Kassakoneista tietävät! (myyjä ei anna kuittia)
Eräs yksityisyrittäjä sanoo aina, että hänellä on kassakone rikki, eikä sen vuoksi voi antaa kuittia ostoksistanki.
Ilmoitin tästä jo verottajalle, koska epäilen veronkiertoa.
Tänään kävi samanlainen tilanne eri liikkeessä (myös yksityisyrittäjä), toki hän löi summan koneeseen ja kone tulosti yhden kuitin, mutta sanoi, että se on myyjän kuitti ja kone ei nyt suostu tulostamaan ostajan kuittia, "mutta ethän sinä sillä mitään teekään". (ei ollut mikään sellainen tuote, jolle tulisi takuuta). Pyysin vielä uudelleen kuittia, mutta en saanut, myyjä alkoi vain tivaamaan, että mitä minä sillä teen, hänhän se tässä yrittäjä on. Epäilen, että lähdettyäni myyjä peruutti kaupan sieltä koneelta ja siis möi tuotteen ohi kirjanpidon.
MITÄ OSTAJA VOI TEHDÄ TÄSSÄ TILANTEESSA JOS HALUAA KUITIN?
Kommentit (73)
Kyllähän nuo isommat veronkierrot tapahtuvat muualla kuin pienissä kaupoissa. Isot pojat kyllä tietävät miten rahoja pyöritellään yhtiöiden välillä ja veroparatiiseissa. Toki edelleen ja varsinkin nyt kun kotitalousvähennys lienee poistumassa tehdään enemmän pimeitä "remontteja". Näin se on mennyt ennenkin. Toki siellä kivijalkaliikkeessä on lain mukaan annettava se kuitti ja sitä on tarjottava asiakkaalle joka tapauksessa. On asiakkaan asia mitä sillä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Kassakoneita on erilaisia. Ihan vanhanmallisissa tulostuu vain se yksi ainoa kuitti, jossa vähimmillään näkyy vain ostokset plu-koodeittain, alv ja loppusumma, mutta jos on lämpökirjoitinkone, niin lähes poikkeuksetta löytyy nappi, jolla voit tulostaa edellisen kuitin kopion. Jos koneesta tulee vain yksi kuitti, se on asiakkaan kuitti. Liike näkee päivän myynnit Z-raportista päivän päätteeksi tuoteryhmittäin. Myös käsin kirjoitettu kuitti on kelvollinen, eli jos kassakoneessa on jokin ongelma, niin kuitin voi kirjoittaa myös kynällä.
Jo 40v sitten kassakoneista tuli asiakkaalle kuitti ja myös myyjälle jäi "kuitti" kassakoneen nauhalle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nuo isommat veronkierrot tapahtuvat muualla kuin pienissä kaupoissa. Isot pojat kyllä tietävät miten rahoja pyöritellään yhtiöiden välillä ja veroparatiiseissa. Toki edelleen ja varsinkin nyt kun kotitalousvähennys lienee poistumassa tehdään enemmän pimeitä "remontteja". Näin se on mennyt ennenkin. Toki siellä kivijalkaliikkeessä on lain mukaan annettava se kuitti ja sitä on tarjottava asiakkaalle joka tapauksessa. On asiakkaan asia mitä sillä tekee.
Isot patjat tekee tämän laillisesti. Oletko yhtään kärryllä kuinka monta pienyritystä on Suomessa? Niitä on yllättävän paljon.
Tässä linkki verottajalle:
www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/asioi-verko…
Laitan joka kerta ilmoituksen, jos en saa kuittia, tai epäilen muuta verovilppiä.
Ei tätä muuten saada loppumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sama vaikka asiakas käyttäisi sitä kuittia vessapaperinaan. Se on annettava, jos sitä asiakas pyytää.
Itseasiassa sitä on tarjottava vaikkei asiakas pyytäisi.
Mä tarjoon aina. Teineillekin huudan perään, kun ne ostaa yhden ostoksen ja juoksee pois ennen kuin kuitti on ehtinyt tulostua.
