Nälkään kuolevat teinit
Onko muilla? Meillä kertoi juuri tänä aamuna teini että hän kuolee sitten nälkään kun jääkaapissa ei ole mitään.
Jääkaapissa on: maitoa, piimää, juustoa (kahta erilaista), leikkeleitä, voita, pikkutomaatteja, kurkkua, jogurttia sekä maustamatonta että luonto+ vadelma, viiliä, salaattia, tuoremehua, eilen tehtyä kiisseliä, kukkakaalia, parsakaalia, paprikaa, salaattia, tuorejuustoa, kananmunia ja vieläpä muutaman päivän ruokatarvikkeet. Kuivakaapissa on: ruisleipää, hapankorppua, näkkileipää, paahtoleipää,granolaa, erilaisia puuroja ja välipalakeksejä (hyi niitä terveellisiä)
Noiden lisäksi pakastimesta löytyy mustikoita, mansikoita, lakkoja, puolukoita ja karpaloita. Pöydällä on sitten banaania, omenoita, persimoneja ja satsumoita.
Silti meillä teini kuolee nälkään jos ei saa rahaa paistopisteelle ja energiajuomaan. Ei siis saa enää kun on oman kuukausirahansa tuhlannut ja jotenkin kuitenkin hengissä pyristelee toistaiseksi.
Kommentit (156)
Ei ole lämmintä ruokaa, pelkillä välipaloilla ei pitkälle pääse.
Vierailija kirjoitti:
Mutta onko teillä mitään ruokaa?
Jos tarkoitat onko meillä Maman nuudeleita tai fetajuustokolmiota niin ei ole mitään.
Asenna lidlin tai alepan kaltainen paistopiste keittiöön, niin johan maistuu!
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Jos on maitoa, keitä riisipuuroa.
Lämminruoka on eri kuin kiisseli tms
Nuo luettelemasi olivat lähinnä hiilihydraatteja (=sokeria). Ei ihme jos on koko ajan nälkä, jos tuommoista joutuu puputtamaan aamusta iltaan. Toki siellä oli maitotuotteita ja kananmuniakin, mikä on hyvä, mutta missä on OIKEA RUOKA? Missä siis kunnon liha ja kala? Ihmisen aivot ja keho tarvitsevat eläinrasvaa ja eläinproteiinia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lämmintä ruokaa, pelkillä välipaloilla ei pitkälle pääse.
"Muutaman päivän ruokatarvikkeet" "aamulla" eiköhän tuossa lueteltu aamupaloja.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Vahva usko on siihen että 16 vuotias saa itse tehtyä leipänsä. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi olivat lähinnä hiilihydraatteja (=sokeria). Ei ihme jos on koko ajan nälkä, jos tuommoista joutuu puputtamaan aamusta iltaan. Toki siellä oli maitotuotteita ja kananmuniakin, mikä on hyvä, mutta missä on OIKEA RUOKA? Missä siis kunnon liha ja kala? Ihmisen aivot ja keho tarvitsevat eläinrasvaa ja eläinproteiinia.
"Muutaman päivän ruokatarvikkeet" nyt on aamu. Teini etsi aamupalaa mutta ei löytänyt. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Tekisi teinille leivän ? ? Kai teinillä kädet on
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Vahva usko on siihen että 16 vuotias saa itse tehtyä leipänsä. -Ap
Vahva usko siihen, että tulisi paremmin syötyä, jos olisit jotenkin edesauttamassa asiaa.
N51
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Vahva usko on siihen että 16 vuotias saa itse tehtyä leipänsä. -Ap
Jos ei, ja nälkään kuolee, niin Darwin vain ottaa omansa. Vähänhän se kirpaisee, kun omalle kohdalle sattuu, mutta loppujen lopuksi parempi.
Syön aamupalaksi lämpimän ruoan. Ehkä kasvava teinikin haluaisi jotain tukevampaa kuin jugurtti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Vahva usko on siihen että 16 vuotias saa itse tehtyä leipänsä. -Ap
Jos N51 kantaa vielä aikamiespojalleenkin sinne peräkammariin leivät valmiiksi ja pyyhkii pyllyn pöntöllä? Onhan se nyt kamalaa kidutusta, jos 16 vuotias joutuu itse leipänsä voitelemaan! Lasu pitäisi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo luettelemasi olivat lähinnä hiilihydraatteja (=sokeria). Ei ihme jos on koko ajan nälkä, jos tuommoista joutuu puputtamaan aamusta iltaan. Toki siellä oli maitotuotteita ja kananmuniakin, mikä on hyvä, mutta missä on OIKEA RUOKA? Missä siis kunnon liha ja kala? Ihmisen aivot ja keho tarvitsevat eläinrasvaa ja eläinproteiinia.
Opiskelepa nyt missä on eläinproteiineja ?
Juusto, muut maitotuotteet, munat myös lihan/kalan lisäksi sisältävät eläinprotskuja ja rasvaa
Tee iso vuoka makaronilaatikkoa ja vaikka jauhelihakeittoa iso kattila niin teini voi lämmittää aina kun nälkä kurnii.
Minä teen joka päivä kaksi lämmintä ateriaa ja suuret annokset niin että siitä riittää . Pastaruuat on helppoja ja mieleisiä, perunaa ja kastiketta, ihan kotiruokia ja aina kelpaa. Opeta myös teini kokkaamaan.
Sulla olis pitänyt olla sellainen brittiaamupala: pekonia, munakokkelia, suklaacroissantteja.
(ei luoja että tuli kiloja lisää kun söin muutaman kuukauden noin)
Vierailija kirjoitti:
Jos on maitoa, keitä riisipuuroa.
Lämminruoka on eri kuin kiisseli tms
😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣🤣ravintoköyhää kutsutko tota lämpimäksi ruoaksi. Taitaa tarkoittaa termi jotain ihan muuta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on valitettavasti näemmä jäänyt teini-ikä päälle. Mitä, jos tekisit hänelle leivän tms.
N51
Vahva usko on siihen että 16 vuotias saa itse tehtyä leipänsä. -Ap
Jos ei, ja nälkään kuolee, niin Darwin vain ottaa omansa. Vähänhän se kirpaisee, kun omalle kohdalle sattuu, mutta loppujen lopuksi parempi.
No näinhän se on nähtävä. -Ap
Mutta onko teillä mitään ruokaa?