Miksi koira merkkaa sisälle?
Meillä on kaksi uroskoiraa, 13- ja 7-vuotiaat. Lähes joka yö jompi kumpi (tai molemmat, sillä nuoremmalla koiralla on tapana ulkonakin merkata vanhemman koiran pissan päälle) on pissannut sisälle. Ja aina tietysti johonkin huonekaluun, matolle, pojan lelun päälle. Tekisi jo mieli teljetä koirat yöksi vaikka kodinhoitohuoneeseen, mutta vain vinkuisivat siellä.
En tiedä onko kyse mistään pidätysongelmista, koska käyvät kuitenkin ulkona aika myöhään illalla. Ja pissat sisällä eivät ole mitään isoja lammikkoja, vaan pieniä lirauksia, uroskoirien merkkailuja.
Olen kokeillut siivota pissoja vaikka millä aineilla, koska pissojen on tapana ilmestyä samoille paikoille. Mikään tuhti pesuaine ei ole tehonnut. Toisaalta esim. huonekaluihin ei uskalla mitään kovin tuhteja kokeillakaan. Onko olemassa jotain ainetta, millä estää merkkailu noihin paikkoihin?
Ja miksi koiramme tekevät tätä? Joskus pissaavat myös päivällä poissa ollessamme. Luonteeltaan ovat aika riippuvaisia eivätkä mielellään erossa meistä.
Kommentit (6)
Kannattaa myös miettiä toisen/molempien leikkauttamista.
Koirasi ovat molemmat ns. seniorikoiria, joten riskit siihen että syy johtuu sairaudesta tms. on melko todennäköiset.
Koirat sairastavat harvoi munuaisten vajaatoimintaa, mutta munuaisissa voi toki olla tulehdusta. Toisia vaihtoehtoja ovat virtsatientulehdus (varsinkin laikkaamattomalla uroskoiralla ) eturauhasen aiheuttama virtsan pidätyskyvyttömyys, virtsakiteitä/-kiviä.
Jos lääkärikäynnistäsi on jo aikaa niin varaa molemmille ihmeessä aika ja tutki asia perinpohjin, ennen kuin uskon syyn olevan vain korvien välissä. Useat omistajat yllättyvät vastaanotolla kun lemmikillä todetaankin tulehdus tai muu sairaus.
Jos koirasi ovat leikkaamattomia, nin voisin ainakin harkita nuoremman koiran kastroimista, se vähentää selvästi merkkailuhaluja ja pienentää sairasteluriskiä moninkertaisesti.
13 vuotiaan koiran kastrointi voi olla vähän riskialttiimpaa noin anestesiaa ajatellen, mutta ei mahdoton ajatus jos koira hyvässä kunnossa ja jos leikkauksesta koituisi selvä hyöty.
On olemassa myös koirien mielentilan rauhoittamiseen ( eroahdistukseen ) valmisteita / lääkkeitä joita voi kokeilla jos muu ei auta. Toinen on nimeltään D.A.P haihdutin tai suihke. Tarkoitettu rauhoittamaan koiraa uusissa / vaikeissa tilanteissa ja ehkäisemään merkkailua sisälle. D.A.P:tä saa apteekista ilman reseptiä ja kannattaa käyttää teidän tilanteessa jokatapauksessa vaikka kyse olisikin jostain tulehduksesta. Levottomille seurankipeille koirille oiva aine, suosittelen!
Lääkettä saa myös eroahdistukseen, jonka nimi on Clomicalm. Etsi vaikka hakukoneella netistä. Suun kautta annettava lievä rauhoite, joka auttaa eroahdistustilanteissa. Kyseistä lääkettä saa eläinlääkärin antamalla reseptillä.
Tsemppiä teille!
- alan ammattilainen
oletko saanut pissailun loppumaan?
Lauman järjestyksestä voi olla kyse siis johtajuudesta.
ne taistelevat siitä kumpi on ylempänä laumassa. Tappeleeko ne keskenään?
Kun sinä olet pomo(lauman johtaja) sinä saat myös pyytää niitä lopettamaan ton.
Voisit myös supistaa olin tilaa. Minkä rotuisesta on kysymys?
Laita yöksi kylpyhuoneeseen!Siivous ainaki helpottuu eikä ole tilaa riehua öisin(jos riehuu).
Onko teillä aikaa koirille riittävästi?
Ettei ne tee tota siks kun niitten kans ei tehdä mitään päivisin?
Koiraa pitää aktivoida riittävästi.
Toivottavasti saat ton loppumaan
koiranne merkkaavat reviiriä j yrittävät sillä isotella joko toisilleen tai sitten sekä toisilleen että omistajille. Tod näk toisilleen jos eivät kuitenkaan uskalla tehdä sitä teidän paikalla ollessa. Kaverini uroskoira rupesi isottelemaan hänen narttukoiran penuille kun eivät luonnollisestikaan osanneet tehdä asioitaan vielä ulos. Uros luuli pentujen merkkaavan reviiriä ja rupesi tekemään samoin. Mutta koska se teki sen omistajan edessä sai se siitä huutia ja parin kerran jälkeen jätti sen sikseensä.
