Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun kuulet itseesi kohdistuvaa arvostelua/moitetta niin miten reagoit?
04.01.2025 |
Etenkin siis jos sitä ei anneta naamatusten vaan kuulet sen marmatuksen vaikkei sitä (ehkä) olekaan korvillesi tarkoitettu.
Mitä teet, ajattelet ja miten suhtaudut?
Itse olen huomannut, että vaikka yritän ignoorata moisen ja ajatella, että ajatelkoon kuten haluaa niin silti jokin alitajunta tai vastaava saa aikaa hirmuisen tärinän/vapinan jolle ei itse voi mitään ja pulssi nousee hurjan nopeaksi ja yleensä tulee vielä päänsärkykin pienellä viiveellä. Ja joo, kädet menee ihan umpijäähän.
Mietin vaan että onko tällainen normaalia. Ja sitäkin kyllä, että jos ei ole niin miksi reagoin noin.
Olen kyllä sellainen, että menen aina ihan lukkoon konfliktitilanteessa tai just kun saan naamatusten palautetta vaikka pomolta enkä osaa oikein sanoa mitään tai sitten vaan myötäilen että joo, näinhän se on ja saatan myös pyytää anteeksi. Sitten vasta jälkeenpäin tulee mieleen ns suorat sanat tai kaikki mitä olisi pitänyt ymmärtää sanoa siinä tilanteessa ja perustella se oma kanta / näkemys eikä vaan niellä ja hyväksyä kaikkea.
Kommentit (29)
Yleensä en jaksa enää edes välittää, ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu se aina tosi ikävältä, mutta koitan ajatella sen kuuluvan elämään, kukaan kun ei ole täydellinen eikä kaikkia voi miellyttää. Lisäksi osa ihmisistä on negatiivisia muutenkin.
Ensimmäinen reaktio on oh my god, olenko tehnyt jotain väärin ja ristiinnaulataanko mut nyt tästä... Sitten valitsen ottaa palautteen vastaan, arvioida, pitääkö se paikkansa ja parantaa tapani, jos tarvetta. Olen saanut työnantajilta kiitosta siitä, että otan hyvin kritiikkiäkin vastaan.
Saan hyvin harvoin negatiivista palautetta, paitsi töissä ehkä 1-2 negatiivista asiakaspalautetta vuodessa. Työskentelen siis Espoossa, joka on varmaan Suomen isoin ammattivalittajakeskittymä, ja negatiiviset palautteet on pakollinen osa tätä työtä. Pomo myös hyvin ymmärtää tämän ja kertoo palautteet hyvin ystävällisesti, silti tilanteet on todella epämiellyttäviä, just kauhea sydämen hakkaus ja pelkään että alan itkeä.
Yksityiselämässä en ole saanut todellista negatiivista palautetta vuosikausiin jos miehen perusmarmatusta ei lasketa. Nuorempana oli kaksi tilannetta, kun hyvä ystäväni (molemmilla kerroilla eri) antoi negatiivisen tyyliin yli tunnin kestävän palauteryöpyn. Molemmat oli äärimmäisen epämiellyttäviä tilanteita ja löi leimansa suhteellemme pysyvästi. Olin myös todella lammasmainen k.o. tilanteissa, pyytelin vain anteeksi ja jälkikäteen tuli sitten mieleen että olihan toisellakin henkilöllä osuutensa, mutta en halunnut missään nimessä enää palata epämiellyttävän "keskustelun" teemoihin.
