Onko tarpeen huostaanottoon tilanteessa
Perhe isä ja äiti työttömiä ja yhteiskunta leikkaa kaikkia tukia sekä nyt painostanut perhettä muuttamaan kodistaan pois. Vuokra liian korkea joihinkin kriteereihin katsottuna. Perheeseen kuuluu vanhemmat, 2 lasta pojat 3v ja 5v. Vuokra oli 1300€ ja vesi sekä sähkö päälle. Kela painostanut muuttamaan edullisempaan kotiin. Vanhemmilla ei ongelmia päihteiden kanssa eikä muutenkaan terveyden puolella. Töitä ei ole ja molemmilla perustutkinto suoritettu. Ei ole todellista Suomessa tänä päivänä. Kuinka pitkälle hallitus menee?
Kommentit (23)
Ei tietenkään huostaanotto mitään ongelmaa ratkaisisi.
Perheen kannattaisi muuttaa sellaiselle paikkakunnalle, jolla olisi edes toiselle töitä ja toinen voisi hoitaa lapsia kotona.
Jos vanhemmat eivät kaikista tuista huolimatta kykene elättämään lapsiaan, niin tietenkin asiaan pitää puuttua ja lapset huostaanottaa, siihen asti, että vanhemmat saavat elämänhallintaongelmansa käsiteltyä.
Töitä hakemaan muualtakin. Ensisijaisesti pienemmiltä paikkakunnilta, jossa kolmion vuokrat on 800e.
Juuri tästä syystä työttömille pitäisi määrätä yhteiskuntapalvelua, jos saavat/hakevat työttömyysetuuden lisäksi muutakin tukea. Tuossakin vanhemmat voisivat 4 tuntia päivässä vaikka kerätä roskia, siivota puistoja, kolata lumia jne. ja saisivat siitä vastineeksi valtiolta tukia, joista osa muutettaisiin palkaksi.
Yhtä huonetta pienempään sitten vain, ei ole syy huostaanottoon tuo asia ollenkaan.
Kallis vuokra. Asun itse Tampereella tilavassa kaksiossa ja vuokra on vähän yli puolet tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Kallis vuokra. Asun itse Tampereella tilavassa kaksiossa ja vuokra on vähän yli puolet tuosta.
Aika edullinen kaksio. Yleensä pienemmät asunnot ovat suhteessa suurempivuokraisia. Yksiöissäkin aika kovat vuokrat nykyään.
1300 euroa on aivan liian suuri vuokra. Pitääkö sitä asua keskustan parhaissa asunnoissa. Täälläkin on 4 km keskustasta 700 euroa 75 neliön asunto.
Vierailija kirjoitti:
Miksi asuvat noin kalliisti? Kun molemmat on työttömiä eikä lapset koulussa, voi muuttaa minne vaan.
Mitä olen vuokramarkkinoita seurannut niin tämä eur 1300,00 taitaa olla aivan normivuokra kahden makkarin asunnosta. Vuokrat ovat aivan liian korkeita edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Töitä hakemaan muualtakin. Ensisijaisesti pienemmiltä paikkakunnilta, jossa kolmion vuokrat on 800e.
Onko pienemmillä paikkakunnilla tarjolla töitä, kun kasvukeskuksissakin on vähän paikkoja tarjolla? Pienemmissä paikkakunnissa on usein myös suhteellisen huonot julkiset liikenneverkot, ja silloin työssäkäyntiin tarvitaan usein auto. Auton ylläpito on kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kallis vuokra. Asun itse Tampereella tilavassa kaksiossa ja vuokra on vähän yli puolet tuosta.
Aika edullinen kaksio. Yleensä pienemmät asunnot ovat suhteessa suurempivuokraisia. Yksiöissäkin aika kovat vuokrat nykyään.
Lapsi muutti yksiöön jonka vuokra on lähes 800,00 eur kuukaudessa. Alle 30m2. Asuntojen vuokrat on ainakin pks-alueella kovia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä hakemaan muualtakin. Ensisijaisesti pienemmiltä paikkakunnilta, jossa kolmion vuokrat on 800e.
Onko pienemmillä paikkakunnilla tarjolla töitä, kun kasvukeskuksissakin on vähän paikkoja tarjolla? Pienemmissä paikkakunnissa on usein myös suhteellisen huonot julkiset liikenneverkot, ja silloin työssäkäyntiin tarvitaan usein auto. Auton ylläpito on kallista.