Mutta jos kyseessä on samat huone kalut kannattaaa varmaan koittaa puunata kunnolla hajut pois niistä ja/tai pistää koirat yöksi ja poissa ollessanne erillisiin huoneisiin, missä ei ole niiden aimmin merkkaamia huonekaluja.
Tai sitten vain kärkkyä salaa niitä kunnes saa ne itse teossa tarpeeksi monta kertaa kiinni että pystyy komentamaan niitä kunnes ne lopettavat, mutta.
Vanhat hajut merkatuissa huonekaluissa saattavat tietenkin saada koirat haukuista huolimata merkkaamaan taas. eli paha sanoa.
Jos paikka kunallanne on koira harraste toimintaa kannattaa soittaa ja kysyä sieltä. aina kun monta koira omistajaa(varsinkin kauan harrastaneita) on koossa on toden näköistä että löytyy joku jolla on olut samaa ongelmaa ja osaa neuvoa hyvän avun.
Kuinka kauan tätä on jatkunut? Voisi ko olla jos vasta hiljattain alkanut, että vanhemmala koiralla iän takia virtsan pidätys ongelmia ja koska sillä on vaikka vain kerran sattunut oikea vahinko niin nuorempi merkannut päälle ja siitä sntynyt niille sisä reviiri kiista kierre.
Sattumalta huomasin kysymyksesi!
Neuvoisin tutkimaan tosiaan ensiksi virtsatietulehduksen mahdollisuuden. Saat siihen hyvät neuvot eläinlääkäriltäsi. Kannattaa kysyä heiltä myös mitä muita sairauksia olisi hyvä sulkea pois.
Kun sairauden mahdollisuus on suljettu pois ja ongelma jatkuu, niin koira yöksi häkkiin. Molemmat omaansa. Sellaiseen mihin mahtuu hyvin kääntymään tms. On erittäin hermoja raastavaa ensimmäisen viikon tms. mutta palkitsee lopulta! ÄLÄ ANNA PERIKSI, vaikka mitä keksisi, niin kauan kun kyse ei ole hengenhädästä. Aikuinen koira, joka on todettu terveeksi on kyllä kykenevä pidättämään yön yli kuolematta siihen. Merkailu voi olla opittu tapa, josta ei oikein muuten pääse kuin pois oppimalla. Opeta koira pikku hiljaa siihen, että häkkiin meno on mukava, ihana iltarituaali. Koiralle voi antaa pienen herkun, kun se on mennyt häkkiin ja totuttuaan koira jo odottelee sinua iltaisin häkin edessä. Mutta tämä vie hermoja ja aikaa alkuun. Mutta hermoja se vie se joka öinen kusirumbakin.
Meillä tämä keino tepsi oikein hyvin ja koira nukkuu jo yönsä pois häkistä. Välillä joudumme muistelemaan häkissä nukkumista, jos kuseminen näyttää alkavan uudelleen. Emme ole keksineet mikä ruikkimisen laukaisee.
TSEMPPIÄ!
Onko koirat leikattuja? Eturauhanen voi aiheuttaa myös virtsan karkailua... pidätys kyvyn heikkenemistä.
Meillä on 10v bokseri herra joka on leikattu. Ennen leikkausta oli todella todella vaikeaa sisäsiistiksi oppiminen! Oikeasti monta vuotta meni! Leikkauksen jälkeen helpotti vähän. Joka kerta ennen leikkausta kun jäi yksi, tulos oli pissa lattialla.
Myös lauman muodostuksesta kannattaa esim googlella hakea tietoa, esim laumakäyttäytyminen tms, johtajuus jne.
Meillä alkoi virtsan tiputtelu, sisälle pissaaminen n vuosi sitten. Ensin ajattelin sen johtuvan siitä kun palasin itse työelämään ja joutui olemaan päivittäin yksin paljon enemmän. Eläinlääkärille menimme ja virtsatie tulehdus todettiin. Ultrattiin vielä virtsarakko ja verikokeilla todettiin että munuaisarvot olivat hieman koholla.
Jonkin aikaa antibiootti kuurin jälkeen meni ok. Mutta sitten alkoi uudestaan pissailemaan ja verta alkoi tulla pissan mukana. Oikeastaan pissasi vain verta. Käytin lääkärillä ja pissa tulehdus uusinut. Otettiin pissasta uusi näyte ja bakteeri kartoitus. Saatiin täsmä antibiootit oikean bakteerin hoitoon ja meni ohi.
Virtsakivet, virtsatietulehdus, munuaisten toiminnan heikkeneminen voi olla myös syynä. Eli kannattaa tutkia! Munuaisten heikkeneminen vanhemmiten koirilla on todella yleistä!