Miten onnistutte sisustamaan puolison kanssa yhteisen kodin?

Mies tykkää (tai väittää tykkäävänsä) maustani, hänelle ei näytä olevan väliä. Hänen ex myös sisusteli oman päänsä mukaan. 

 

Muutama miehen itse valitsema tärkeä sisustusjuttu on, hänellä on hyvä maku :)

Vaimo muutti aikoinaan Suomeen ja minun asuntooni. Siitä alkoi muutosleikit. Aikani sitä katselin ja aloin pikkuhiljaa pistää kampoihin. Ensin muutettiin kaksi kertaa ja sen jälkeen on työllä ja tuskalla tehty kompromisseja. 

Tosin tuntuu, että molempien maku on kehittynyt neljännesvuosisadassa samaan suuntaan ja ollaan nykyisin molemmat tyytyväisiä, miltä meillä kotona näyttää. Vaan vaikeaa on ollut.

Olen saanut tartutettua oman maun myös miehelle. Mies päättää siis yleensä samoin kuin minä ja pitää samoista asioista. Jos tulee erimielisyyksiä, pohditaan yhdessä loogista ratkaisua ja mitä priorisoidaan. Arvostamme laatua ja italialaista sekä tanskalaista suunnittelua ja käsityötä sekä vanhoja huonekaluja. 

No, oli kai siinä alkuun haasteensa, miehen kitarat vei puoli olohuonetta ja sohva oli aivan karsean ruma vanhemmiltaan peritty ysärimallinen niin edelleen. Nykyään ollaan jo aika samoilla linjoilla, kun on yhteistä elämää eletty jo pidempään. Minä olen kiinnostuneempi niin suunnittelen enemmän, mutta kysyn kyllä miehen mielipiteen ennen ostopäätöstä, ainakin jos jotain vähänkään isompaa hommaa. Varmaan kyllä kumpikin sisustaisi vähän eri tavalla jos saisi ihan yksin päättää, uskoisin. 

Vierailija kirjoitti:

Sisustaminen on vähän sellainen alemman keskiluokan vouhotus, lokkivalaisin pakko saada ja merkkisohva. Ylemmällä keskiluokalla on vanhat laatuhuonekalut jo perintönä.

Joo kyllä toki, jokaisen ylemmän keskiluokan edustajan vanhemmat on kuolleet jotta heille on periytynyt ne suvussa kiertäneet laatukalusteet. Vain juntit on niitä joilla on vanhemmat elossa. 

Helposti, kummankin makua sovitellen.

Tein toisesta makkarista Star Wars huoneen ja vaimo teki nukkumismakkarista sellaisen lady domina tyyppisen aikuisten maailman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisustaminen on vähän sellainen alemman keskiluokan vouhotus, lokkivalaisin pakko saada ja merkkisohva. Ylemmällä keskiluokalla on vanhat laatuhuonekalut jo perintönä.

Joo kyllä toki, jokaisen ylemmän keskiluokan edustajan vanhemmat on kuolleet jotta heille on periytynyt ne suvussa kiertäneet laatukalusteet. Vain juntit on niitä joilla on vanhemmat elossa. 

Eli nuorena kuoleminen on ylemmän keskiluokan ominaispiirre. Hilpeää, kun Tilastokeskus väittää asian olevan päinvastoin. 😂

Meillä miehellä on parempi "sisustusmaku" esim. niin, että se osaa valita värit paremmin kuin minä. En osaa "nähdä" jostain pikkuneliöstä, miltä se väri näyttäis koko seinän kokoisena. Mulla oli yhteen muuttaessa pari huonekalua, muutama taulu ja muutama koriste-esine (plus kirjat), jotka halusin sinne. Kaiken muun jätin miehen päätettäväksi, mun input oli, että maksoin vähän yli puolet (kun mulla oli silloin parempi palkka). Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, en ikinä olis osannut tehdä näin hyviä valintoja! 13 vuoden aikana on kämppään tullut lisää vain yksi perintönä tullut lipasto, kaikkeen olen edelleen tyytyväinen. Kukin vahvuuksiensa mukaan!

Ei mitään vaikeuksia, sillä meillä on aika lailla sama maku. Keskustelemme lähes kaikista sisustusratkaisuista, inspiroimme ja inspiroidumme, jotka syntyy lähes aina käytännöllisyyden tarpeista. 

Ei sisusteta. 

Olen luovuttanut. Puoliso sisustaa täysin kokonaisuutta miettimättä ja kämppä näyttää teinin ensiasunnolta.

En jaksa enää vääntää hänen kanssaan kun menee niin hölmön agressiiviseksi mölinäksi.

Sisustan sitten oman kodin aikanaan jonnekin muualle, jossa on tilaa minullekin ja minun asioilleni.

Emme onnistu. Meillä ei ole yhteistä säveltä.

Ei onnistu, mies haluaa että on mustaa ja valkoista ja harmaata. Minä oksennan mielikuvituksen puutteesta, jos joudun sellaisessa asumaan. 

Ei mitään ongelmaa. Nuorina mentiin yhteen ja yhdessä on sisustettu ihan sopuisasti.