Lue keskustelun säännöt.
Mikä äitiydessä on raskainta?
29.12.2024 |
Raskaus?
Synnytys?
Kasvatus?
Rahanmeno?
Ero parisuhteesta?
Taistelu viranomaisten kanssa?
Oman ajan puute?
Kommentit (18)
Ei oikeastaan mikään noista. Mulle ehdottomasti raskainta on se huoli omasta lapsesta. Tulee ikää, eri vaiheita, kaveriongelmia, parisuhdesuruja, sairautta, huolta taloudesta ja opiskelupaikasta.
Äitinä kantaa aina osan siitä lapsen surusta ja huolesta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa. Koskaan elämässä ei voi enää olla täysin huoleton ollessaan vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että olet aina ensisijainen vanhempi vaikka isä kuinka osallistuisi. Lapsi saattaa kävellä koko talon läpi isän ohi äidin luokse kysymään missä on rukkaset, tätä mä vihaan. Tätä vuosi tolkulla.
Komppaan tuota pelko vastausta kanssa. Myös ikuinen ja jatkuva riittämättömyyden tunne, etenkin jos useampi pieni lapsi (itsellä kolme). Vaikka kotiäitinä teen tehokkaasti aamusta myöhäiseen iltaan ja vielä yölläkin (nuorin 5kk), tekeminen ei lopu ja aina tuntuu, että pitäisi onnistua olemaan enemmän jokaiselle lapselle.
Ennen lapsia en pelännyt kuolemaa, en sotaa, luonnontuhoutumista, pandemioita tai yleistä ihmiskunnan rappeutumista, näin elämän hassuna näytelmänä jossa meillä on erilaisia rooleja esitettävänä, verhon toisella puolella nauretaan yhdessä sitten. Uskon tähän edelleen, mutta silti lapset - halu antaa heille hyvä elämä, tekevät kaikista edellämainituista paljon vaikeampia asioita. Silti en lapsiani kadu.
Huoli ja pelko ehkä joo. Tietty riittämättömyys myös, huono omatunto, jos ei yllä omiin ihanteisiin vanhempana. Lapsen myötä muuttuu ihmisenä, ei ole enää niin hauska tai rento. Toisaalta samalla kokee vahvasti, että vanhemmuus on sen arvoista, että ihan sama vaikka olisi miten raakki murehtija koko lopun iän. Lasta rakastaa niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. Mulle ehdottomasti raskainta on se huoli omasta lapsesta. Tulee ikää, eri vaiheita, kaveriongelmia, parisuhdesuruja, sairautta, huolta taloudesta ja opiskelupaikasta.
Äitinä kantaa aina osan siitä lapsen surusta ja huolesta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa. Koskaan elämässä ei voi enää olla täysin huoleton ollessaan vanhempi.
No ei kai huolta enää 30-vuotiaasta kanna.
Se, ettei saa ikinä olla rauhassa. Eli oman ajan puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että joku kohtelee lasta todella huonosti. Tämä pelko toteutuu yleensä, kun lapsi on teini tai aikuinen.
Se, että on niin pirun yksin. Ei ole perhettä tai tukiverkostoja. Haluaisin lapsille läheiset isovanhemmat, kummit jne. Kannan tästä murhetta ja taakkaa, vaikka en sinällään lapsista eroon halua. Eli tarvetta hoitoavulle olisi ehkä kaksi kertaa vuodessa, mutta sitäkään vähää ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. Mulle ehdottomasti raskainta on se huoli omasta lapsesta. Tulee ikää, eri vaiheita, kaveriongelmia, parisuhdesuruja, sairautta, huolta taloudesta ja opiskelupaikasta.
Äitinä kantaa aina osan siitä lapsen surusta ja huolesta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa. Koskaan elämässä ei voi enää olla täysin huoleton ollessaan vanhempi.
No ei kai huolta enää 30-vuotiaasta kanna.
Äitini sanoi aina, että "pieni lapsi, pienet huolet" Ymmärrän tätä nykyisin hyvin, kun omat lapset nuoria aikuisia. Aikuisten huolet on paljon isommat ja totta kai äitinä kantaa aikuisistakin lapsista huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. Mulle ehdottomasti raskainta on se huoli omasta lapsesta. Tulee ikää, eri vaiheita, kaveriongelmia, parisuhdesuruja, sairautta, huolta taloudesta ja opiskelupaikasta.
Äitinä kantaa aina osan siitä lapsen surusta ja huolesta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa. Koskaan elämässä ei voi enää olla täysin huoleton ollessaan vanhempi.
No ei kai huolta enää 30-vuotiaasta kanna.
Äitini sanoi aina, että "pieni lapsi, pienet huolet" Ymmärrän tätä nykyisin hyvin, kun omat lapset nuoria aikuisia. Aikuisten huolet on paljon isommat ja totta kai äitinä kantaa aikuisistakin lapsista huolta.
ai siis äiti kantaa lapsesta huolta vielä kun lapsi on 30v?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoli. Ja muistan yhden hetken, jolloin tajusin jotenkin kristallinkirkkaasti että myös minun lapseni tulevat kuolemaan joskus... Se on vaikea ajatus hyväksyä, kun hoivaa rakkainta aarrettaan, pientä vauvaa.
Täällä on se yksi palstahullu, joka aina kommentoi, että syntymä on kuolemantuomio. Ajattelen että niinpä, naulan kantaan. Eli, ehkä äitiydessä on hankalinta sen hyväksyminen, että elämään vääjäämättä kuuluu myös raskaat asiat ja kuolema, vaikka omilta lapsilta haluaisi vaan poistaa sen kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeastaan mikään noista. Mulle ehdottomasti raskainta on se huoli omasta lapsesta. Tulee ikää, eri vaiheita, kaveriongelmia, parisuhdesuruja, sairautta, huolta taloudesta ja opiskelupaikasta.
Äitinä kantaa aina osan siitä lapsen surusta ja huolesta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa. Koskaan elämässä ei voi enää olla täysin huoleton ollessaan vanhempi.
No ei kai huolta enää 30-vuotiaasta kanna.
Äitini sanoi aina, että "pieni lapsi, pienet huolet" Ymmärrän tätä nykyisin hyvin, kun omat lapset nuoria aikuisia. Aikuisten huolet on paljon isommat ja totta kai äitinä kantaa aikuisistakin lapsista huolta.
ai siis äiti kantaa lapsesta huolta vielä kun lapsi on 30v?
Tottakai kantaa. Mun lapseni on mun lapseni oli hän minkäikäinen tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että hommaan tarvitaan myös mies, siis parisuhde tai oikeastaan lisälapsi.
Se että pitää koko ajan esittää kuinka lapsi on tärkeintä ja hienoin saavutukseni, ja ketut kännipäiten sekoilin ja tulin raskaaksi oma moka ehkä joskus vielä opin pitämään siitä. Aika kiva on nostaa lisää tukia kun on lapsi ja sain isomman asunnonkin.
Luulisin että se kun lapsi iän myötä tietyllä tapaa hylkää vanhempansa ja keskittyy omaan perheeseensä.
Se että lapsen takia täytyy vaan jaksaa vaikka et oikeasti jaksaisi enää yhtään.
Itselle kaikkein rankinta on ollut lapsen joutuminen kiusatuksi monen vuoden ajan.
Pelko.
Koko ajan haluaa suojella lastaan joltain sellaiselta, jolle ei voi mitään. Sitä haluaa, että lapseen ei satu, että hän on onnellinen, että hän saavuttaa tavoitteensa. Mutta elämä on arvaamaton, mitä vain voi tapahtua eikä äiti voi sille mitään, vaikka tekee parhaansa.