Sopiva paino 20-vuotiaalle nuorelle naiselle?
Itse olen nyt 165-senttisenä 49-kiloinen. Paino tippunut 5-6kg. Vanhemmilta tulee kommenttia että näytän nyt liian laihalta. Minulla on kuitenkin mukavampi olo tässä painossa. Painoindeksi näyttää himpun verran alipainoa. Olisiko syytä nostaa painoa? Mitä mieltä?
Kommentit (38)
Hyvä on paino. Tietysti myös riippuu hieman kehon koostumuksesta.
Ylensä ihmiset näyttävät parhaalta painoindeksin puolivälissä. Tietysti on eduksi, jos paino on lihasta, eikä ole ns. laihaläski.
Painoindeksin pitää olla n. 18 ja silti omata iso perse sekä isot daisarit. Muuten on joko pläski tai lauta.
Riippuu perseen ja tissien koosta. Kyselyn asettelusta alkaa heti epäilyttää että AP:lla tyhjät patalaput vain lepattaa.
Tiedät itsekin olevasi alipainoinen, päättele siitä.
Eipä se ikä sitä sopivaa painoa määrittele. On meinaan hieman eroa onko pituutta 150 cm vai 190 cm.
Olet normaalipainoinen ja tunnet olosi hyväksi. Miksi olisit kiinnostunut muiden mielipiteistä painostasi.
Olet pudottanut painoasi normaalipainosta alipainon puolelle, tottakai se herättää vanhemmissa huolta.
Älä nosta painoa tietoisesti ap, koska se on todennäköisesti läskiä.
Sen sijaan salilla kannattaa käydä jonkun kerran viikossa ja syödä terveellisesti sekä proteiinipainotteisesti. Lihasten mukana tuoma pieni painonnousu ei ole haitaksi.
Jos et kuitenkaan halua urheilla, niin älä huoli mistään "alipainosta" noilla lukemilla. Hoikkuus on normaalia ja terveellistä sekin.
50-60kg. Mutta jos olet terve eikä ole mitään pakkomiellettä laihuuteen niin paino on juuri sopiva nyt.
Oot jo aikuinen nainen, liian vähän painoa, tissit ja peppu kasvaa myös ku saat vähän painoa lisää.
Naisen hyväksyttävä maksimipaino on pituus miinus 110.
52kg ois mun mielestä tuolla pituudella ihanne, ainakin itselläni on ollut sellainen paino missä näyttää ja tuntuu hyvältä. Oon saman pituinen, nyt lasten saannin jälkeen kyllä oon reilusti tuon yli (59kg) oon painanut myös 49kg mutta mielestäni silloin oon ollu liian hoikka.
20-vuotiaalle vanhalle naiselle painosi olisi sopiva. 20-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi painat hiukan liian vähän.
Sinulle on 65kg sopiva paino. Ja osta sellainen vaaka, joka näyttää oikein. Vanha kiekkovaaka näyttää 4kg liian vähän.
Riippuu mm. naisen pituudesta ja ruumiinrakenteesta. (Rinnat on pelkkää rasvaa)
50 kg kuulostaa sopivalta, juu.