Aloittajan reaktio kertoo psyykkisestä traumasta,jota hän ei ehkä tiedosta olevankaan. Kyse on taistele tai pakene reaktiosta, joka on meissä alkukantaisissa osissa aivojamme. Millainen taustasi on? Oletko ollut esim koulukiusattu, tai jotenkin muutoin alistettu,kokenut väkivaltaa,pelkoa? Sinun olisi hyvä tutustua näitä asioita koskevaan kirjallisuuteen, elämä on todella raskasta, jos ei kykene pitämään puoliaan -alistajia, valehtelijoita,mustamaalaajia ym törkeitä hyväksikäyttäjiä on maassamme todella paljon ja heikko yksilö tunnistetaan näiden toimesta nopeasti. Se osa kultturiamme,jonka rakentumisen ymmärtää kun tutkii historiaa-ihminen on ihmiselle susi. Mutta etsi tietoa näistä reaktioista ja niiden hoitamisesta itse. Muista:sinun mjielipiteesi on arvokas, ylitsesi ei saa kävellä,sinua ei tule kohdella huonsti ja sinulla on aina oikeus kysyä perusteita. Muista elämäsi varrella aina myös kysyä: miksi,mitä tarkoitusta varten ja kuka tästä hyötyy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä selän takana marmattajilla on ongelmia itsellään. Ei kannata välittää. Asiallinen aaiakaspalaute on asia erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellekin tulee tuollainen stressireaktio herkästi. Johtunee 90-luvun opettajista joista jotkut kohtelivat epäreilusti sekä myöhemmistä kahdesta huonosta esihenkilöstä. Onneksi opiskelin aikuisiällä lisää ja sain hyviäkin kokemuksia. Myös pari ihanaa työnantajaa saivat minut ymmärtämään että epäreilua palautetta ei tarvitse ottaa vastaan.
Kun sain lapsia ja toiselle osui epäreilu hoitaja- jouduin perustelemaan kantani ja lasteni kasvun tukemiseksi olen opetellut nyös puolustamaan itseäni.
Nykyään minulla olisi pokkaa mennä ap,n kuvailemassa kuvitteellisessa tilanteessa kysymään, että "anteeksi, kuulinko oikein että keskustelit minusta- toivon että tuot jatkossa palautteet suoraan minulle koska muuten en pysty toimimaan toivotulla tavalla. Ja huomautan myös, että olisi asiallista keskustella minun kanssa eikä levittää.tällaista takana päin". Näin toimimalla osoitat ettå olet kiinnostunut kuulemaan palautetta mutta osoitat samalla sen, että et ole kynnysmatto. Mikäli toiminta toistuu, ota yhteyttä ylemmälle taholle ja kerro tapahtumista (itse saattaisin kertoa joka tapauksessa)
Tsemppiä- tiedän miten vaikea tilanne tuo on mutta pää pystyyn- takana päin juoruilu ei ole rakentavaa palautteen antoa
Kiitos kaikille vastaajille. Jäin eilen niin miettimään tuota traumamahdollisuutta että hups vaan palsta olikin sitten jo kiinni ja se pitkä viestini katosi ties mihin.
Mutta kyllä mulla on koulukiusaamistaustaa ja muutenkin lapsuudessa sellaista "sä et tiedä/osaa/tajua mistään mitään"- tyyppistä kasvatusta nolaamisella ja nöyryyttämisellä höystettynä. Etenkin toinen vanhemmista oli taitava ylenkatsomaan muita ihan kaikessa ja pitämään ainoastaan omia ajatuksia/haluja/tarpeita tärkeinä, merkityksellisinä ja ainoina oikeina. Nuorena (aikuisena) olen sitten tullut toistuvasti niin ghoustatuksi kuin ulkopuolelle pullautetuksikin etten enää oikein uskallakaan olla sosiaalinen tai tutustua uusiin ihmisiin.
Mutta voiko se tosiaan vaikuttaa näin? Etenkin kun tosiaan yritän suhtautua just tuollaisella aivan sama- asenteella ja tiedän itse, etten ole tehnyt / sanonut mitään väärää tai pahaa niin silti kroppa reagoi tuollaisella vapinalla / tärinällä ym kummalla. Joskus kyllä vääntää vatsaakin ja maha menee löysälle vähän samalla tavoin kun jännittää jotakin.
Outoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei haittaa ollenkaan. Elän kunniallisesti. Enemmän koskettaa itsekritiikki.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä en jaksa enää edes välittää, ihan sama.
Onko tuo siis se seuraava vaihe tästä, kun jo ajatuksen tasolla yrittää olla välittämättä, mutta kroppa edelleen reagoi kuten reagoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niillä selän takana marmattajilla on ongelmia itsellään. Ei kannata välittää. Asiallinen aaiakaspalaute on asia erikseen.
