Muut kerrostalossa asuvat. Tiedätkö aina milloin naapurissa pannaan?
Kommentit (7)
pari vuotta sitten asuimme kämpässä, jossa yläkerran naapurit harrastivat NIIN äänekästä sekstaamista, että lapsetkin heräsivät ihmettelemään, että tekeekö siellä joku jotain pahaa toiselle. Ja kesäaikana harrastivat hommiaan ikkunat auki. HUUSIVAT välillä suoraa huutoa ja sänky nitisi ulvahdusten ja huutoäänen tahdissa. Kuului pitkälle kadulle saakka. Näimme joskus ihmisiä, jotka pysähtyivät öiseen aikaan talomme kohdalle ihmettelemään ääntä. Ja ei tullut nauhalta, joska tosiaan aina homma alkoi " hetekan" natinalla ja siitä siiten äänekkyys kasvoi kasvamistaan.
Jokusen kerran koputtelimme kattoon mopinvarrella, kun kerta kaikkiaan kuulosti niin eläimelliseltä ja tosiaan lapsetkin alkoivat heräilemään siihen huutoon. Koputuksesta ymmärsivät sentään olla hieman hiljempaa.
Olivat yksi syy, miksi muutimme pois.
Eivät onneksi asuneet siellä kauaa koska harrastivat seksiä kellon tarkkuudella joka ilta. Arvatkaa oliko kiva yrittää nukkua kun tiesi että kohta se alkaa taas....Sänky oli vielä seinässä kiinni joten natinat sun muut kyllä kuului:(
Saattaa olla että meidän sängyn natina kuuluu kyllä alakertaan, mut äänet kyllä ei;)
ja vähän liian usein kuuluu naapurin tapahtumat meille, on aika kovaääninen perheen eläkeläismies.
Joskus opiskeluaikana mun naapurissa asui pariskunta joka piti niin kauheeta meteliä tai lähinnä se nainen että välillä heräs siihen jörnintään.
tilitti tuossa taannoin illanistujaisissa.