Kävin pienessä kotimyymälässä ja myyjällä maksupääte. Kysyi sähköpostiosoitettani, että voi laittaa kuitin sinne. En halunnut antaa, koska en olisi halunnut edes nimeäni kertoa. Sanoin, että en tarvitse kuittia, mutta myyjä sanoi, että hänen on pakko saada kuitti ja siksi tarvitsee sähköpostiosoitteeni. Myönnyin lopulta, mutta ärsyttää, koska oli tietty harrastajaliike ja en olisi halunnut paikkakunnan harrastajien tietävän, että olen käymässä paikkakunnalla. Minua ei ehkä tunnisteta naamasta, mutta nimeni on somen kautta harrastajille tuttu.
Juu tiedän, vastaavia tilanteita varten lienee pakko tehdä jonkinlainen vara-sähköpostiosoite, jossa ei ole omaa nimeä.
Kysymys kuitenkin tietäjille;
Onko tuollaisessa tilanteessa PAKKO antaa sähköpostiosoite?
^ Kiinnostaa minuakin, sillä vastaavasta kertoi työkaveri (kaunis nuori nainen), kun keski-ikäinen mieshieroja oli mailiosoitetta vaatinut. Työkaveri oli ahdistunut, kun epäili, että hieroja alkaa lähentelemään, ja oli lopulta valehdellut sen mailisosoitteensa. En ole kuullut ennen tuollaisesta kuittitavasta.
Maksa kortilla. Sen jos peruuttaa niin maksu tulee takaisin sinun tilillesi. Käteisen voi vetää välistä.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan kenelläkään ei mene paremmin tai edes hyvin. suomalaisten katkeruus on kyllä uskomatonta, maksan satasen ettei naapuri saa viittäkymppiä.
Kommenttisi perusteella siis hyväksyt veronkierron? Ei nyt joka penniä tartte pistää ylös?
Vierailija kirjoitti:
Kävin pienessä kotimyymälässä ja myyjällä maksupääte. Kysyi sähköpostiosoitettani, että voi laittaa kuitin sinne. En halunnut antaa, koska en olisi halunnut edes nimeäni kertoa. Sanoin, että en tarvitse kuittia, mutta myyjä sanoi, että hänen on pakko saada kuitti ja siksi tarvitsee sähköpostiosoitteeni. Myönnyin lopulta, mutta ärsyttää, koska oli tietty harrastajaliike ja en olisi halunnut paikkakunnan harrastajien tietävän, että olen käymässä paikkakunnalla. Minua ei ehkä tunnisteta naamasta, mutta nimeni on somen kautta harrastajille tuttu.
Juu tiedän, vastaavia tilanteita varten lienee pakko tehdä jonkinlainen vara-sähköpostiosoite, jossa ei ole omaa nimeä.
Kysymys kuitenkin tietäjille;
Onko tuollaisessa tilanteessa PAKKO antaa sähköpostiosoite?
Firma käyttää sitä tekosyynä perusteettomalle henkilötietojen keräämiselle niiden edelleenmyyntiä varten. Ehkä jo firman tietojärjestelmien toimittajat ovat luvanneet provikkaa henkilötiedoista.
Yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) 7 artiklan 4 kohdan perusteella asiakkaan tällaisessa tilanteessa antama "suostumus" henkilötietojensa käsittelyyn on pätemätön, joten firmalla ei ole laillista perustetta edes niiden kysymiseen:
"Arvioitaessa suostumuksen vapaaehtoisuutta on otettava mahdollisimman kattavasti huomioon muun muassa se, onko palvelun tarjoamisen tai muun sopimuksen täytäntöönpanon ehdoksi asetettu suostumus sellaisten henkilötietojen käsittelyyn, jotka eivät ole tarpeen kyseisen sopimuksen täytäntöönpanoa varten."
Juu aika outo tuo sähköpostihommeli, en minäkään haluaisi jakaa yhteistietojani satunnaisille kaupoille.
Muistakaapa näin jouluostoksillakin katsoa, että saatte kuitin / myyjä tarjoaa kuittia.
Jos pikkuliikkeen nilkki ei ole hommannut konetta voi asiakas äänestää jaloillaan. Noita saa käytettynä 30-60€.