Miten suhtautuisit: Poikasi on satuttanut pienempää tyttöä.
tokaluokkalainen poikani oli hippaleikissä kaatanut tahallaan ekaluokkalaisen tytön. Myönsi siis että oli tahallista, muttei tarkoittanut satuttaa. No tyttöä kuitenkin sattui, ja suutuin pojalleni kuin hyeena. Mahdoinkohan ylireagoida, kun laitoin viikoksi arestiin, kielsin myös kaikki mukavuudet ja hauskuudet tv:tä myöten. Miten te suhtautuisitte, varsinaisesta ilkeydestä ei ollut kyse, vaan ajattelemattomuudesta.
Kommentit (26)
Oletko miettinyt mitä muut ajattelevat. Tuleeko pojastasi nyt koko kylän syntipukki. Että aina kun tapahtuu jotain, joku sanoo että syyllinen oli poikasi. Kun tietävät että sä laitat heti pojan viikon arestiin, joten oikeaa syyllistä ei tarvi etsiä. Ehkä vähän kärjistettyä, mutta kokemusta tuollaisesta.
Ja toiset lapset alkavat varmasti pitää poikaasi paljon pahempana kuin onkaan, kun sai noin suuren rangaistuksenkin.
Typerä asenne sulla siinä että tytön kaatamisesta saa suuremman rangaistuksen kun pojan. Kyllä ne tytötkin on nykyään ihan samanlaisia rääväsuita ja tappelupukareita kun pojatkin, tytöt ei vaan jää kiinni niin helposti. Kun eihän meidän Jannica Jasmine mitään pahaa voi tehdä.
Ainakin niin poika sanoo. Ihme muuten ettei kukaan hermostunut tuosta minun " heikompi sukupuoli" -näkemyksestäni! Odotin tiukkoja kommentteja asian tiimoilta... :)
Minusta noin pieni näkee vasta lapsen lapsena eikä tyttö tyttönä ja poikaa poikana.
Voi poika löytää vaikka kirjojen maailman =) ilman telkkua ym
Minä olen asenteellinen äiti. Jos poikiani lyö poika, sanon, anna takaisin. Jos lyö tyttö, sanon, käänny pois ja lähde tilanteesta.
Niin se vaan on, että naista ei lyödä, edes lapsena!
Niin ne pojat vain itsellenikin sen ala-asteella ilmaisi ja taisi yläasteellakin vielä lumipesuja tulla :)
Kun itse olin ala-asteella, noihin liitttyi aina tykkäämisjuttuja.