Masennuitko, kun koirasi/kissasi lopettaisin/jouduit luopumaan siit
Masennuitko useaksi viikoksi tai kuukaudeksi kun koirasi jouduttiin lopettamaan? Riippuulo se siitä, johtuiko eutanasia korkeasta iästä vai tuliko se äkillisesti esim. Tapaturman takia?
Tai jos sinun oli pakko luopua lemmikistä esim. Elämäntilanteen takia?
Kommentit (12)
Mun kaikki lemmikkini ovat eläneet pitkän ja hyvän elämän. Ei siis ole kokemusta siitä, että eläin olisi kuollut nuorena tapaturmaisesti tai se olisi pitänyt jonkun äkillisen vakavan sairauden tai muun syyn vuoksi lopettaa nuorena. Tietenkin luopumispäätös on joka kerta ollut raskas, mutta olen kuullut sanottavan, että suurinta rakkautta lemmikkiään kohtaan on antaa sen mennä, kun aika on. Ja surua olen tuntenut lemmikin kuoleman jälkeen, mutta en ole kuitenkaan masentunut sen vuoksi.
Edesmennyt 19-vuotias kissani oli 5 ja puoli vuotta sitten jo niin huonossa kunnossa, että lopun tulo ei ollut mikään yllätys, eikä sellaisena tullut. Kun mirrin munuaisten todettiin lopulta kärventyneen täysin, teimme eläinlääkärin kanssa ainoan oikean ratkaisun.
Sen verran vaikea paikka oli tietysti, että 7 kissan jälkeen en ole kyennyt enää ottamaan kahdeksatta.
Meiltä on menehtyny monta koiraa, kaikki muut paitsi 1 vanhuuteen, onhan se aina iso menetys jos on tottunut siihen että se 10 vuotta vipeltää jaloissa ja yhtäkkiä sitä ei enää ookkaa.
Surin. En masentunut. Sureminen on ihan luonnollista.
Kissa söi, lepäsi ja halusi ulos. Puin ulkoiluvehkeet kissalle ja itselleni kenkiä jalkaan laittaessa se kuoli eteiseen, jonkinlainen sydänpysähdys. Siitä saakka ei ole oikein mikään naurattanut pian 10 v.
Ei menneisiin voi vaikuttaa. Sitä teki minkä osasi. Kuolleet saa olla taivaassa, surevat saa surra rauhassa ja päivä kerrallaan.
Isä piti kissan jaloista kiinni ja räiskäytti täysillä saunan takana kivijalkaan pää edellä. Jäämille kaivettiin hauta ja oli hautajaiset. Poimin kukkasia ja laitoin hautakohtaan tontille. Pesin vedellä ja rätillä kivijalan. Lauloin kissalle ja rukoilin kädet ristissä. Ei tuntunut oikeastaan missään. Sekään. Olin 7-8-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Isä piti kissan jaloista kiinni ja räiskäytti täysillä saunan takana kivijalkaan pää edellä. Jäämille kaivettiin hauta ja oli hautajaiset. Poimin kukkasia ja laitoin hautakohtaan tontille. Pesin vedellä ja rätillä kivijalan. Lauloin kissalle ja rukoilin kädet ristissä. Ei tuntunut oikeastaan missään. Sekään. Olin 7-8-vuotias.
Ihan kuin olisin lukenut otteen kaunokirjallisuudesta. Tiivistetty hetki, muutama lause. Jonkun elämästä.
Sivusta
Maalla kasvaneena navettakissan pentuja ei kaikkia voitu pitää, oli ihan luonnollista, että osa laitettiin apulantasäkkiin ja auton pakoputken päähän ja kaasutettiin. En muista koskaan surreeni, edes lapsena, erityisesti eläinten kuolemaa. Nyt aikuisena leikatut kissat ovat olleet lemmikkejä ja eläneet noin 20v, nyt on vasta kolmas aikuisikäni kissa, hauska seuralainen, mutta tuskin pitkää suruaikaa tulee hänkään saamaan.
Yks koira lopetettiin kun oli pahanlaatuinen kasvain. Ell tuli kotia lopettamaan.
Toinen koira kuoli sisäiseen verenvuotoon. Oli ilmeisesti jossain sisäelimessä kasvain joka repeytyi. Koira vietiin kiireesti eläinlääkäriin mutta kuoli leikkauspöydälle.
Näistä nyt aikaa noin 4-5v
Kyllä olin masentunut kummastakin. Jouduin jäämään saikulle. En kyenny töihin vaikka yritin. Onneksi mulla on tosi hyvä ja ymmärtäväinen pomo.
Nyt tuo yksi koira on kohta 14v ja pelottaa millon sekin kuolee.
En tiedä pystynkö enää tämän jälkeen ottamaan uutta koiraa. En vaan kestä millään näitä menetyksiä. Se on niin kamalaa 😩
Kaikki kissani ovat kuolleet luonnollisen kuoleman vanhuuteen. Toki surin aikani jokaista, mutta en masentunut. Nyt vanhemmiten en ole enää hankkinut uusia kissoja tai muitakaan eläimiä. En vain enää jaksa hoitaa, ei siis johdu masennuksesta.