Tunnetko ketää jouluaattona syntynyttä? Voin kuvitella miten karu kohtalo on, lapsena kukaan ei tule synttäreille
Eikä saa erikseen synttärilahjoja vaan ne ovat joululahjoja.
Kommentit (29)
Minun Rakkaani on syntynyt tapaninpäivänä. Pyöreitä on vietetty lähimpänä arkiviikonloppuna.
Olen syntynyt marraskuussa, mutta mun äiti halusi pitää mulla aina nimpparit. Kaverini siis kutsuttiin nimppareille. Toukokuun alkupuolella nimppari.
Tunnen neljä. En tiedä miten on mahdollista, koska en muuten tunne sellaisia joilla on keskenään sama syntymäpäivä.
Joulupukki tulee, eli aina on ainakin yksi vieras syntymäpäiväjuhlissa
Tiedän parikin. Mahdolliset kaverisynttärit on pidetty vasta tammikuussa (joulukuussa ihmisillä muitakin kiireitä). Aamulla on vietetty syntymäpäiviä (kakkua tms tarjoilua ja synttärilahjoja), illalla sitten vietetty joulua jouluruokineen ja -lahjoineen.
Oma poika on syntynyt jouluaattona, syntyi keskosena. Parikymppinen jo, mutta kun oli lapsi niin kaverisynttärit pidettiin usein vasta tammikuussa. Sukulaiset (ja myös me vanhemmat) ollaan ostettu aina erikseen synttäri- ja joululahjat. Poika joskus sanoi, ettei ole yhtään kärsinyt erikoisesta syntymäpäivästään.
Tarja Halonen on jouluaattona syntynyt, vaikka en häntä tunne, itse olen uuden vuoden aattoa syntynyt.
Meillä lapsen synttärit osuivat heinäkuun lopulle, jolloin moni oli vielä kesälomatkoilla. Kaverit kutsuttiin usein ihan eri päivänä elokuun puolella kuin varsinainen synttäripäivä oli.