Lue keskustelun säännöt.
Moni nainen torjuu hyvän miehen, koska "se jokin puuttui"
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on hyviä ihmisiä pullollaan. Ei heistä jokaisen kanssa halua tai voi seurustella, tietenkin parisuhteessa pitää olla jotain muutakin.
Tästä olen eri mieltä. Niitä hyviä ihmisiä on nykyään todella vähän.
Jos ei koskaan tapaa hyviä ihmisiä, kannattaa kokeilla olla itse sellainen. Silloin niitä saattaa tullakin elämään useammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on hyviä ihmisiä pullollaan. Ei heistä jokaisen kanssa halua tai voi seurustella, tietenkin parisuhteessa pitää olla jotain muutakin.
Tästä olen eri mieltä. Niitä hyviä ihmisiä on nykyään todella vähän.
Jos ei koskaan tapaa hyviä ihmisiä, kannattaa kokeilla olla itse sellainen. Silloin niitä saattaa tullakin elämään useammin.
Miten hyväksi ihmiseksi sitten tullaan? Minulle hyvä tarkoittaa täydellisyyttä, enkä koe, että minusta ainakaan tämän elämän aikana tulisi sellainen. Ainoa täydellinen ihminen, kenet tiedän, on Jeesus Kristus.
Mulla on näin miehenä sitten kait mennyt hyvin, naisia on joutunut torjumaan kun niissä on puuttunut se jokin.
onneksi on se yksi löytynyt jossa lähes kaikki hyvät puolet.ja vielä kestää minua.
Keskinäinen kemia on tärkeintä. Luulin aina, että minulle on tietty miestyyppi, pitkä, lihaksikas kunnes tapasin nykyisen: lyhyehkö, hinteläja ah, niin vetovoimainen. Pakko johtua feromoneista, karismasta tms, muuta selitystä ei ole,
"Kyllä köyhienkin piti olla varovaisia noissa asioissa, koska mitään ehkäisyä ei ollut. Kaikessa kanssakäymisessä oli raskauden riski ja köyhälle naimattomalle työläiselle lapsi saattoi olla katastrofi. Yleensä lapsi otettiin huostaan ja lapsen äiti sai hävetä lopun elämäänsä. Isä saattoi luistaa vastuusta muuttamalla toiseen kaupunkiin, eikä hänen henkilöllisyyttä välttämättä saatu selville, mikäli äiti ei tuntenut häntä."
Ei viktoriaanisena aikana lapsia otettu huostaan. Kasvatiksi annettiin kyllä, äiti joutui tekemään näin, kun ei ollut päivähoitoa töiden ajaksi ja riittävästi rahaa ruokaan. Yleensä lapsen isä oli hyvinkin tiedossa, monesti maksoi ruokkojakin, mutta tietysti äidin asema oli hyvin vaikea. Suuri osa pareista sentään meni naimisiin raskauden sattuessa, välillä aika myöhäisessä vaiheessa.
Nyt oli kuitenkin puhe lähinnä puolison valinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vieläkään, koskaan, en ole saanut perusteltua vastausta kysymykseeni;
Miksi pitäisi ottaa yhtään minkäänlainen mies, hyvä tai erinomainenkaan, jos vaan ei nappaa?
Miksi miehet varsinkin tuntuu ajattelevan itsestään selvänä että koska olen mies, en ole väkivaltainen, en juoppo, minulla on tämä tuo nämä ja nuo hyvät ominaisuudet, rahaa ja hieno auto, pituutta ja vielä ne killukkeet haarovälissä, naisten pitäsii kilvan hakeutua seuraani?
lMitä se kaikki hyödyttää jos se kaikkein tärkein eli yhteinen kemia ja vetovoima, "se jokin" jolle ei ole nimeä puuttuu kokonaan?
En minä ainakaan huoli ketä tahansa. Parisuhdetta ajattelen parhaassa tapauksessa elämän mittaiseksi, ei pelkäksi hetken huumaksi ja huviksi josta kohta lähdetään hakemaan uutta kokeilua. Olen varmasti vanhanaikainen mutta ihmisen jonka kanssa jakaisin elämäni, kotini, kaiken, pitää olla ihminen jonka kanssa on hyvä olla vaikka maailman tappiin.
