vanhemmista jotka ovat toistensa kanssa onnettomia. Kyllä erota saa ja lapsetkin sen kestävät kun vanhemmat hoitavat eron aikuismaisesti ja lasta muutoksessa tukien.
Psykologina haluan antaa sinulle käytännöllisiä ohjeita tilanteen käsittelyyn. Tämä on vaikea tilanne, joka vaatii sekä päättäväisyyttä että myötätuntoa molempia osapuolia kohtaan.
Ensimmäiseksi, vahvista oma päätöksesi itsellesi. Jos olet todella varma eropäätöksestäsi neljän kuukauden harkinnan jälkeen, sinun tulee pysyä siinä. Horjuminen tai epävarmuuden näyttäminen voi antaa toiselle turhaa toivoa.
Kommunikaation suhteen suosittelen:
1. Järjestä rauhallinen keskusteluhetki ilman häiriötekijöitä
2. Ilmaise päätöksesi selkeästi mutta myötätuntoisesti
3. Kerro, että arvostat yhteistä aikaa ja ymmärrät toisen tunteet
4. Vältä syyttelyä tai vanhojen riitojen esiin nostamista
5. Ole valmis kuuntelemaan, mutta älä lähde väittelyyn päätöksestäsi
Käytännön toimenpiteet:
- Ala tekemään konkreettista suunnitelmaa eron toteuttamiseksi
- Selvitä asumisjärjestelyt
- Hanki tarvittaessa juridista neuvontaa
- Kerro läheisillesi tilanteesta saadaksesi tukiverkoston
- Harkitse ammattiapua itsellesi tämän prosessin läpikäymiseen
Jos puoliso jatkaa vastaan haraamista:
- Pysy rauhallisena mutta päättäväisenä
- Aseta selkeät rajat keskustelulle
- Ehdota tarvittaessa pariterapiaa erotilanteen käsittelyyn
- Muista, että et ole vastuussa toisen tunteista tai reaktioista
On tärkeää muistaa, että eroaminen on prosessi, ei yksittäinen tapahtuma. Anna aikaa sekä itsellesi että puolisollesi sopeutua tilanteeseen. Samalla on kuitenkin tärkeää edetä päättäväisesti, kun päätös on tehty.
Jos tilanne käy liian raskaaksi tai puoliso ei hyväksy päätöstä, älä epäröi hakea ammattiapua. Erotilanteeseen erikoistunut terapeutti voi auttaa molempia osapuolia käsittelemään tilannetta rakentavammin.
Muista pitää huolta myös omasta jaksamisestasi tämän prosessin aikana. Ero on yksi elämän stressaavimmista kokemuksista, joten itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää juuri nyt.
4 kk on lyhyt aika. Kun perheessä on lapsiakin, kannattaa miettiä ihan oikeasti kunnolla, onko ero pakollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattieroajat näköjään linjoilla kommentoimassa.
Itse olen kiitollinen vaimolleni, joka jaksoi valaa uskoa avioliittoomme, kun itse epätoivoisen ajanjakson heikkona hetkenä puhuin eron mahdollisuudesta.
Palstamamma olisi varmaan kylmästi näyttänyt ovea. Hän ei ole sellainen. Arvostan.
Jep. Arvostan vaimoasi ja sinuakin, että annoitte avioliitolle uuden mahdollisuuden.
Jos liitossa ei ole väkivaltaa, eikä kohtuuttomia päihteitä, niin mikään ei korvaa pitkää avioliittoa lapsineen.
Uusperheen on skitsoa, johon nykyvanhemmat alistaa lapsensa ja joutuvat pakosta sopeutumaan niihin "isä- ja äitipuoli ehdokkaisiin".
Pysyvä liitto on niin arvokas asia, että todella arvostan vanhempia jotka myötä-ja vastamäessä kohtaavat ne haasteet yhdessä
Kaksi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että 73 prossaa katuu eroaa
Oletko eronnut vai mistä tiedät? Jos sinuakin alkoholisti hakkaisi tai pettäisi, saattaisi mieli muuttua.
Ehkä olette vain eri vaiheissa eroprosessissa?