VAROITUS: Kun Sanna-Leena päätti lopettaa Ozempicin käytön, dramaattiset seuraukset järkyttivät (IS)
Jos aloittaa tuon lääkeen oot joko koukussa lopun ikääsi tai paino tulee 2x takaisin.
Että sellainen ihmelääke. Noh, valmistajalle toki on.
"
Puolitoista vuotta poissa ollut piina palaa elämääni rytinällä. Huomaan ajattelevani ruokaa liki pakonomaisesti. Syön suurempia annoksia, ja napostelusta ei ole tulla loppua. Ero aiempaan satunnaiseen joulusuklaan maisteluun on raju.
Ymmärrän, ettei lääkkeen teho ollutkaan hiipunut olin vain saavuttanut sen painon, mitä tällä annostuksella voi saavuttaa.
Minua piinaa asiantuntijoiden ruokahälyksi nimittämä tila. Kiloja ehdin vain viikossa kerryttää yli kaksi.
Keho pyrkii kaikin keinoin pinnistelemään takaisin siihen alkupainoon. Se on vain raakaa biologiaa. Sen vuoksi voi olla, että ruokahäly palaa takaisin vielä entistä voimakkaampana, Pietiläinen selittää.
"
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Yksi kilo painoa vastaa noin 7 000 kilokaloria, joten 2 kilon painonnousuun tarvitaan yhteensä noin 14 000 kilokalorin ylijäämä viikossa.
Esimerkiksi, jos päivittäinen energiantarpeesi on 2 500 kcal, sinun tulisi syödä 4 500 kcal päivässä.
Nyt kyllä ollaan syöty kuin possu. Oikein mätätty fazerin sinistä, sipsiä ja kokista kaksin käsin.
Täytyy tuossa olla kyse muustakin. Kaikki tietävät että painon muutos on joskus mysteeri. Ei todellakaan mätetä kaksin käsin mitään ja silti kiloja tulee.
Vierailija kirjoitti:
EIkö ole jännä, että saarnataan kehopositiivisuuden puolesta, mutta jokainen lihava on valmis käyttämään Ozempicia?
Koska lääkefirmat haluavat päästä sanomaan kaikessa viimeisen sanan.
Vierailija kirjoitti:
EIkö ole jännä, että saarnataan kehopositiivisuuden puolesta, mutta jokainen lihava on valmis käyttämään Ozempicia?
Vaikka kuinka paljon on kehopositiivisuutta, niin silti ylipainoisia ihmisiä kohdellaan maailmalla kuin roskaa ja muutenkin sinua kohdellaan paremmin kuin ylipainoisia, jos olet normaalipainossa tai alipainoinen.
Ei kaikki jaksa loputtomiin sitä, että heitä kohdellaan huonosti
Suomennan otsikon.
"Läski ei muuttanut tapojaan, joten paino tulee takaisin."
Vierailija kirjoitti:
Yksi kilo painoa vastaa noin 7 000 kilokaloria, joten 2 kilon painonnousuun tarvitaan yhteensä noin 14 000 kilokalorin ylijäämä viikossa.
Esimerkiksi, jos päivittäinen energiantarpeesi on 2 500 kcal, sinun tulisi syödä 4 500 kcal päivässä.
Nyt kyllä ollaan syöty kuin possu. Oikein mätätty fazerin sinistä, sipsiä ja kokista kaksin käsin.
Tämä on laskennallinen. Kukin keho toimii kuitenkin yksilöllisesti. Eihän allergioitakaan muuten olisi.
Aineenvaihdunnassa on eri moodeja. Ne kulutukset on laskettu toimivan perusaineenvaihdunnan mukaan.
EIkö ole jännä, että saarnataan kehopositiivisuuden puolesta, mutta jokainen lihava on valmis käyttämään Ozempicia?