Ajattelpa että jokainen meistä elää vain kerran. Sitä kertaa ei kannata tuhlata vaan elää tavalla joka tuntuu oikealle ja parhaalle. Ja väärän ihmisen kanssa eläminen ei ainakaan itsestäni tunnu todellakaan järkevälle.
Alkuvaiheessa se jokin on fyysinen vetovoima ja kiinnostus. Mies voi olla vaikka kuinka komea, mutta jos kiinnostusta tai fyysistä vetovoimaa ei synny niin homma jää kyllä siihen. Jos alkuvaiheesta päästään eteenpäin niin voi se jokin olla ihmisestä riippuen mikä tahansa. Tavat, ajatukset, tavoitteet, elämänasenne, elämäntilanne yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä omaa puolisoa kohtaan voi tuntea himoa. Ihan järjetöntä väittää, että niin ei voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ulkonäkö miellytä, niin sitten ei voi mitään.
Paksu lompakko ja tunnettavuus kumoaa ulkonäön puutteet.Ei kumoa.
Toisaalta minkäänlainen ulkomuoto ei kumoa ajatus- ja arvomaailman puutteita eikä myöskään luonnevikoja. Sen sijaan se ihan nappiluonne ja toisen seurassa syntyvä hyvä olo korvaakin sitten ihan heittämällä niin ulkoiset puutteet kuin minkä vaan lompakonkin. Tuo tunnettavuus on taas sellainen miinus itselleni, etten tiedä voisiko sitä korvata millään että kumppani on julkisuuden henkilö. Toisaalta aivan liian erilainen ihmisenäkin se sellainen on, joka vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan hakeutuu "julkkikseksi" eli eipä meistä edes voisi tulla paria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jokin ei ole mikään maaginen asia vaan se jokin on toisiinsa sopivat persoonallisuudet ja sosiaaliset taidot. Ei siinä muuta ole. Ei kaikkien kanssa persoonallisuudet sovi yhteen vaikka miten mukavasta miehestä olisi kyse.
Vierailija kirjoitti:
Naiset torjuu miehen jos mies ei ole:
-Riittävän pitkä
-Riittävän komea
-Riittävän koulutettu
-Riittävän hyvätuloinen
Miehen tason määrittelee nuo asiat, ei miehen luonne merkkaa todellisuudessa naisille p*skan vertaa vaan se on miehen ulkonäkö ja status mikä naisia kiehtoo.
Minä taas koen jotain selittämätöntä vetoa yhteen mieheen, johon silloin tällöin törmään töiden merkeissä. Mies on hätinä itseni pituinen, ei erityisen komea, perusduunari ja tuskin kierii rahassa. Jos ei oltaisi kumpikin tahoillamme vakiintuneita, tekisin varmaan jonkin sortin aloitteen. Jostain syystä ko. tyypissä vaan on "sitä jotain", toki on myös mukavan oloinen ihan vaan ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vieläkään, koskaan, en ole saanut perusteltua vastausta kysymykseeni;
Miksi pitäisi ottaa yhtään minkäänlainen mies, hyvä tai erinomainenkaan, jos vaan ei nappaa?
Miksi miehet varsinkin tuntuu ajattelevan itsestään selvänä että koska olen mies, en ole väkivaltainen, en juoppo, minulla on tämä tuo nämä ja nuo hyvät ominaisuudet, rahaa ja hieno auto, pituutta ja vielä ne killukkeet haarovälissä, naisten pitäsii kilvan hakeutua seuraani?
lMitä se kaikki hyödyttää jos se kaikkein tärkein eli yhteinen kemia ja vetovoima, "se jokin" jolle ei ole nimeä puuttuu kokonaan?
En minä ainakaan huoli ketä tahansa. Parisuhdetta ajattelen parhaassa tapauksessa elämän mittaiseksi, ei pelkäksi hetken huumaksi ja huviksi josta kohta lähdetään hakemaan uutta kokeilua. Olen varmasti vanhanaikainen mutta ihmisen jonka kanssa jakaisin elämäni, kotini, kaiken, pitää olla ih
Monesti tämä johtuu siitä, että biologinen kello tikittää.
