Työministeri Satonen Tanskan mallista: "Kala pitää syödä ruotoineen"
Ajatuspaja Toivo julkisti raportin Nyt töihin! Suomen työmarkkinajärjestelmän uudistamiseen mallia Tanskasta.
Kommentit (71)
No niin hallitus on kertonut nyt kaksi tapaa millä tulee töitä. Hihojen kääriminen ja kalan syöminen ruotoineen. Hmmm... Onko nämä ministerit ihan kunnossa vai kännissä noiden juttujensa kanssa? Taitaa olla syytä tehdä huoli ilmoitus koko porukasta että mitä ne oikein nappailee kun jutut on kuin pikkukakkosen satusedällä aikuisille?
Ootteko tanskanmaalla milloinka käyneet? Siellä on aika erinnäköstä kuin suomessa, missään päin suomea.
Asutus on tiivistä, pikkukaupungit ja kylät yhdistyvät toisiinsa ja välimatkat minnepäin tahansa lyhyt suomeen verrattuna.
Julkinen liikenne kulkee tiheästi ja kattavasti aivan joka suuntaan. Eikä niinkuin meillä, että bussilinjat ajetaan alas eikä niitä kulje työssäkäyvän kannalta mitenkään.
Joka nurkassa on joku paja ja yritys ja tekemisen meininki on vähän kuin pohjanmaalla: yritystä pystyyn vaan.
Helppohan siinä on sitten vaihdella työpaikkaa vaikka miten nopealla tahdilla! Ihan eri asetelmissa täällä ollaan. Näistä syistä just.
"Potkulaki on käsittelyssä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1bc5a9d0-ce8d-4355-a05a-447ad9aaf…
"Paikallisen sopimisen uudistus etenee."
https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/paikallisen-sopimisen-uudistus-ete…
Tällä miehellä on pokkas valehdella yhtä paljon kuin Trumpilla, mutta valitettavasti karisma puuttuu. Muuten hän voisi edetä pitkälle.
Pitäisikö kansalaisilla olla myös lukemattomia sutkautuksia ja sanontoja, iskulauseita. "Parempi pää pensaassa kuin 7 kansanedustajaa puhumassa."
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kansalaisilla olla myös lukemattomia sutkautuksia ja sanontoja, iskulauseita. "Parempi pää pensaassa kuin 7 kansanedustajaa puhumassa."
Yksikin työpaikka tuottaa enemmän kuin 10 satosta puhumassa. Töistä saisi potkut jos valehtelisi kuin poliitikot.
Satonen takaa pitkäaikaistyöttömien kissanpäivät. Töitä ei ole. Töitä ei tule. Oleskelu jatkuu ja syvenee. Mikäs siinä. Onpa aikaa käydä Norjassa kalassa.
Hyvin on Satonen oppinut talon tavoille lyhyessä ajassa. Mitä paksumpaa tuubaa suollat, sen parempi eduskuntapaikka sulla siellä.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kansalaisilla olla myös lukemattomia sutkautuksia ja sanontoja, iskulauseita. "Parempi pää pensaassa kuin 7 kansanedustajaa puhumassa."
Niinpä. Satonen voisi oikeasti tehdä jotain eikä vain keksiä mukanokkelia heittoja.
M23 kirjoitti:

Juurihan Satonen kirjoitti kirjan yhdessä muiden talousviisaiden kanssa.
Satonen syö kalan ja työntekijät ruodon. Win,win.
On hyvä, että Artsi on ollut joskus töissä, koska Riikan ja Petterin yhteenlaskettu työkokemus on vain muutamia vuosia. Sillä kokemuksella sitten hoidetaan valtiontaloutta.
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että Artsi on ollut joskus töissä, koska Riikan ja Petterin yhteenlaskettu työkokemus on vain muutamia vuosia. Sillä kokemuksella sitten hoidetaan valtiontaloutta.
Katsopa heidän CV:t.
Tanska on työssäkäyntialueena todella pieni Suomeen verrattuna, koska välimatkat ovat paljon lyhyemmät. Tanskan malli ei taida siksi sellaisenaan sopia Suomeen, mutta sehän ei hallituksen talousguruja haittaa. Ideologia edellä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että Artsi on ollut joskus töissä, koska Riikan ja Petterin yhteenlaskettu työkokemus on vain muutamia vuosia. Sillä kokemuksella sitten hoidetaan valtiontaloutta.
Katsopa heidän CV:t.
Petterillä on ollut yksi oikea työpaikka. Muuten hän on poliittinen broileri. Riikalla taas ei ole julkista ansioluetteloa, koska se ei taida kestää päivänvaloa.
Ei ole köyhällä varaa enää silakkaan. Viimeksi kun katsoin, niin oli 12 €/kg. Jouluksi varmaan nostetaan hintoja. Kalapuikkoja joskus ostan, vaikka niissäkin on hinta kovasti noussut, mutta muuhun kalaan ei ole enää varaa.