Miten te muut pienen lapsen vanhemmat jaksatte sitä jatkuvaa hälinää ja touhuamista aamusta iltaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, ei meillä vaan ollut koko ajan hälinää, kyllä lapsen voi opettaa olemaan myös rauhassa joskus. 

Tämäkin on suhteellista. Mun veli aina kehuu että heillä on niin rauhalliset lapset mutta näin sivusta katsojana en jaksaisi sitä sirkusta mikä heillä on, päivääkään. Kaikki harrastuksiinkuskaamiset, säännölliset ruoka-ajat, koulujutut ym säätö, se että kaikki menot sovittava kuukausikaupalla etukäteen että sopii lasten kouluun ja harrastuksiin jnejne. Ei olisi mulle sopivaa hommaa. 

Tuosta harrastuksiin kuskaamisesta on tullut vanhempien velvoite numero yksi josta ei sovi luistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat tekee tuon säätämisen vaikeuden ja sen että lapsi on rauhaton ja äänekäs. 

Voi johtua myös lapsen aivokemiasta.

Omien lasten höyryäminen on ihan toista kuin jos mukana olisi muitakin lapsia. Omia saa komentaa.

Syntymä on kuolemantuomio :(

Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.

Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Homman määrä on suurelta osin riippuvaista siitä, että miten asiat tekee. Voi nähdä enemmän vaivaa tai sitten voi nähdä vähemmän vaivaa.

Lastenhuoneesta voi tehdä mahdollisimman lapsiturvallisen ja laittaa ovelle portin jolloin ei tarvitse olla koko ajan vieressä vahtimassa. Lyhyempiä aikoja (esimerkiksi kun teet kotitöitä) lapsi voi myös olla esimerkiksi valjaissa, leikkikehässä tai matkasängyssä.

Jonkun ulkoilun voi ehkä jättää väliin jos keli on kovin huono (eli pukemis- ja vaatehuoltotarve suuri).

Ruokailun suhteen on hyvin monenlaista vaihtoehtoa tarjolla, jotkut helpompia ja jotkut vaikeampia. Sekä itse ruuan suhteen, sen suhteen miten ruoka saadaan syötyä että myös muuten ruokailujärjestelyjen osalta. Jopa mahdollisen syöttötuolin mallilla on iso merkitys vaivannäön suhteen. Jotkut syöttötuolit ovat todella työläitä puhdistaa ruokailun jäljiltä.

Typerä kommentti. Lapsen eristäminen on vanhanaikaista.

Kaikki toimiva kasvatus on vanhanaikaista.

Olen omissa ajatuksissani enkä kuule mitään ääniä. Lapsia on kolme ja heillä on seuraa toisistaan. Teen asiat siinä tahdissa kuin haluan. Aikuinen päättää.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, ei meillä vaan ollut koko ajan hälinää, kyllä lapsen voi opettaa olemaan myös rauhassa joskus. 

Onko vaikea ymmärtää että kaikilla ei ole samoin kuten teillä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, ei meillä vaan ollut koko ajan hälinää, kyllä lapsen voi opettaa olemaan myös rauhassa joskus. 

Tämäkin on suhteellista. Mun veli aina kehuu että heillä on niin rauhalliset lapset mutta näin sivusta katsojana en jaksaisi sitä sirkusta mikä heillä on, päivääkään. Kaikki harrastuksiinkuskaamiset, säännölliset ruoka-ajat, koulujutut ym säätö, se että kaikki menot sovittava kuukausikaupalla etukäteen että sopii lasten kouluun ja harrastuksiin jnejne. Ei olisi mulle sopivaa hommaa. 

Niin. Siksi mun lapset eivät olekaan harrastaneet asioita joihin pitää jatkuvasti kuskata ja öysätä rahaa, kuten itsekään en vaivannut vanhempiani harrastuksillani. Ei ole mikään pakko tehdä mitään mikä aiheuttaa perheeseen negatiivisia asioita. Koulu on välttämätön paha jos ei sitten itse opeta lastaan, nykyään sieltäkin tulee jatkuvasti wilmaviestejä jos jonkinlaista erikoisuutta, ei yhtään viikkoa että olisi vaan ihan tavallista koulua, siellä koulun tiloissa. 

