Mistä johtuu lapsen matala verensokeri?
Kommentit (6)
Joten mikähän nyt oikeastaan oli ongelma?
perinnöllisenä taipumuksena samoin kuin alhainen verenpainekin. Yhdellä lapsista liittyi aineenvaihduntahäiriöön, hänellä hypoglygemiakohtauksia pienenä tosi usein. Sitten opittiin hoitamaan itse, vastaava hoito kuin diabeteksessäkin: pieniä aterioita usein, hitaita hiilareita ettei tule insuliinipiikkiä jne. Esim aamulla piti ottaa pieni leipä ennen tarhaan lähtöä tai muuten sippasi ennen aamupalaa.
Itsellä sama vika lievänä.
Itsellä ollut matalan verensokerin ongelmaa vuosikaudet, mutta testissä ei löytynyt viitteitä siihen että olisi kohonnut riski saada 1-tyypin diabetes. Vaiva kulkee suvussa ja mm. isälläni on samaa.
Omalla pojallani todettiin 1,5-vuotiaana 1-tyypin diabetes, eli aihepiirin ongelmat todellakin kulkevat polvesta toiseen. Taudin kuvaan kuuluu tietenkin että sokerit heilahtelevat laidasta laitaan; on matalaa arvoa ja korkeaa arvoa semminkin sellaisina kausina, kun tasapaino ei meinaa löytyä (esim. flunssan vuoksi).
Omalla syntymästä saakka tämä ominaisuus. Lapsi kasvoi hitaanpuoleisesti ja oli -18 käyrällä pituuteensa nähden, josta syystä hänellä ei ollut energiavarastoja.
Lääkkeeksi tieheä ruokailu, ylimääräisiä välipaloja.
Illalla Maizena-jauhetta jogurtin tai maidon sekaan. Tällainen ohjeistus ravitsemusterapeutilta ja lastenlääkäriltä.
Vakavia syitä matalaan verensokeriin mm. kasvain aivoissa vai olikohan se aivolisäkkeessä. Harvinaista muttei mahdotonta.
Kyllä " hoitamaton" diabetes aiheuttaa matalia verensokereita, juuri perjantaina poikani sokerit meni liian alhaiseksi. Tosin jo hoitaa itsensä kun on aikuinen, mutta aikuisellekin sattuu.