Eilen tuli telkkarista dokumenttia vanhoilta ajoilta. Suomesta filminpätkiä. Kasvatus valmisti sotaan. Aloin miettiä.
Aloin miettiä ja olen eilisestä saakka miettinyt tätä asiaa.
Niissä vanhoissa filminpätkissä Suomesta kerrottiin, että kouluissa ja vapaa- ajalla urheilu on tärkeää, jotta kasvaa vahvoja sotilaita.
Näytettiin tyttöjen jumppatuntia, siinä sanottiin, miten heistä tulee ahkeria lottia.
Selostettiin, miten näistä nuorista kasvaa suomen maanpuolustajia.
Entä nyt? Pitäisikö koulujen kasvatusta muuttaa maanpuolustushenkisemmäksi? Mielestäni kyllä.
Huomatkaa, että itärajan takana on lapsista kasvatettu jo vuosia tulevia sotilaita muokkaamalla ajatusmaailmaa.
Suomessa tarttis tehdä jotain tälle. Ei oo yhteiskunta auttamassa yksilöllisesti, jos sota alkaa. Se vaatii jokaiselta ponnisteluja.
Kommentit (163)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilisessä ohjelmassa vihdoin selvisi, mikä idea oli ennen sillä, että vauva syötettiin 4-5 tunnin välein eikä silloin, kun oli nälkä.
Arvo ylppö lastenlääkäri oli ohjeistanut, että näin lapsi oppii jo nuorena sivuuttamaan omat tarpeensa, joten tulee hyvä sotilas.
Mun kaveri synnytti 1980'luvulla. Vauvat oli sairaalassa eri huoneessa ja vietiin äidille syömään määrätunnein. Olin tapaamassa häntä.
Itse synnytin vuonna 2000 ja vauva oli koko ajan vieressä kopassa tai sängylläni sairaalassa.
Tällä on 29 tykkäystä? Lapsi oppii jo vauvana sivuuttamaan omat tarpeensa. Olen aika sanaton. Näinhän niitä hirmujohtajia syntyy, kun eivät saa normaalia huolenpitoa ja vastausta tarpeisiinsa. Aikuisena kostetaan asia joko lähipiirissä tai laajemmin jengeissä tai sitten eduskunna
Tässä sanottiin, että vauvalle ei anneta ruokaa (imetetä) silloin kun on nälkä, vaan silloin kun joku aikuinen haluaa ruokaa antaa. Mutta taitava vit ttuilija olet. Ei muuta voi sanoa. Et edes ymmärrä miten vakavasta asiasta puhutaan. Oletko kenties ketjun 70-luvulla syntyneiden äiti?
Vierailija kirjoitti:
Ei, et voi palata 1950-luvun koulutukseen.
Mutta entä Israelin kaltainen asevelvollisuus?
Siellä miehet ja naiset palvelevat, ja se, joka ei ole palvellut, on ulkopuolinen, ja kaikki ihmettelevät, onko hänessä (tai hänessä) jotain vikaa.
Vaikka Israel (kibbutsia lukuun ottamatta) on individualistinen yhteiskunta, jossa lapsia hemmotellaan (itse asiassa hyvin hemmotellaan, kuten huomasin vieraillessani Israelissa), nuoret pitävät siellä asevelvollisuutta erittäin tärkeänä.
Miksi näin on?
Israelilaiset tietävät jo varhain, mitä tapahtuu, jos he häviävät ja heidän maataan ei enää ole. Koulumatka Auschwitziin kuuluu nuorten pakolliseen ohjelmaan.
Raaka?
Mutta välttämätöntä.
Baltian maat tekevät sen myös omalla tavallaan; kaikissa kolmessa maassa on museoita, joissa nuoret oppivat, mitä miehitys oli ja miten paha se oli.
Ehkä se olisi oikea tapa?
Kouluttaa ihmisiä
Israelissa on myös niin, että jos sinulla on kolme lasta (*naisella), ei tarvitse mennä armeijaan. Paljon siellä näkeekin lapsiperheitä. On myös muita syitä kieltäytyä armeijasta. Eikä naisia koskaan laiteta etulinjaan. Vaikka kuulemma moni nainen sinne vaatii päästä.
Israelilaiset aivopestään jo pienestä pitäen puolustamaan maataan, vaikka moderni maa onkin.
Ovat muutoinkin sotaisa kansa, aina iskuvalmiina sotimaan. Saaneet nytkin valtavaa tuhoa Gazassa aikaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nää nykyajan kelan tuilla elävät pullamössö"miehet" jotka pelaa pleikkaa ja ei uskalla ahdistuksen takia ulos asunnostaan..sotaan vaan? Oli vähän eri meno tuohon aikaan ja siksi sodassa pärjättiinkin
No tämähän se. Työelämässä huomaa hyvin, koskee niin miehiä kuin naisiakin että mitään ei enää haluttaisi tehdä kun on epämukavaa ja aikuisille ihmisille joudutaan huomauttamaan ihan perusasioista nykyään. Työntekijät toimii opiskelijoiden vanhempina opettaen peruselämäntaitojankuten että töihin tullaan silloin kun vuoro alkaa. Ei nämä selviä ikinä sodassa.
Sotakin on nykyään erilainen. Ei enää rämmitä hevosten kanssa metsissä. Nykypäivän sota ei vaadi enää samanlaista yleiskuntoa kuin 80v sitten !
Voi se kuitenkin vaatia pientä epämukavuuden sietokykyä. Et varmaan ole Ukrainan sotaa paljon seuraillut...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvo Ylppöä täällä mainittu. Minä voin olla elämästäni kiitollinen hänelle. Toi keskoshoidon Suomeen. Vietin kolme kuukautta happikaapissa Lastenlinnassa ja jäin henkiin.
Toki hän siellä lastensairaalassa toimiessaan kehitti tuohon aikaan vielä alkeellista lastenhoitoa parempaan suuntaan.
Monet hänen ajamistaan asioista kuitenkin olivat aivan huuhaata!
Arkkiatri Ylppö oli maailmallakin arvostettu. Toisin kuin sinä.
Muodit ja trendit muuttuu eri aikoina. Sinun mielestäsi juuri nyt Lapset kasvatetaan oikein. Kymmenien tuhansien vuosien jälkeen juuri NYT !
Äskettäin julkaistu tutkimus suomalaisista koululaisist oli todella huolestuttava. On niin rapakuntoisia lapsia ja nuoria, ettei mitään toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Ylpön ohjeilla kyllä ainakin herkimmät lapset vaurioitettiin loppuiäkseen.
Kuullostaa siltä että Ylppö olisi kasvattanut nämä nykyajan Traumatisoituneet Lumihiutaleet !?
Israel tekee kaiken tarvittavan gazan sekoiluiden ja muiden takia ja hyvä niin kaikenlisäksi jos tänne sota tulee niin vaan halukkaat rintamalle ja kaikki ne jotka oli korona aikana laittamassa rokottamattomat leiriin heille suotakoon vapaus joukkovainon takia ja muut rintamalle vaikka suomesta ei jää mitään jäljelle ihan sama onko rintamalla ketään vai kaikki täällä soditaan usan ja venäjän proxysotaa ei muuta ja siksi en sinne mene ja ketkä hakemaan tulee saavat lyijyä meiltä maaseudun sisseiltä, tähän on varauduttu isolla ja aseellisella joukolla me emme lähde kuolemaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylpön ohjeilla kyllä ainakin herkimmät lapset vaurioitettiin loppuiäkseen.
Kuullostaa siltä että Ylppö olisi kasvattanut nämä nykyajan Traumatisoituneet Lumihiutaleet !?
Niinkö luulet::) Olen 65v, kasvatettu Ylpön opeilla, tiedän mistä puhun, toisin kuin sinä, joka vain LUULET!
Ylppö kuoli jo v 1992, joten et todellakaan tiedä mistä puhut!
Nämä nykypäivän Lumihiutaleet ovat kyllä sinun kasvattamiasi.
Me jotka noista Ylpön opeista vaurioiduimme. Teimme pitkän työuran kaikista vääryyksistä huolimatta ! Että sinä lumihiutaleinesi saat loisia !
En tule koskaan uhrautumaan yhdenkään maan tai ihmisen puolesta
Vierailija kirjoitti:
En tule koskaan uhrautumaan yhdenkään maan tai ihmisen puolesta
Et uhraa itseäsi maasi puolesta vaan itsesi puolesta.
Ei ole mukavaa elää diktaattorin orjana.
Jos joku tulee kotiisi ja haluaa tehdä sinusta ja perheestäsi maaorjia, taisteletko?
Vai sanotko: Hyvä on, annan heidän tehdä sen minulle?
Jos he miehittävät meidät, meistä tulee tykinruokaa venäläisille......
Sitten meidän on taisteltava heidän sodissaan
"Aivan järkyttävää olisi Suomen joutuminen Venäjän hallinn8n alle."
Ei välttämättä. Venäläisessä kulttuurissa on paljon hyvääkin. Emme saa ajatella olevamme paras kulttuuri.
Vierailija kirjoitti:
"Aivan järkyttävää olisi Suomen joutuminen Venäjän hallinn8n alle."
