Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi tuntuu että joudun aina epäsuosioon

Vierailija
16.12.2024 |

Omasta mielestäni olen hyvin neutraali ihminen. Silti, peruskoulussa minusta ei pidetty, työpaikalla en ole pidetty ja nyt ilmeisesti taloyhtiössäkin toimin pikkuasioissa väärin. Välillä tuntuu että harrastusryhmässäkin on monia jotka ei pidä minusta, vetäjä mukaanlukien. Voi tämä toki olla traumaa juurikin tuosta peruskouluajasta kun en kelvannut ja nyt sitten näen kaiken niin. En kuitenkaan mitään korjaavaakaan kokemusta ole saanut, KOSKAAN mistään en ole saanut positiivista palautetta.

Silti, aina nimenomaan yritän toimia oikein ja kunnolla, hoitaa työn tunnollisesti ja olen kiinnostunut oppimaan uutta, itselle tullut tunne että olen jopa monessa asiassa suht osaava vrt pidemmän työtä tehneet, toivottavasti en ihan väärässä ole. Silti, koskaan en ole saanut mitään positiivista kommenttia työstäni, yhdestä työryhmästä minut savustettiin ulos.

Olen hieman päälle 30 vuotias nainen, melko ujo varsinkin uusien ihmisten kanssa ja sellainen melko pedantti luonne joissakin asioissa. Yritän olla kaikille mukava. En vaan ymmärrä mikä siinä on miksi en ole missään pidetty.

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika tavallinen autistinaisten tarina. Siihen en ota kantaa oletko kirjolla vai et, ainoastaan siihen millaisesta ryhmästä voit löytää saman kokemuksen jakavia.

Vierailija
2/4 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallinen autistinaisten tarina. Siihen en ota kantaa oletko kirjolla vai et, ainoastaan siihen millaisesta ryhmästä voit löytää saman kokemuksen jakavia.

Hauskaa että sanoit näin, olen joskus nimittäin miettinyt olenko jollaintapaa lievästi autistinen. Eli mistä ryhmästä niitä samoja kokemuksia voi löytää? Ap

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallinen autistinaisten tarina. Siihen en ota kantaa oletko kirjolla vai et, ainoastaan siihen millaisesta ryhmästä voit löytää saman kokemuksen jakavia.

Hauskaa että sanoit näin, olen joskus nimittäin miettinyt olenko jollaintapaa lievästi autistinen. Eli mistä ryhmästä niitä samoja kokemuksia voi löytää? Ap

 

En ota tuohon ryhmäasiaan kantaa. Mutta huomautan, että autismikirjo on tämän hetken pinnalla oleva pop-ilmiö. Tarkoittaa sitä, että autisteiksi leimataan ja luullaan myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole autisteja vaan joilla on ongelmia muista syistä.

"Autismikirjon häiriöön viittaavat piirteet tulevat suurimmalla osalla esiin ennen toisen ikävuoden loppua, usein jo vauvaiässä." Olitko poikkeava varhaislapsuudessasi? Esim. välttelitkö katsekontaktia vauvana, kysypä vanhemmiltasi. Jos vastaus on ei, todennäköisemmin sinulla ei ole autismia.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00355

Sivusta

Vierailija
4/4 |
16.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallinen autistinaisten tarina. Siihen en ota kantaa oletko kirjolla vai et, ainoastaan siihen millaisesta ryhmästä voit löytää saman kokemuksen jakavia.

Hauskaa että sanoit näin, olen joskus nimittäin miettinyt olenko jollaintapaa lievästi autistinen. Eli mistä ryhmästä niitä samoja kokemuksia voi löytää? Ap

 

En ota tuohon ryhmäasiaan kantaa. Mutta huomautan, että autismikirjo on tämän hetken pinnalla oleva pop-ilmiö. Tarkoittaa sitä, että autisteiksi leimataan ja luullaan myös paljon ihmisiä, jotka eivät ole autisteja vaan joilla on ongelmia muista syistä.

"Autismikirjon häiriöön viittaavat piirteet tulevat suurimmalla osalla esiin ennen toisen ikävuoden loppua, usein jo vauvaiässä." Olitko poikkeava varhaislapsuudessasi? Esim. välttelitkö katsekontaktia vauvana,

Joo tiedän että on vähän muotidiagnoosi, kuten adhd kin. En siis ole mitään virallista diagnoosia hankkimassa. Mutta ihan jo pienestä lapsesta lähtien muistan sen etten oikein halunnut olla kavereiden kanssa. Vanhemmat on kertoneet ainakin sen kun leikin yksin pihalla ja keinuin(joka päivä ja paljon) joku naapuruston lapsi yritti tulla kaveraamaan niin minä lähdin sisälle. En koskaan hinkunut yökylään kellekään. Alakoulussa seisoin aina ulko-oven vieressä välitunneilla, en osannut tai halunnut(?) osallistua toisten peleihin ja leikkeihin. Tykkäsin pitää kirjaa yhdestä erikoisesta asiasta, en viitsi tarkentaa jottei kukaan tunnista, mutta siis kirjasin vihkoon tiettyjä havaitsemiani asioita.Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan kahdeksan