Se jokin on tarkoittanut ainakin minulle sitä, että haluanko p*nna sitä kyseistä miestä. Nyt kun ikää on 41 vuotta, niin hyvän miehen kriteerit ovat osittain muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa varmaan odottaa jotain romanttisessa kirjallisuudessa kuvattua vau-tunnetta. Onhan se mukava, kun mahan pohjassa kutittaa jne. Sellaista sähköä ilmassa jne. Mutta kokemuksen perusteella voin todeta, että se on kovin ohimenevää. Ne on niitä yhden illan pikapanoja. Elämänkumppani valikoituu vähän eri tavoin.
Se mahanpohjan kouraisu on red flag. Sellaista ei kuulu tulla, mutta jotkut sitä silti kaipaavat. Siksi jotkut haksahtavat jännämiehiin.
Kyllä minulla oli meidän suhteen alkuaikoina tuota mahanpohjan kouraisua tai perhosia vatsassa, kun ajattelinkin sitä miestä. Eihän se tunne liity mitenkään onko mies jännä vai ei. Sitä en tiedä onko mieheni sellainen, kuinkin me ollaan oltu yhdessä 40 vuotta. Muistan edelleen, miltä se tunne tuntui.
Mulla ei ollut alusta tuollaista. Mutta nyt kun ollaan oltu 3 vuotta yhdessä, huomaan välillä katsovani miestäni ihaillen ja ihmetellen ja mietin, miten olenkaan hänet onnistunut saamaan ja tunnen lämmönväristyksiä. Toki olin alussa ihastunut, mutta nyt vasta tunnen näitä väristyksiä.
Onhan noita, jotka todrllisuudessa samuuttaa "kemian". Ei ole komea, pitkä, eikö munan koko ole riittävä. Myös rahapussi liiannpieni, eikä herätä kateutta kanssakanoissa.
Varakkuus on aika tärkeää etenkin näin keski-iässä. Olen itse hyvin vakavarainen, ja haluan että kumppani on myös turvannut eläkepäivänsä ja ikääntymisensä. Olen ollut muutamilla treffeillä, jossa mies on selittänyt, että luopuu esimerkiksi perinnöstä aikuisille lapsille. Kun *ei hän tarvitse ja kyllä sillä eläkkeellä sitten pärjäilee, onhan mulla maksettu asunto*. Vai niin - kiitos ja hei.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä omaa puolisoa kohtaan voi tuntea himoa. Ihan järjetöntä väittää, että niin ei voisi olla.
Mä tunsin ensin himoa, vasta myöhemmin tuli se rakkaus. Tunnen himoa yhä.
Vierailija kirjoitti:
Varakkuus on aika tärkeää etenkin näin keski-iässä. Olen itse hyvin vakavarainen, ja haluan että kumppani on myös turvannut eläkepäivänsä ja ikääntymisensä. Olen ollut muutamilla treffeillä, jossa mies on selittänyt, että luopuu esimerkiksi perinnöstä aikuisille lapsille. Kun *ei hän tarvitse ja kyllä sillä eläkkeellä sitten pärjäilee, onhan mulla maksettu asunto*. Vai niin - kiitos ja hei.
Oletko tosissasi?
Ovat tyhmiä naisia. Kaikille ei löydy mitään "suurta rakkautta". Tokko sellaista on edes olemassakaan. On vain suuri hullaantuminen jonkun ulkonäköön.
Jos onnistuu löytämään hyvän miehen, siitä pitää napata heti kiinni koska niitä on niin vähän ja tilaisuus tuskin toistuu.
Eikä pidä vaatia mahdottomia. Ihmisiä vain ne ihanimmatkin miehet on. Etkä sinä itsekään ole täysin täydellinen.
Treffeillä - jopa ensimmäisillä - "sen" puute paljastuu siinä, tuntuuko treffikumppani hyvältä tyypiltä, mutta tuntuu samalla kuin hyvältä kaverilta. "Se jokin" on sitä, ettei treffikumppani jää kaveri-zonelle. Kyllä kysymys on nimenomaan siitä mystisestä vetovoimasta, jota kaveria kohtaan ei vaan tunne.