Emätinorgasmi on ihan yliarvostettu juttu!
Sain eilen elämäni ensimmäisen G-piste/emätinorgasmin, eikä se ollut yhtään sen parempi kuin hyvä klitorisorkkukaan! Olen ihan pettynyt, luulin että kyse on jostain ihan maagisesta ja tajunnanräjäyttävästä kokemuksesta. Tosin klitorisorgasminikin ovat kyllä aina olleet tosi hyviä enkä ole jäänyt kaipaamaan yhtään parempaa, siksi en ole aiemmin suuremmin tuota emätinorkkua yrittänytkään.
Kommentit (17)
toiset orkut tuntuvat klitan puolella, toiset emättimessä supisteluna. Ja sitten on sellaisia, jotka tuntuvat molemmissa, yleensä alkavat klitoriksen puolelta siirtyen emättimen supisteluun. Kaikki ovat aivan yhtä hyviä orgasmeja.
Vierailija:

ja siksipä en usko moiseen emätinorkkuun tai g-pisteeseen lainkaan.
kysehän ei ollut siitä, että orgasmit olisivat laimeita kummallakaan tavalla. Ilmeisesti sitten vain ne klitorisversiotkin ovat minulla sen verran voimakkaita, että siihen ei paljon lisäämistä ole. Mutta kuten sanottu, eipä ole tarvettakaan. : )
Ja epileptiselle vispaajalle vielä: Kummallista että vedit tästä herneen nenään, toivottavasti tuli jo pois.
Sinä et ole kokenut ilmeisesti koskaan emätinorgasmia. Siihen ei tarvita klitoriskiihotusta lainkaan.
on jäänyt vielä yhdentyyppinen orgasmi käsittelemättä: Anaaliorgasmi.
Anaaliorgasmi on minulla lähes yhtä voimakas kuin emätin- ja klitorisorgasmi. Aivan ihana siis sekin.
Kaikki niistä voivat olla joko voimakkaita tai laimeita. Mitään poppakonstia takuuvarmaan voimakkaaseen orgasmiin en ole keksinyt. Kaikki riippuu tilanteesta.
Vierailija:
Sinä et ole kokenut ilmeisesti koskaan emätinorgasmia. Siihen ei tarvita klitoriskiihotusta lainkaan.
Jos emätinorgasmi on emättimen supistelua - niin sellaista olen kyllä kokenut. En oikein usko, että emättimellä olisi miljoonaa erilaista tapaa supistella.
Vierailija:
Jos emätinorgasmi on emättimen supistelua - niin sellaista olen kyllä kokenut. En oikein usko, että emättimellä olisi miljoonaa erilaista tapaa supistella.
Emätinorgasmilla kai tarkoitetaan orkkua, joka " lähtee" emättimestä ja tuntuu lähinnä siellä.
Vierailija:
Emätinorgasmilla kai tarkoitetaan orkkua, joka " lähtee" emättimestä ja tuntuu lähinnä siellä.
saattaa se orkku silti tuntua lähinnä vain emättimessä. Varsinkin, jos on penis sisällä. Kuitenkaan ilman sormia/suuta en orkkua saa.
siis tajunnan räjäyttävät, klitta-orkku on sellainen nopea orkku, mut emätin-orkku on pitkään kestävä
Vierailija:
siis tajunnan räjäyttävät, klitta-orkku on sellainen nopea orkku, mut emätin-orkku on pitkään kestävä
eli välillä ehkä minuutinkin.
Minulla ne kestävät yleensä viidestä kymmeneen minuuttiin.
En tarvitse muuta liikuntaharrastusta kuin muutaman tunnin orkkuhorkat kerran pari päivässä. Tehokkaampaa kuin spinning.
emätinorgasmin, hermotukset menevät niin että myös se orkku on siellä voimakkaampi ja toisilla on klitorispainoitteisempi alapää, jolloin orkku tulee sitä kautta helpommin ja voimakkaammin?
Itse saan nopeahkosti voimakkuudeltaan vaihtelevia klitorisorkkuja ja tosiaan, voimakkuuteen vaikuttaa se jälkikosketus tosi paljon. Sitten saan myös pelkällä, aika pitkäkestoisella G-pistehieronnalla orkun, kun mies hieroo sitä kädellä (munalla ei onnistu millään).
Mulla klitorisorkku on yleensä se voimakkaampi, mutta joskus kiihotus lähtee enemmän G-pisteestä ja sitä himoa ei klitorisorkku poista. Seitsemänkin klitorisorkun jälkeen G-piste on sykkinyt vaatien omaansa. Toisinaan kiihottuminen tuntuu enemmän klitoriksessa ja silloin on turha hinkata G-pistettä tai ainakin saa urakoida kauan.
mutta kyllä se tuntuu taivaalliselta. Tiesittekö, että naisilla on peräsuolessa samanlainen " G-piste" kuin miehillä? Itse saan maata järisyttäviä orgasmeja, kun mieheni panee minua pyllyyn samalla kun itse laitan dildoa pimpsaan ja hieron klitorista! Aijai, rupeaa oikein tekemään mieli kun ajatteleekin näitä meidän leikkejämme :)
Vierailija:
anaaliorgasmin
täytyy olla ihan perseestä. heh
Älä yleistä.
Vierailija: