Itkettää. Mies arvasi, että jotain on tapahtunut. :' (
Hän lähestyi minua vähän arastellen ja pyyteli anteeksi sitä, että saattaa erehtyä eikä haluaisi syyttää minua mistään, mikä ei ole totta. Hän halusi kuitenkin kysyä minulta suoraan mieltään painavaa asiaa. Niinpä hän sitten kysyi, onko minun ja ihastukseni välillä tapahtunut jotain.
Minä valehtelin hänelle päin naamaa, että ei. Älkää please lytätkö ihan täysin, en jaksaisi sitä nyt. On ihan hirveä olo. Itse olen tämän sopan keittänyt, enkä voi selitellä mitään. Teinköhän ihan paskasti, kun vielä valehtelinkin? En tunne itseäni enää ollenkaan. :(
Kommentit (24)
Itseasiassa samassa tilanteessa olevia on paljonkin. Muut ihmiset pienessä maailmassaan ei voi sitä ymmärtää ennenkuin se osuu omalle kohdalleen..kuitenkin moni on joutunut nöyrtymään itselleen ja toteamaan, että minullekin kävi niin. Tuomitsijat eivät ajattele asiaa vaan ovat vahvasti sitä mieltä, että heille ei voisi ikinä käydä niin...kunnes.
Voimia sinulle, itse olen aivan samassa tilanteessa. Haluat pitää perheesi koossa, älä silloin kerro miehellesi!!!!
melba:
Valehtelusta kun ei voi päästä eroon toisilla valheilla vaan sillä, että aloittaa täyden rehellisyyden. Jos ihmistä ei hyväksytä rehellisenä ihmisenä, niin mitä merkitystä silloin toisten hyväksynnällä onkaan? Silloinhan he hyväksyvät vain valheellisen illuusion toisesta ihmisestä, ei sitä toista oikeaa ihmistä. Hyväksyykö ihminen itsensä valehtelijana? Sanat ovat halpoja, teot ne ratkaisevat. Nyt olisi hyvä teko kertoa miten asiat oikeasti ovat.
Jos mieheni pettäisi, haluaisin mieluummin tietää karvaan totuuden kuin eläisin illuusiossa valehtelijan kanssa.
Se on niin kivaa se pettäminen - kunnes siitä narahtaa. Turha sitä on ruikuttaa jälkikäteen. Aikuinen ihminen, joka tekee tietoisen päätöksen pettää, ei ansaitse sääliä kiinni jäätyään.
Mitä sinäkin kuvittelit? Että selviät " puhtain paperein" ? Että sun ei tarvitse valehdella miehellesi. Sitähän se on se pettäminen. Valehtelua, salailua, toisen ihmisen kusettamista. Et sinä valehdellut miehellesi ensimmäistä kertaa nyt, kun hän asiasta kysyi. Kyllä sinä olet pitkään valehdellut hänelle ihan kaikesta.
Oli tarinasi sitten totta tai ei, niin valitettavan paljon näitä tapahtuu. Säälittää vain aina lapset ja se petetty osapuoli :(
Ihmiset saattavat joutua elämässään tilanteisiin, joihin eivät ole ihan tietoisesti menneet ja ihmisten elämä voi mennä aika tavalla sotkuun vaikkei omaa osaa eikä arpaa asioihin olisikaan (kuten ilmeisesti ap:n miehen elämä). Mikä on mielestäni tärkeää on se, että ihminen pystyy elämään kaikissa tilanteissa oman itsensä kanssa. Jos siihen ei pysty, on sellainen itsetuhoinen toiminta lopetettava tavalla tai toisella. Olen siis sitä mieltä, että miehelläsi on oikeus tietää, kun hän sitä asiaa oikein kysyykin. Onhan kyse hänenkin elämästään ja nimenomaan hänen kuuluu tietää että mitä hänen elämälleen kuuluu ja siihenhän hän halusi valaistusta. Olen myös sitä mieltä, että jos lähtee tielle, että valehtelee puolisolleen, niin valheet synnyttävät vain uusia valheita ja lopulta alunperin täysin rehellisestä ihmisestä saattaa tulla patologinen valehtelija. Tätä minä ainakin säikähtäisin alkuperäisenä ja lähtisin asiaa selvittämään heti miehen kanssa. Valehtelusta kun ei voi päästä eroon toisilla valheilla vaan sillä, että aloittaa täyden rehellisyyden. Jos ihmistä ei hyväksytä rehellisenä ihmisenä, niin mitä merkitystä silloin toisten hyväksynnällä onkaan? Silloinhan he hyväksyvät vain valheellisen illuusion toisesta ihmisestä, ei sitä toista oikeaa ihmistä. Hyväksyykö ihminen itsensä valehtelijana? Sanat ovat halpoja, teot ne ratkaisevat. Nyt olisi hyvä teko kertoa miten asiat oikeasti ovat.