Ap voi lähteä perheineen vaikka Norjaan. Siellähän on töitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmat eivät kaikista tuista huolimatta kykene elättämään lapsiaan, niin tietenkin asiaan pitää puuttua ja lapset huostaanottaa, siihen asti, että vanhemmat saavat elämänhallintaongelmansa käsiteltyä.
Eivät lapset voi olka jotain pelinappuloita, jotka vaan siirrellään sivuun vanhemmista.
Mieluummin apuja sinne kotiin.
Ja, kuten joku kirjoitti: muutto edullisemmalla paikkakunnalle, kosta töitä edes toiselle. Ja tukea tässä kohdassa sinne kotiin.
Ei se tukien varassa roikkuminen ole oikein mieltä nostattavaa. Omaan elämään niin, että itse saa päättää. Sinne kannattaa tähdätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä hakemaan muualtakin. Ensisijaisesti pienemmiltä paikkakunnilta, jossa kolmion vuokrat on 800e.
Onko pienemmillä paikkakunnilla tarjolla töitä, kun kasvukeskuksissakin on vähän paikkoja tarjolla? Pienemmissä paikkakunnissa on usein myös suhteellisen huonot julkiset liikenneverkot, ja silloin työssäkäyntiin tarvitaan usein auto. Auton ylläpito on kallista.
Tekosyitä. Menee sitten vaikka isomman kaupungin laitamille. Tio 1300 on sellainen, että en suostuisi maksamaan. Miksi meidän verorahoilla tuetaan tuollaista? Ihan oikein, että pitää muuttaa edullisempaan En mä ole joku pohjaton rahakaivo, että kannattelee ja sillan rahaa terveille ihmisille, jotka itse eivät viitsi nousta. Muulle paikkakunnalle ja töiden perään nyt vaan aapee. Niin se on ennenkin mennyt. Vähän tuo on tuollaista loisimista. .Ei hyvä.
Eikö Aapeellä voisi hieman uteliaisuutta nousta? Elää itsenäistä elämää.
Olet ihan laitostunut.
Mietit huostaanottoa, kun olennaisempaa olisi miettiä, miten saatte oman elämänhallinnan kuntoon ja lapsille turvallisen lapsuuden.
Töitä muualta ja muutto, ja tarvittavia apuja siellä. Olette ihan vapaat lähtemään. Teille tarjotaan uutta alkua. Tarttuvaa siihen. Ei tuo nykyinen ole hyvä. Olette menettämässä oman elämänhallinnan. Tutisette siellä kolossa, että tiet menee.
Ylös ja ulos. Lopettakaa tuo lusmuilu. Työnhakuun ja uuden paikkakunnan ja asunnon hakuun. Siitä se. Rohkeutta ja yritteliäisyyttä teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töitä hakemaan muualtakin. Ensisijaisesti pienemmiltä paikkakunnilta, jossa kolmion vuokrat on 800e.
Onko pienemmillä paikkakunnilla tarjolla töitä, kun kasvukeskuksissakin on vähän paikkoja tarjolla? Pienemmissä paikkakunnissa on usein myös suhteellisen huonot julkiset liikenneverkot, ja silloin työssäkäyntiin tarvitaan usein auto. Auton ylläpito on kallista.
Muuttaapa sitten isommalle. Miten olisi Berliini?
Oikeasti huostaanotto ei ratkaise millään tavalla vanhempien taloudellista ongelmaa, eikä lapsille edes ongelmaa ole. Ei perhe edes tarvitse olla lastensuojelun asiakkaana, vaikka tarvitsisi toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmat eivät kaikista tuista huolimatta kykene elättämään lapsiaan, niin tietenkin asiaan pitää puuttua ja lapset huostaanottaa, siihen asti, että vanhemmat saavat elämänhallintaongelmansa käsiteltyä.
Tässä keississä ei mainita millään tavalla vanhempien elämänhallintaongelmia. Tavallinen työttömyys ei ole sellainen. Rahaongelma epäilemättä on, jos ei ole runsaita säästöjä.
Mieti ennemmin, että mitä jos sinulla ei olisi niitä tukia, niin miten sinä silloin toimisit? Miten saisit omille lapsillesi turvallisen lapsuuden?
Onhan teillä ainakin elämänhallintaongrlma. Ette osaa ottaa vastuuta, vaan roikutte kalliissa tukien varassa.,
Ottakaa vastuu ja hakekaa töitä ja muuttakaa sen työn perässä.
Miksi asuvat noin kalliisti? Kun molemmat on työttömiä eikä lapset koulussa, voi muuttaa minne vaan.