Varmasti, mutta ei tuo reagoiminen ole tahdonalaista vaan sitä alkaa täristä/vapista ja pulssi kohoaa ja alkaa vähän kuin närästämään vaikka kuinka ajattelee että aivan sama ja mitään aiheellista syytä marmatukselle ei oikeasti ole.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan reaktio kertoo psyykkisestä traumasta,jota hän ei ehkä tiedosta olevankaan. Kyse on taistele tai pakene reaktiosta, joka on meissä alkukantaisissa osissa aivojamme. Millainen taustasi on? Oletko ollut esim koulukiusattu, tai jotenkin muutoin alistettu,kokenut väkivaltaa,pelkoa? Sinun olisi hyvä tutustua näitä asioita koskevaan kirjallisuuteen, elämä on todella raskasta, jos ei kykene pitämään puoliaan -alistajia, valehtelijoita,mustamaalaajia ym törkeitä hyväksikäyttäjiä on maassamme todella paljon ja heikko yksilö tunnistetaan näiden toimesta nopeasti. Se osa kultturiamme,jonka rakentumisen ymmärtää kun tutkii historiaa-ihminen on ihmiselle susi. Mutta etsi tietoa näistä reaktioista ja niiden hoitamisesta itse. Muista:sinun mjielipiteesi on arvokas, ylitsesi ei saa kävellä,sinua ei tule kohdella huonsti ja sinulla on aina oikeus kysyä perusteita. Muista elämäsi varrella aina myös kysyä: miksi,mitä tarkoitusta varten ja kuka tästä hyötyy?
Onko sitten ok että muut ihmiset on raadollisia, röyhkeitä, päällepäsmäreitä ja v-ee-mäisiä ilman että joutuvat siitä vastuuseen?
Vain koska usein laumana käyvät sen oletetun heikon kimppuun? Ehkä saavat siitä jopa nautintoa ja paremmuuden tunnetta. Tämäkö on uusi normaali tänä päivänä, että alistetun ja arvostellun pitäisi hankkia apua ja terapiaa?!?!?!?!? Käsketään kasvattaa paksumpi nahka.
Olen opiskellyt ja työskennellyt 6:ssa eri maassa, eikä missään maassa ole näin paljon kiusaajia kuin Suomessa. Aikuiset pahempia kuin lapset, eikä jää epäselväksi kenestä ne lapset ottaa kotonaan mallia. Muissa maissa oli enemmän tiimityötä ja kaikki tiesivät hyötyvänsä kun kannustetaan muitakin. Suomessa jokainen sooloilee ja pelaa röyhkeästi omaan pussiin, ja mustamaalaa ja kiusaa muita saavuttaakseen haluamansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä ne arvostelijat vaikuttavat noin objektiivisesti katsottuna, tuleeko jotain mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastaajille. Jäin eilen niin miettimään tuota traumamahdollisuutta että hups vaan palsta olikin sitten jo kiinni ja se pitkä viestini katosi ties mihin.
Mutta kyllä mulla on koulukiusaamistaustaa ja muutenkin lapsuudessa sellaista "sä et tiedä/osaa/tajua mistään mitään"- tyyppistä kasvatusta nolaamisella ja nöyryyttämisellä höystettynä. Etenkin toinen vanhemmista oli taitava ylenkatsomaan muita ihan kaikessa ja pitämään ainoastaan omia ajatuksia/haluja/tarpeita tärkeinä, merkityksellisinä ja ainoina oikeina. Nuorena (aikuisena) olen sitten tullut toistuvasti niin ghoustatuksi kuin ulkopuolelle pullautetuksikin etten enää oikein uskallakaan olla sosiaalinen tai tutustua uusiin ihmisiin.
Mutta voiko se tosiaan vaikuttaa näin? Etenkin kun tosiaan yritän suhtautua just tuollaisella aivan sama- asenteella ja tiedän itse, etten ole tehnyt / sanonut mitään väärää tai pahaa niin silti kroppa reagoi tuollaisella vapinalla / tärinällä ym kummalla. Joskus kyllä vääntää vatsaakin ja maha menee löysälle vähän samalla tavoin kun jännittää jotakin.
Outoa.
ap
Minulla sama. Vanhempien työn takia muutettiin aika usein, vaihdoin koulua kolmen vuoden välein. En koskaan sopeutunut, silti olin se luokan paras ja hiljainen, ja aika suosittukin koska oli paljon harrastuksia. Piti saada kympit tai vähintään ysi, tai koin epäonnistumista. Kotona kysyttiin että saiko jotkut muut kymppejä kun sain kymppi miinus jne. Jos en voittanut harrastuskisoissa, niin vanhemmat kyselivät että kannattaako heidän sijoittaa niihin paljon rahaa "kun et kuitenkaan pärjää etkä voita joka kerta".