"Kun koko ajan täytyy vahtia, välillä täytyy olla leikkikaverina, hoitaa ruokailut, pukemiset ja muut... Huutoa, itkua, jatkuvaa papatusta. Uhmakiukuttelua... Huomion kerjäämistä kyseenalaisilla tavoilla... Huoh. Aamusta iltamyöhään melkoista hommaa."

Ei ole tuollaista ollut. Harvoin huutoa ja itkua, ja jos on joskus, se selvitetään ja sitten ollaan taas hiljempaa. Ei olla leikkikaverina kuin joskus maistellaan lapsen tekemiä ruokia tai ollaan kaupan asiakkaana. Ruokailut ja pukemiset menee nopeasti kun hoitaa ne niin, että pieni lapsi ei tee niitä täysin itse. Syöminen on hidasta ja sotkuista jos lapsi opettelee syömään itse. Ne opettelukerrat kannattaa sijoittaa niihin ruokailuihin kun lapsi ei ole väsynyt ja muutenkin on aikaa sellaiseen. Eli ilta- ja aamupalat vanhempi syöttää mahdollisimman pitkään, koska se käy nopeasti, ja lapsi ei ala kiukutella väsyneenä, juuri heränneenä tai kun on menossa nukkumaan. Asiat hoituu niin paljon helpommin. Sama juttu pukemisessa, jos pitää olla tiettyyn kellonaikaan jossain, lapselle vetäistään itse haalarit, kengät jne. päälle ja ovesta ulos, ei niin että maanitellaan puoli tuntia tuskissaan kelloa katsellen lasta että laita nyt se haalari päälle, laita nyt se toinenkin kenkä jne. Sitten kun on vapaapäivä eikä kiire minnekään, voi lapsi opetella sitä pukemista vaikka koko päivän halutessaan. Ja lapsen on hyvä leikkiä rauhassa yksin tai sisaruksen kanssa, ja katsoa myös piirrettyjä jne. lastenohjelmia, ei tarvitse olla mitään erikoista aina.

Rytmi ja ulkoilu.Aamusta aamupalat ja sitten pariksi tunniksi ulos - oli sää mikä tahansa. Lounas ja päikkärit. Päikkäreillä jotka itsekin nukuin ainakin huilaan, en tee kotitöitä. Lounaan sai siivottua samalla, kun sitä lämmitti (eilisiä yleensä) ja söi. Pesukoneet pauhaa itekseen ulkoilun ajan. Nyttemmin on vielä tuo robott-iimuri, että se imuroi päivittäin ja pesee lattiatkin.. kahdesti viikossa tsekkaan nurkat ja imurille hankalat paikat.

Päikkäreiden jälkeen pieni välipala ja ulos. TAI jäädään sisälle kotoilemaan. Leikkejä, askarteluita, kotihommia, ruuanlaittoa, leipomista..

16-17 syödään, kun mies tulee duunista. Kello 18.00 ollaan ulkona sato tai paistoi. ulkoillaan kaikki tai mies sitten lasten kanssa. Riippuen onko kotihommia ja tarviiko kaupassa käydä.

Sisään 19-20.30. Riippuen vuodenajasta ja paljon siitä mitä on ulkona touhuttu ja missä. Limittäin lomittain iltapesua ja pisua ja iltapalaa. Iltasadut. 21 muksut vuoteissa, alkaa aikuisten aika. Saa ne vielä siellä hetken hihkua, mutta harvemmin ääniä enää kuuluu. Jos sadun jälkeen jäävät hereille, niin itekseen vielä kertaavat kirjaa ja sitten nukahtavat.

Kello 21 katotaan miehen kanssa jotain sarjaa, synkronoidaan kalenterit, arki ja höpötellään kaikesta. Unten maille puolilta öin ja aamusta sitten taas kasin-ysin aikaan hereille.

Hyvin jaksaa. Etenkin kun tajusin tuon ulkoilun merkittävyyden meidän lapsille. Kun joku on kipeä, eikä ulos sitten pääse samalla volyymilla, niin silloin se helvetia vasta irti onkin. Yksi kaksi kipeenä ja toiset juoksee pitkin seiniä ja mekastaa. Ei kiitos. Onneksi mies voi pitää etäpäiviä nyttemmin, että voipi jäädä kipeän unta vahtimaan. Helpottaa kummasti.