Iltavirkut! Mikä ärsyttää eniten aamuvirkuissa?
Mua kun esim. jouluaattona halutaan herätä 6.00 O__O
Kommentit (27)
Se,että eivät ymmärrä ei aamuvirkkujen rytmiä😡Heidän mielestä myös kaikkien täytyy olla hereillä aamusta ja nukkua öisin.Tälläisille ihmisille tekisi hyvää sairastua vakavasti yöllä,kun siellä ei olisikaan henkilökuntaa.Ei koske kaikkia aamuvirkkuja,mutta osaa.
Se, että osa heistä kuvittelee olevansa jotenkin reippaampia ja parempia ihmisiä kuin "laiskat" aamutorkut. Sekä se jos kuvitellaan kenen vain voivan muuttua omasta tahdostaan aamuvirkuksi kun vaan menee ajoissa nukkumaan jne. Harvemmin kuitenkaan taivastellaan sitä miten laiskoja aamuvirkut ovat nukkuessaan illalla kun iltavirkut hoitavat askareitaan tai neuvotaan miten hekin voisivat vain opetella valvomaan myöhempään.
Kun meidän työpäivä on kaksiosainen, eli aamulla alkaa varhain, tehdään nelisen tuntia, ollaan kotona välillä ja iltapäivällä mennään töihin taas. Kollegat haluaa tehdä kaiken ylimääräisen perustöiden lisäksi aamulla ja illalla vain pakolliset, minä taas toisinpäin eli vain pakolliset aamulla ja ne extrat sitten iltapäivällä.
Itse olen aamut ihan tokkurassa ja illalla olis virtaa, kollegat pirteinä aamulla ja illalla valmiita jo untenmaille.
Syyllistäminen. Ihan vtun rasittavaa.
Ei mikään. Olen sekä että ja SE ärsyttää. Aamuyöllä nukkumaan ja aamuyöllä ylös -tahti on melko väsyttävä. Toisaalta saa tarvittaessa älyttömästi aikaan, kun voi lainata aikaa itseltään. Nukkuu sitten kun ehtii, tarpeeksi väsyneenä se onnistuu milloin tahansa. Vaikka ruokatunnilla.
Joo se syyllistäminen, vasta nyt nelikymppisenä tapasin ekan työterkan joka ei kuittaillut iltavirkkuudestani, edistystä! Onneksi töissä myös sellainen vastapari mulla että hän aamuvirkkuna haluaa aina hoitaa aamun ja minä sit illan, ei tarvitse siis ikinä asiasta kinastella ja olemme vain kiitollisia toistemme ominaisuuksista kun se helpottaa omaakin työtä ja elämää :)
Se on hänen ikioma päätös. Ei sen kummempaa.