Nyt aikuisena oli huonoa kohtelua työpaikalla, kateuden takia. Minut alettiin tahallaan jättää pois tilanteista, niin ettei minulle ilmoitettu tietyn sisäpiirin menoista ja olin ainoa joka ei saanut kutsuja esimerkiksi töiden jälkeisiin tilaisuuksiin, tai jos työpäivän aikana oli koulutuksia tai lounaita, niin minut jätettiin toimistolle päivystämään ja paikkaamaan muiden henkilöiden puuttumista kun menivät missä lie. Muilla oli usein noita menoja ja työt jätettiin minulle, ja muut ottivat niistä kreditsit itselleen, ne kovaäänisimmät tyypit. Muiden lomatoiveet menivät minun lomatoiveiden edelle ja jouduin perua lomia joskus kun muut työnsivät hommansa minulle ja lähtivät itse lomille, mutta minua ei kukaan tuurannut koskaan.
Päädyin lopulta sairaalaan kun sairastuin niin pahaan burn-outiiin että keho sanoi stop. Kun palasin töihin, vastassa oli mielistelijöiden joukko, jotka kokivat selkeästi katumusta kohtelustaan. Nyt harkitsen työpaikan vaihtoa.
Meillä kaikilla on kuulemma 4 kpl eri lapsuusajoista asti johtuvaa traumaa, taakkaa, haavaa tai miksi näitä tunteita ja niiden syitä halutaan kutsua. Osa voimakkaampina kuin toiset.
Nämä tunteet ovat:
1. Syyllisyys
2. Luottamus
3. Laiminlyönti, hylkääminen
4. Vähättely
Tunnen itse syyllisyyttä jos en hoida jotain asiaa täydellisesti, ja minun on hyvin vaikea luottaa ihmisiin, koska useimmilla on ollut se oman edun ja päämäärän saaminen taustalla, ja heittäisivät jopa minut susille siinä kohtaa.
En pidä siitäkään jos minut ohitetaan, minua vähätellään eikä arvosteta ja kun kaverit hylkää, mutta viihdyn yksikseni joten nämä eivät ole itselleni niitä ikäviä kompastuskiviä elämässä. Kun en luota muihin, niin en pety joten vältän nekin tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä selän takana marmattajilla on ongelmia itsellään. Ei kannata välittää. Asiallinen aaiakaspalaute on asia erikseen.
Varmasti, mutta ei tuo reagoiminen ole tahdonalaista vaan sitä alkaa täristä/vapista ja pulssi kohoaa ja alkaa vähän kuin närästämään vaikka kuinka ajattelee että aivan sama ja mitään aiheellista syytä marmatukselle ei oikeasti ole.
Lisään vielä että tuo reaktio tulee ihan pyytämättä sellaisessakin tilanteessa kun kyseessä ei ole mikään muu kuin ero näkemyksessä / toimintatavassa jossain sellaisessa asiassa, jolla ei oikeasti ole kenellekään mitään varsinaista merkitystä ja sille omalle näkemykselle / toimintatavalle on ihan järkevät perustelut.
Silti se, että toinen vaan pyörittelee silmiään, tuhahtelee ja/tai alkaa marmattaa ja arvostella näkemystä / toimintatapaa vääränlaiseksi tai tyhmäksi (vaikka siis mun selän takana tai ihan vain yksinään ääneen tupisten) saa aikaa tuon vapinan ja muut fyysiset oireet.
Vierailija kirjoitti:
Toimin hyvin julmasti näitä arvostelijoita kohtaan.
Itse en toimi, mutta en todellakaan ajattele näitä ihmisiä mitenkään lämmöllä tai asiallisesti vaan kokisin suurta iloa jos niille kävisi jotain ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä en jaksa enää edes välittää, ihan sama.
Tuohan se olisi koska yleensä tuollaisille ihmisille ei vaan voi olla mieliksi toimi sitten miten tahansa. Ne valittaa ja kitisee silti.
Alue: Aihe vapaa
Toimin hyvin julmasti näitä arvostelijoita kohtaan.