Haluatko olla vain omissa oloissasi?

Yleensä joo. Se on myös turvallisinta. En jaksa ihmisiä.

Enpä oikeastaan, mutta lähes aina olen. 

Haluaisin kumppanin, mutta muuten riittäisi tavata muutamaa ystävää muutaman kerran vuodessa.

Toisinaan. Nyt seura olis kätevää koska olis joku joka vois nopeasti hakea apteekista jotain järkyttävään kurkkukipuun. Mutta nautin yksinolosta tiettyyn pisteeseen saakka jonka jälkeen se ei enää oo kivaa.

Kyllä! Velvollisuudentunteesta käyn ehkä kerran kuukaudessa vanhempien ja sisarusten luona, mutta kaikkien muiden kanssa (mm. vanhat koulukaverit) olen tietoisesti katkaissut yhteydenpidon, jotta saan olla rauhassa ja omissa oloissani.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kumppanin, mutta muuten riittäisi tavata muutamaa ystävää muutaman kerran vuodessa.

Miten se sinäkin pärjäisit yhtään mitenkää kenenkään kans, kun vuosikymmeniä oot kaiken tehnyt kuten haluat ja ottanu huomioon vain itsesi.

Tavallaan joo koska olen yksinäisyyden vuoksi erakoitunut ja tämä tuntuu turvallisimmalta kun niin paljon on huonoja kokemuksia muista ihmisistä. Silti kaipaisin luotettavia, rehellisiä ja mukavia ihmisiä elämääni sen verran, että olisi elämänkumppani ja pari ystävää (tai edes kaveria).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kumppanin, mutta muuten riittäisi tavata muutamaa ystävää muutaman kerran vuodessa.

Miten se sinäkin pärjäisit yhtään mitenkää kenenkään kans, kun vuosikymmeniä oot kaiken tehnyt kuten haluat ja ottanu huomioon vain itsesi.

Ei yksinäisyys ole monellekaan oma valinta eli sitä nimenomaan ei voi tehdä ja elää elämäänsä kuten itse haluaa vaan tässä sitä just joutuukin ottamaan muut huomioon ja elämään heidän säännöillään ja tahtonsa mukaan.

Tänään mietin, haluaisinko ottaa yhteyttä johonkuhun ystävään. En halunnut. Aika usein käy näin : ) 

Haluan ja en halua. Olen superintrovertti ja ihmisseura vie voimat. Kadehdin ihmisiä, jotka palaavat jostain reissulta ja ovat energiaa täynnä, kun ovat saaneet nauttia seurasta ja menosta. Itse olen aivan zombi tuollaisen jälkeen. 

Toisaalta kestän taas hyvin yksinäisyyttä ja "tylsyyttä". Ehkä kaikessa on puolensa. 

Introvertin pitää kuitenkin selitellä enemmän yksinolonsa tarvetta. Monet ihmiset pitävät loukkaavana, jos ei aina jaksa seurustella tai nähdä. 

Yleensä haluan olla omissa oloissani, mutta välillä on mukavaa viettää aikaa läheisten kanssa.

Kaipaan kumppania ja kosketusta välillä aivan suunnattomasti, vaikka introverttinä viihdynkin enimmäkseen omissa oloissani.

Olen huomannut millaisia ihmiset ovat, yksinolo on kultaa. Välttelen ihmisiä sen minkä kerkeän. Kerrostaloon on helppo erakoitua. En halua tutustua talon asukkaisiin. Mukava käydä ulkoilemassa ja kaupassa ettei tarvi kenenkään kanssa jutella. En ymmärrä, miksi jotkut pahoittaa mielensä, jos ei tervehditä. Minua saa vaikka mulkoilla ja mieluummin kääntää pään pois, kun tervehtiä. Tykkään ihmisistä, jotka ei tervehdi. Olisi hauska olla höpsähtäneen näköinen ja vähän epäsiisti, niin saisi kulkea rauhassa. Mutta itseni takia haluan pitää hygieniasta huolta. Tykkään kulkea huppu päässä ja olla mahdollisimman huomaamaton. En kaipaa kaupassakaan tms. Että henkilökunnan pitäisi tervehtiä ja olla ystävällinen. Ei todellakaan tarvi. Ahdistaa, jos joku hymyilee ja tervehtii. Kotona on ihana olla, kaikki muut reissut ovat välttämätön paha. Onneksi saan työni tehdä etänä. Enkä ole sosiaalisessa mediassa. Rakastan yksinoloa. Kotona on kaikki tarpeellinen. 

Seura on yliarvostettua.

On ihanaa kotoilla. Ei tarvitse kuunnella kenenkään päsmäröintiä. Naurattaa kun kaikenmaailman luonnehäiriöiset saavat kiehua omissa mehuissaan. Kun ei ole kohteita joihin kaataa viemärivetensä. 

Rakastan yksinoloa. Tai no, on mulla puoliso ja kaksi teini-ikäistä lasta, mutta aika paljon ollaan omissa oloissamme. Joulun aika on ollut ihanaa. Sukuloitiin ennen joulua ja itse joulu ja pyhät oltiin vain kotona. Meillä ei käynyt yhtään vierasta eikä itse käyty kenelläkään. Ai että kun nautin, kun sai vaan olla ihan rauhassa.

Tykkään sinänsä ihmisistä enkä ole mikään erakko, mutta kyllä yksinolo on vaan poikaa. 

Työpaikoilla tuntuu olevan nykyään entistä enemmän häiriintyneitä ihmisiä. Jaksan sen takia vain rajallisen ajan ihan jo tuttavienkin seurassa.

Kun rakastaa itseään, ei tarvi rakkautta muualta. On erakkoluonne ja aseksuaali. Yksinolo parasta. Ei halua ketään pilaamaan omaa onnellista oloa. Kaupassa käynnilläkin saa ihmisistä tarpeekseen. Äkkiä kotiin ja ihanaan omaan rauhaan. Kirjat ja elokuvat sekä kuntoilu voittaa mennen tullen ihmisseuran. Ihmisten kanssa olo on pahantahtoisia ja ikävää. 

Joo. Ärsyttää kun tuo mukula tuntuu aavistavan aina kun minulla on jotain tärkeää meneillään tai ylipäätään tekemistä mitä pitää tehdä niin se tulee tuohon haahuilemaan ympäriinsä, seisoo paikallaan ja tuijottaa odottaen kai ajatusten lukemista. Sitä ei näy koko päivänä, mutta jumalauta ala tehdä jotain tärkeää niin siinä se on keskeyttämässä. Missä vaiheessa elämää saa olla ihan rauhassa yksin?

Haluan. Siksi muutin yliopistokaupungista alle 20000 asukkaan muuttotappiokuntaan ok-taloon, joka sopivan syrjässä kaikesta, myös palveluista.