Ei välttämättä. Venäläisessä kulttuurissa on paljon hyvääkin. Emme saa ajatella olevamme paras kulttuuri.
Kuinka naiivi sinä olet?
Putinin Venäjällä ei ole mitään tekemistä vanhan venäläisen kulttuurin kanssa, se on fasistinen valtio.
Venäläiset intellektuellit ovat lähes kaikki paenneet
Toisen maailmansodan aikana Itä-Euroopassa oli naiiveja juutalaisia, jotka luulivat, että saksalaisten keskuudessa asiat eivät olleet niin huonosti, että saksalaiset olivat sivistynyttä kansaa.
Se oli virhe. Heidät kaikki tapettiin.
Ehdottomasti pitää näyttää sodan raadollisuus. Näyttää kuinka sisälmykset lentävät pellolle ja ihmiset huutavat kauhuissaan ja tuskissaan saatuaan osumaa. Siis ihan oikeaa sotaa eikä mitään sankaruusmyyttejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylpön ohjeilla kyllä ainakin herkimmät lapset vaurioitettiin loppuiäkseen.
Kuullostaa siltä että Ylppö olisi kasvattanut nämä nykyajan Traumatisoituneet Lumihiutaleet !?
Niinkö luulet::) Olen 65v, kasvatettu Ylpön opeilla, tiedän mistä puhun, toisin kuin sinä, joka vain LUULET!
Ylppö kuoli jo v 1992, joten et todellakaan tiedä mistä puhut!
Nämä nykypäivän Lumihiutaleet ovat kyllä sinun kasvattamiasi.
Me jotka noista Ylpön opeista vaurioiduimme. Teimme pitkän työuran kaikista vääryyksistä huolimatta ! Että sinä lumihiutaleinesi saat loisia !
Öööh. Olen hitusen vanhempi sinua =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajan takana on todellakin kouluissa menossa aivopesu. Isänmaan puolesta sopii uhrautua. Ja sama systeemi menee läpi kaiken koulutuksen.
Meillä lapset päiväkodeista alkaen aivopestään woketuksella sukupuolisekoilulla ja kaikella muulla sairaalla toiminnalla.
Nehän pyörtyvät jos vihollinen käyttää väärää pronominia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tule koskaan uhrautumaan yhdenkään maan tai ihmisen puolesta
Et uhraa itseäsi maasi puolesta vaan itsesi puolesta.
Ei ole mukavaa elää diktaattorin orjana.
Jos joku tulee kotiisi ja haluaa tehdä sinusta ja perheestäsi maaorjia, taisteletko?
Vai sanotko: Hyvä on, annan heidän tehdä sen minulle?Jos he miehittävät meidät, meistä tulee tykinruokaa venäläisille......
Sitten meidän on taisteltava heidän sodissaan
Juuri noin. Jos meidät vallataan, niin jatkossa olemme sen valtaajan sodissa pakotettuna. Ei saa valita, huvittaako lähteä.
Venäjä käyttää Ukrainassa vierasperäisiä sivuilla asuvia kansojaan sotajoukkoina. Ei kantavenäläisiä Moskovasta
Vierailija kirjoitti:
"Aivan järkyttävää olisi Suomen joutuminen Venäjän hallinn8n alle."
Ei välttämättä. Venäläisessä kulttuurissa on paljon hyvääkin. Emme saa ajatella olevamme paras kulttuuri.
Etkö tajua, että olisimme hyväksikäytettävän alusmaan asemassa.
Emme saisi kokea venäjän ihanaa kulttuurin rikkautta.
Täältä voisi kätevästi vaikka hakea miehiä heidän valloitussotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti pitää näyttää sodan raadollisuus. Näyttää kuinka sisälmykset lentävät pellolle ja ihmiset huutavat kauhuissaan ja tuskissaan saatuaan osumaa. Siis ihan oikeaa sotaa eikä mitään sankaruusmyyttejä.
Ei se kuolema sotatilan aikana muillakaan yleensä hyvä ole. Mun isoäidin äiti ja hänen poikansa kuolivat sodan aikaan ihan vaan kotonaan tuskissa syöpään. Ei mitään hoitoa.
Sairaalat oli täynnä sodissa haavoittuneita ja lääkärit paöjon myös kenttäsairaaloissa.
Se nyt vain ei toimi maailmassa, että käännetään tiinenkin poski, että vihollinen oikein saisi läimiä. Tervetuloa reaalimaailmaan. Kannatan kouluihin tulevaa sotilaskasvatusta. Sitä on kaivattu jo kauan. Ryhtiä lapsiin ja nuoriin.