Opettajan elämästä. Pakko jakaa

Olen ollut opettaja yhteensä parikymmentä vuotta. Toimin ensin pitkään aikuisopetuksessa ja siirryin muutamia vuosia sitten yläkouluun, koska kaipasin vähän muutosta ja haastetta. Alku teinien kanssa oli ihan tuskaa, ensimmäiset vuodet meni ryhmän käsittelyn jälleenoppimiseen. 

Aloitin nyt viime syksynä uudessa koulussa. Oppilaat ovat aika laidasta laitaan, ja yhden ryhmän kanssa vuoden ensimmäinen tunti oli pahempi kuin ikinä koskaan kenenkään kanssa. Oppilaat lähes kirjaimellisesti hyppivät seinille ja silmille. Yleensä uudet, tuntemattomat oppilaat oppilaat ovat ensimmäisellä tunnilla vähän etäisiä ja varovaisia, nämä eivät ollenkaan.

No, koko syksy on ollut tavoille opettelemista, niin oppilaille kuin minullekin. Olen toistanut käytökseen liittyen samoja asioita tuhansia kertoja ja ajatellut, ettei tästä koskaan tule mitään.

Ja sitten tänään! Meillä oli luokan kanssa kaksoistunti ja ne ovat yleensä olleen ihan äärimmäisen rankkoja, olen poistunut sieltä täysin naattina. Tänään vaan tapahtui jotain aivan uskomatonta. Koko kahden tunnin pakkaus meni kuin siivillä ja meillä kaikilla oli tosi kivaa. Oppilaat viittasivat, kysyivät kysymyksiä, osallistuivat. Eivät häirinneet, jutelleet tai tehneet omiaan.  Kukaan ei kiukutellut - yksi tyttö meinasi alkaa mököttää, mutta sain hänen mielensä muutettua ja hän osallistui sitten täysillä ihan koko ajan. Luokan heikoin, ujo oppilas kyseli tarkennuksia monta kertaa. Aivan käsittämättömän ihana tunti. 

En usko, että olen koskaan ollut ammatillisesti näin onnellinen! Tämä tunne on jotain aivan mieletöntä, ja haluan nyt vaan nauttia siitä vähän aikaa. Olen ilmeisesti saanut jotain aikaan tässä ryhmässä, se tuntuu ihan uskomattomalta. Ensi viikolla tilanne on varmaan jo muuttunut, mutta ainakin olen saanut kokea tämän ihmeen.

Onko teillä vastaavia onnistumisen kokemuksia omalta alaltanne?